Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Prinsessoille sopivaa

Joulupäivänä kävimme Riihimäellä.

Joulua juhlittiin siis joulupäivänäkin serkkujen kanssa, vaikka serkut olivatkin nyt toiset kuin aattona.

Mukaan nappasimme pullollisen prinsessoita, omenenmakuista Lasten juhlajuomaa, eli yksi niistä kuudesta maistiaspullosta jotka sain Hopottajien kautta. Haluatko itse ryhtyä Hopottajaksi? Klikkaa tätä linkkiä ja liity mukaan.



Vanhin neiti, perheen isosiko, on kovin prinsessaikäinen, joten pullo herätti huomiota kauniilla kuvallaan. Kun juomaa tarjottiin neidille tuli kuitenkin hyvin huolestunut kysymys: onko tämä lapsijuomaa? Onneksi oli, vaikka pullon muoto ehkä viekin ajatukset aikuisten maailmaan ja korkin "pamahdus" oli aika aidon tuntuinen. 

Maultaan tämä prinsessoiden oma virvoike siis oli omenainen. Todella omenainen on minun mielipiteeni. Teinimme mielestä makua oli jopa jo liikaa. Me paikalla olleet aikuiset ihastuimme makuun, kuten isäntäperheen äiti totesi: hieman erilainen pullo ja tätä voisi ostaa itselleen alkoholittomana siiderinä. 


Väri oli vaalean keltainen, ihan miellyttävä siis väriltäänkin. Ja enemmän "shamppanjamainen" kuin Muumijuomassa. 

Perheen kaksivuotias maistoi ensimmäistä kertaa elämässään kuplivaa juomaa. Iloisen yllättynyt "oho" tuli kommentiksi. Onhan se toki ihmeellistä kun juoma elää ihan omaa elämäänsä toisen suussa. 

Perheen kymmenvuotias prinsessa oli sitä mieltä että tyhjästäkin pullosta pitää kaataa ne viimeiset tipa lasiin, niin hyvää se oli, joten voinen kai todeta: hyväksytty arvosana tällekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...