Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kevättä ilmassa


Ulkona on aivan loistava sää!

Linnut laulavat siihen malliin että kuulosuojaimista olisi varmaan jo apua? Yllättävän hyvin nuo siivekkäät osaavat piiloutua lehdettömien oksien sekaan, en onnistunut näkemään läheskään yhtä monta lajia kun kuvittelin erottavani lauluja. Tosin, tunnistan vaan undulaatin ja harakan, ehkä myös variksen, joten eipä tuo lajimääritys olisi varmaankaan muutenkaan onnistunut? Talitiaisen näin, siitä nyt olen ihan varma, vaikka tietysti voisin sekoittaa sen sinitiaiseen. Kuvasta kuitenkin varmistin asian, ainut lintu joka tarttui muistikortillekin. Kuvittelen myös nähneeni punatulkun, aika iso se tosin oli. Hyvin syönyt? En nyt keksi mikä muukaan punavatsainen se olisi ollut. Mahdollisesti kuusessa pomppi myös närhi. Siitä nyt en kuitenkaan ole ollenkaan varma. Yhtä hyvin se olisi voinut olla valepukuinen neitokakadu. Tai joku ihan muu. Kevät nyt joka tapauksessa tekee tuloaan, lintujen ääntelystä päätellen.

Eräs ihan toinenkin keväänmerkki tuolla ulkona on. Sen lämmittävän auringon lisäksi. Nuo hennon vaaleanpunaiset, untuvaisen kisumisut ovat hereillä. Pajunkissat ovat tulleet. Pajut siis kukkivat. Nyt pitäisi mennä tulppaaneja ostamaan ja pistää pajunoksia niiden kanssa maljakkoon. Ihanan kaunista. Kunnes pajut ovat kunnolla auki ja levittävät kellertävää siitepölyään koko pöydälle. En tiedä kuitenkaan olenko nyt niin haltioissani noista pajuista. Se kun tarkoittaa että kohta myös nuo luikertelijat heräävät henkiin. Ja örkit. Yök. En ollenkaan kaipaa punkkeja. Ne ovat minusta oikeasti vuosituhannen turhake. Varmasti niilläkin on joku valtavan merkittävä paikka ravinotketjussa, voisiko joku kertoa sen minullekin, niin ehkä oppisin jollakin tasolla arvostamaan noita äklötyksiä.  

Turhakkeesta tulikin mieleeni. Tuossa metsäpolun varressa on uusi, isohko talo jonka pihassa seisoo uudehko, iso auto. Pääkaupunkimaiseen tapaan pihaa ei hurjasti ole, sen verran että se auto mahtuu siihen ja ohi pääsee likaamatta takkiansa. Talon herra (vai lieneekö sitten ollut talonmies?) oli pihalla lumilinkonsa kanssa! Eilen tuli noin ½ cm pakkaslunta ja johan pörrättiin koneella lunta ympäriinsä. Onneksi olin pistänyt päälleni kirkkaanpunaisen takkini. Vaikka lumesta tykkään en todellakaan tahdo saada sitä lumilingon avulla niskaani. Tuo metsäpolku kun kulkee ihan heidän talonsa ohi ja se linko viskaa lumet sinne polulle. Luulisi että tuon kokoisen pihan voisi kolatakin, mutta mistä minä tiedän. Ja onhan se kivaa että naapurit kuulevat että ollaan lumitöissä. Äänisaastetta ainakin tulee ihan kiitettävästi tuosta masiinasta.

Pajunkissat sen sijaan kyllä nostattivat pienen hymyn huulilleni. Vaikka rakastankin talvea, niin kyllä nuo keväänmerkitkin ovat ihania. Ja kaipa ainaiseen talveenkin kyllästyisi? Vuodenajat ovat oikeasti rikkaus. Ja vielä voin nauttia talvesta! Nuo pajunkissat toivat muuten mieleeni Karin Boyen runon. Hieman kielikylpyä taas vaihteeksi. 

Ja visst gör det ont

Ja visst gör det ont när knoppar brister.
Varför skulle annars våren tveka?
Varför skulle all vår heta längtan  
bindas i det frusna bitterbleka?
Höljet var ju knoppen hela vintern.
Vad är det för nytt, som tär och spränger?
Ja visst gör det ont när knoppar brister,
ont för det som växer
                              och det som stänger.
Karin Boye

Koko runo luettavissa täällä

lauantai 25. helmikuuta 2012

Luovalla tuulella

Hiihtoloma on sitten ohi.

Lapset ovat viettäneet lomansa eri osoitteissa mutta aika lailla samanlaisella ohjelmalla. Tosin pikkuinen päätti eilen viettää pyjamapäivää, sellainen kun on välillä ihan terveellinen kanssa. Kunpa äitikin olisi voinut.

