Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Perinteistä makua

Olen selvästikin onnistunut tartuttamaan joulupöpöni myös työkavereihin. Joku ystävällinen sielu lämmitti tässä yhtenä päivänä glögiä. Marlin perinteinen tetrapac avattiin ja takahuoneen liesikin pääsi näyttämään kykynsä.
Kattilassa porisi hetken päästä tätä ihanaa punaista taika-ainetta.

Marlin perinteinen on näistä valmisglögeistä ehdottomasti suosikkini. Ainakin niistä joita olen maistellut. Väriltään tämäkin on vetinen, mutta makua tässä on jo hieman enemmän. Makea, toki, mutta niinhän nuo glögit tuppaavat olemaan. Tätä lämmittäessä levisi jo glögin tuoksu taukotiloihin, joten selvästikin se vaikutti positiivisesti mielikuvaani.

Kun kirjoittelen tätä niin Michael Buble laulaa "It's beginning to look a lot like Christmas" mainoskanavan ohjelmassa. Pitäisikö ostaa uusi joululevy kokoelmiini? Eihän noita vielä ole kuin muutama hassu hyllyllinen.
Lähdenpä tästä lämmittämään glögiä, sillä todellakin, alkaa näyttää joululta!


Masentavaa

Miten on mahdollista että tämä voi olla näin vaikeaa? Siis valokuvan ottaminen.

Neljä koiraa, jotka kaikki tietävät mitä käsky paikka tarkoittaa. Tai siis ainakin teoriassa tietävät.
En voi valittaa, todellakin osasivat nytkin tämän käskyn, ei siinä mitään, mutta miten vielä motivoisi ne näyttämään suurinpiirtein itseltään?

Yksi makaa sen näköisenä että kuolema tulee tai ainakin mamma lyö kameralla päähän. Toinen miettii miten voisi livistää paikalta ja samalla noudattaa sitä paikka käskyä. Siispä pää pyörii joka suuntaan. Vanhus on sitä mieltä ettei hänestä tarvitse kuvia ottaa, ainakaan jos "nuo toiset" ovat siinä kuvassa ja Teetu...noh, hän on aina oma itsensä.

Tietysti tätä projektia ei mitenkään edesauta sekään tosiasia että nuorin on niin karvaton kun karvaton voi olla. Pitäisi melkein pukea tekoturkki niskaan, sillä tuo on jo sairaan näköinen tuossa karvattomuudessaan. Tosin siihen löytyy ihan luonnollinen syy, ja olinhan minä tietoinen siitä että imettämisen jälkeen ei ole turkkia, kannatti siis siirtää joulukuvien ottaminen tälle monsuunikaudelle!

Pihalla luultavasti kuvat olisivat onnistuneet paremmin, siellä kun koirat yleensä piristyvät huomattavasti. Yksi ainut mutta: sataa, sataa ja sataa. Vanhus ei suostu ulos tulemaan ja kahden minuutin pihalla olon jälkeen kaikki muutkin näyttävät karvattomilta kun sade latistaa kampaukset.

Siispä yritin saada jengin kuvaan täällä sisällä. Tässä luultavasti se paras otos, ainakin tuo jenkinpuolikas on ihan oma itsensä...



Illalla pitäisi yrittää samaa projektia lasten kanssa. Toivottakaa minulle onnea!



Det smakar gott

Kuten jo aiemmin kerroin, lämmin, maustettu viini tuli alunperin naapurimaamme kautta tänne. Joten päätin sitten maistaa miltä se glögi maistuu på svenska. Herrljunga 1911 vinglögg oli taattua Herrljunga laatua. Yhtiön perustaja oli pastori joka kyllästyi ehtoollisviinin metsästykseen ja alkoi tuottaa sitä itse. Joten hieman taivaallistahan tämän pitääkin sitten olla.


Glögi oli makeaa, mausteista ja maistui todellakin jouluiselle minusta. Värikin oli todella tumma, jopa hieman sinertävä. Lapsillehan tuote ei ole, joten siitä sitten ne mahdolliset miinuspisteet, muuten en voi valittaa. Raaka-aineetkin ovat luonnontuotteita, e-koodit loistavat poissaolollaan.

Naapurissa olisi tarjolla monia muitakin versioita tuosta glögistä, mm. mandariini-chili ja siitä löytyisi hauska sillireseptikin netistä. Ja suklaata!

Pitää katsoa jos saisin siskoni tuomaan näitä ihmeaineita, hän kun käy tuolla naapurissa harva se päivä.

Tänään kuitenkin arvosteltiin tämä Viiniglögi, siitä pitäisi löytyä myös alkoholiton veriso, pitääkin katsoa ruokakaupasta olisiko tarjolla!


tiistai 29. marraskuuta 2011

Jäätävää menoa

Lähes puolen vuoden tauon jälkeen olen taas virallinen jäähallikuski.

Eilen kävin ihailemassa ETKn muodostelmajoukkueiden joulujuhlaa. Voi sitä silmien säihkettä kun kehitysryhmäläiset olivat jäällä, ja tapansa mukaan keräsivät runsaimmat aplodit. Mutta säihkyivät silmät toki noilla hieman vanhemmillakin tytöillä. Ilo heitä on jäällä seurata.

Tänään sitten lääkäri antoi lupansa ja saamme taas ajaa jäähalleille monta kertaa viikossa. Silmät säihkyvät täälläkin.

Ja pääsen taas "kokkailemaan" kun välipalaeväitä pitää alkaa miettiä.

Pikkuenkelini ovat ristineet keitokseni "mömmöjuomaksi" ja se on todella suosittua täällä. Helppoa valmistaakin, joten en valita.

Mömmöjuomamme

1 litra Valion marjakeittoa, maku vaihtelee
1 litra rasvatonta piimää
8 rkl tattarijauhoja tai talkkunaa. Meillä valinta tapahtuu sen mukaan mitä kaapista löytyy.

Sekoitetaan keskenään ja palauttava juoma on valmis. Voiko se olla helpompaa?

Tunnelmaa hakemassa

Ystäväni vei minut tuulettumaan, olin helposti ylipuhuttavissa kun mainittiin se maaginen sana: joulumarkkinat.



Lähdimme syysmyrskyjä uhmmaten Tallinnaan katsomaan miten paikallinen joulutori avataan. Kyllä tuollainen joulutori vaan on ihana! Onhan noita toki pääkaupungissammekin, mutta Espalla tuppaa olemaan ahdasta ja hankala liikkua. Jostakin syystä Tallinnassa oli tilaa ja avaraa, vaikka ihmisiä sateesta huolimatta oli reippaasti liikkeellä. Ja tunnelmaakin oli saatu valoilla ja havuilla aikaiseksi. Eikä se ihana glögin tuoksu joka tulvi jokaisesti joulumajasta ollut pahitteeksi. Maistelimme glögiä sateessa ja oikeasti tuli ihan jouluinen olo. Kokeilin myös paikallista mustikka-viinimarjaglögiä. Se oli ihan hyvää lämpimänä juomana, romminsa kera, mutta en nyt tiedä oliko se erityisen glögistä noin muuten. En siis vieläkään ole löytänyt Tuike korviketta. Jatkan etsiskelyä, pahempiakin hommia olen elämäni aikana tehnyt. Tällainen glögien koemaistaminen on ihan