Lapseni on välillä aika luova, ongelma vaan on että kun luova hetki iskee, eikä äiti ole kotona, on milloin mikäkin tavara vaarassa. Tällä kertaa äidin lankavarasto. 

Pikkuiseni oli päättänyt tehdä itselleen pehmon. Lankoja löytyy aika paljon talostamme, mutta miksi ihmeessä sitä nyt jämävarastosta mitään ottaamaan, kunnon kerä käyttöön vaan. Ensin tehtiin ISO tupsu. Tupsun tekoon tarvitaan "lainatun" langan lisäksi pahvia. En halua edes tietää mistä se löytyi. Taulut näyttävät olevan seinillä, joten joku muu on saanut tuntea fiskarsien terät itsessään. Tosin taulut eivät ehkä kelpaa, taulukangas on aika periksiantavaa ellei sitä pingoteta. 

Tupsu siis tehdään näin, mikäli joku on unohtanut kouluajoilta:

1) Pahvista leikataan kaksi kiekkoa, läpimitta riippuu ihan siitä minkä kokoisen tupsun haluaa. Tässä tapauksessa uskoisin että on ollut n. 15-20 cm se halkaisija. Keskelle kiekkoa leikataan pyöreä reikä, n. 1/3 koko halkaisijasta.

2) Pahvikiekot asetetaan päällekäin ja aletaan kiertää lankaa reiän läpi, langan pää kannattaa jättää kiekon ulkokaarelle,  ympäri pahvikiekkoja. Lankaa kierretään niin kauan kun mamman lankavarastosta riittää käyttökelpoista tavaraa tai kunnes pikkureikä täyttyy. Kyseisessä tapauksessa on käytety punaista ja "alaosaan" valkoista lankaa.

3) Kun tupsussa on tarpeeksi tavaraa langat leikataan poikki pahvikiekkojen ulkoreunojen välistä. Pahvikiekkojen väliin kietaistaan lanka joka solmitaan hyvin napakasti. Pahvikiekot poistetaan. Tupsu pöyhitään ja lopputulosta voidaan hieman korjata saksilla. 

Valitettavasti minulla ei ole tarjota kuvia työvaiheista, olin töissä ja autuaan tietämätön siitä mitä kotona tapahtui. Google varmaan auttaa, mikäli kaipaatte kuva-apua. Lopputulos oli kuitenkin loistava! Pakko lasta oli onnitella upeasta työstä, vaikka pieni keskustelu kyllä käytiin aiheesta omat ja muitten tavarat. 


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pullan tuoksua

Tänään on laskiaissunnuntai.

En jaksa lähteä pulkkamäkeen, vaikka se kivaa olisikin, kuumeisena pitäisi kuitenkin ottaa iisisti ja ulkona on aikamoinen lumimyräkkä. Siispä päätin viihdyttää pikkuistani pullatalkoilla. On laskiaispullien aika!
50 % teistä on samaa mieltä kanssani: pullaan kuuluu mantelimassa. 37% taas kannattavat jääprinsessan mielipidettä. Hilloa sen olla pitää. Pitäisiköhän tehdä uusi kysely: millä hillolla? Onhan noita hilloja maailmassa. Appelsiinimarmeladi esimerkiksi voisi olla aika pirtsakka juttu. Yksi lukijani on selvästikin joutunut syömään elämänsa ainoan pullan niin että se oli tehty esipaistetusta jääpalasta jonka sisälle oli pistettyä härskiä kermakorviketta ja mantelimassaa jolle lukijani oli allerginen. Joutui heti hätäpäivystykseen arvauskeskukseen missä ei osattu voimakasta allergista reaktiota hoitaa oikein ja kiidätettiin sitten kuoppaista tietä intuboitavaksi keskussairaalaan. Mikä muu voisi selittää mielipiteen: ei niitä voi syödä?

Uusimmassa Leivotaan lehdessä oli muuten noita pullavariaatioita runsaasti. Lehti on edelleenkin loistava, suosittelen vieläkin lehteä, nyt kun n=2. Katsotaan mitä mieltä olen kun tilaukseni päättyy, luulenpa melkein että tulee uusi tilaus tehtyä. Tuolla pullavariaatiossa oli likööripullat, sitruunatäytepullat, suklaapullat, appelsiinipullat ja marjapullat. Siis laskiaisvariaatiota.

Jääprinsessa pyöritti aivan lostavia pullia ja koristeli ne raesokerilla. Unohdin mantelit kauppaan, sen se kuume tekee, joten söin sitten yhden pullan appelsiinimarmeladilla. Ei hassumpaa, mutta kyllä se manteli edelleen on ykköseni. Pitäisikö hakea Amarettopullo manteleiden korvikkeeksi? Jääprinsessa teki itselleen kaksi pullaa mansikkahillolla, taisi edellisellä kerralla olla kunigatarta ja yleensä vadelmaa. Vaihtelu virkistää.

Hauskaa laskiasta kaikille.



lauantai 11. helmikuuta 2012

Laskiaispullaa

Päätin tässä eräänä päivänä yllättää lapsukaiset ja leipoa laskiaispullia.

En aina oikein ymmärrä itseäni. Päätös tehdä laskiaispullia oli toki loistava, varsinkin kun ruoaksi oli lasten herkkua, kalakeittoa, mutta miksi ihmeessä sorruin oikotiehen? Olin vihreässä kaupassa ostoksilla ja siellä silmiini osui esipaistettuja pullia. Oletin että nehän ovat melkein sama asia kuin kotitekoiset, kuinka väärässä olinkaan. Älkää vaan koskaan ostako vihreän kaupan sateenkaari pullia. Ne eivät maistu kotitekoisilta. Muodoltaan ne toki ovat täydellisiä, joten jo se on hieman epäillyttävää!

Oikeat laskiaispullat tehdään tällä reseptillä myös jatkossa meidän perheessä. Oikopolut on unohdettu. Resepti oli muuten alunperin löytynyt plussakaupan resepteistä, olisihan jo senkin pitänyt kertoa minulle jotakin!

Laskiaispullat 


Pullataikina:

2½ dl laktoositonta maitojuomaa
25 g hiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoa
100 g laktoositonta voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitojuomaan. Lisää muna, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää noin puolet jauhoista ja voisula. Alusta taikina lisäten jauhoja niin että taikina irtoaa kädestä. Kohota lämpimässä paikassa n. 30 min.

Isoäitini aikoinaan piirsi, tai oikeastaan "painoi" sormillaan, ristin jokaiseen taikinaan ennenkuin jätti sen kohoamaan pellavapyyhkeen alle. Kysyin kerran miksi hän tekee niin. Kuulema taikina kohoaa näin tasaisemmin eikä leivän siunaaminen koskaan voi olla haitaksi. Huomaan itsekin siunaavani jokaisen takinan, syvän vaikutuksen tehnyt minuun selvästikin tämäkin tapa. Luultavasti kuuluu asioihin jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ja ajattelin että näin varmaan isoäitini äitikin aikoinaan teki omille taikinoilleen. Todella tasaisesti ja hyvin muuten taikinani aina ovat nousseet.

Taikinasta leivotaan pullia,  pullatkin saavat vielä hetken kohota ennenkuin ne voidellaan munalla ja paistetaan 225 asteisessa uunissa n. 10 minuttia.

Kun pullat ovat jäähtymässä ryhdytään mantelimassan tekoon. Minun pullissani on nimittäin mantelimassaa, jääprinsessa haluaa oman pullansa hillolla. Outo lapsi.

Mantelimassa

100 g kuorittuja manteleita
1 dl sokeria
1 dl laktoositonta maitojuomaa
pullien sisustaa (tässä vaiheessa palaa näpit kun kuumasta pullasta leikataan "hattu" irti ja kaivetaan sitä tulikuumaa sisustaa irti)

Monitoimikoneeseen kaikki aineet ja kunnon pyöritys.

Pullat täytetään mantelimassalla ja päälle kermavaahtoa ja "hattu" takaisin kerman päälle ja pinnalle vielä hieman tomusokeria. Eikun nauttimaan!

Meidän perheessä muuten jokainen nauttii pullansa eri tavalla. Mieheni upottaa omansa kuumaan maitoon ja syö siis pullansa lusikalla syvältä lautaselta. En ymmärrä, puuroa syödään tuolla tavalla, ei pullaa. Jääprinsessa siis hillolla täytetyn, isosiskonsa syö ensin "hatun" ja sitten vasta pullansa. Minä haukkaan vaan suoraan pullasta palasen.

Jotta kokemus olisi ihan täydellinen pitäisi ensin käydä pulkkamäessä, mutta ehkäpä ensi kerralla?


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Herkuttelua tyttöporukalla

Ulkona paukkuu oikein kunnon pakkanen ja luntakin on vihtoinkin oikein reippaasti myös täällä etelässä.

Tämä on jo kolmas talvi kun saamme nauttia kunnon hangista. Tietysti jos olisi ollut ihan täydellistä niin tällaiset säät olisivat olleet jo jouluaattona, mutta nautitaan nyt kun luonto tarjoaa kauneinta aikaansa. Ellette ole huomanneet kauneutta niin käypääkä katsomassa miltä lähin oska näyttää. Jokainen pakkashiutale on hahmotettavissa siitä oksan pinnalta ja ihan jokainen on pienen pieni taideteos!

Aloitin tänään ihan tosissani joulukalenteri puuhastelun. Joulukortit ovat poissa porraskäytävästä, joten samalla sitten valitsin ensi vuoden luukut kun vielä kertaalleen ihailin niitä. Valitettavasti ensimmäinen adventtisunnuntai on vasta 2.12, joten en saanut lisäluukkuja tänä vuonna. Jouduin siis ihan oikeasti valitsemaan kortit joita tekin saatte ihailla.

Pakkaspäivän kunniaksi päätimme tyttöjen kanssa syödä soppaa. Iskämme kun ei juurikaan välitä keitoista joten käytämme tilaisuutta hyväksemme ja heruttelemme kun pappa on matkoilla. Nuorimmainen päätti että vuorossa on purjokeitto. Aika hauskaa, itsekin rakastuin kyseistä keittoa kun isäni sitä ensimmäisen kerran minulle teki. Voisin kuvitella että taas kerran oli isällä, kuten niin usein minullakin nykyään, kiire ja katsoi mitä raaka-aineita jääkaapista löytyi. Tuloksena sukupolvesta toiseen kestävä klassikko.

Minä tosin en tee keittoa jääkaapista löytyvillä raaka-aineilla vaan lähdin ihan vartavasten kauppaan. Aloitin shoppailun purjosta. Kuvittelin että joutuisin tyytymään ulkomaalaiseen purjoon, mutta lähiplussakauppa yllätti positiivisesti. Sain ihan lähiruokaa lähikaupasta! Siihen ne hurraa-huudot sitten loppuivatkin. Siirryin nimittäin hakemaan pekonia. Tunnustan että siitä on aika monta vuotta kun kiersin pohjanmaata, mutta kyllä silloin vaan oli possuja maassamme ja paljon. Enkä muuten koskaan nähnyt yhtäkään sikalaa missä olotilat olisivat olleet järkyttävät. Tietysti sairaskarsinoissa oli välillä ikävästi loukkaantuneita eläimiä, mutta ne hoidettiin kuntoon tai ainakin pois kärsimästä. En oikeasti ihan ymmärrä tätä eläintenpitoyksikköihin tunkeutumista. Onkohan saappaat kunnolla puhdistettu käyntien välillä? Ettei tuoda tartuntoja? Ja mennäänköhän sinne tilalle niin etteivät eläimet stressaanu? Ja ennen kaikkea en ymmärrä, enkä hyväksy, että kun niitä epäkohtia havaitaan niistä ei tehdä asianmukaista ilmoitusta heti! Miten ihmeessä voidaan väittää että toimitaan eläinten hyväksi kun yksilö jätetään kärsimään ja julkaistaan video kuukausien päästä? Minulle on yritetty selittää, en ymmärtänyt, voisiko joku hakea rautalankaa? Tai vaikkapa ihan ratakiskoa! En siis saanut lähikaupasta kotimaista sikaa pekonin muodossa. Hollannissa kai sitten eläinten olotilat ovat huomattavasti paremmat kuin täällä, koska sieltä kannattaa sikaa tänne rahdata. Riittääköhän se ratakiskokaan selittämään tätä ihmettä minulle?

Nakkien kohdalla olinkin sitten jo antanut periksi ja nappasin lähimmän kotimaisesta lihasta tai ainakin lihaperäisistä tuotteista tehtyjä makkaroita. Salosta saisi isosta plussakaupasta ihan hurjan hyviä, paikallisen tehtaan ihanuuksia. Mutta vapaapäivänä en lähde ajamaan länteen, enkä edes isompaan kauppaan tällä pääkaupunkiseudulla. Tosin jos olisin jaksanut lähteä ihan pikkukauppaan, eli halliin, niin olisin varmaankin saanut samanmoisia herkkuja. Mutta tulihan se keitto näilläkin tehtyä.


Vaarin purjokeitto


1 iso purjosipuli
2 isoa sipulia
2 valkosipulin kynttä
n. 200 g pekonia kuutioina
vettä
lihalientä
nakkeja maun mukaan

Paista pekonia hetki niin että rasvaa alkaa irrota. Leikkaa sipuli kuutioiksi ja purjo renkaiksi tai paloiksi. Kuullota kaikkia sipulilaatuja pekonin rasvassa. Lisää lihalientä tai vettä ja mausta maun mukaan. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuttia. Lisää nakkeja (tarvittaessa) ja anna niiden kuumentua. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.

Ja tässä vielä muutama lumihiutale pihaltamme. Ihan aitoja lumimarjoja kuvassa.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...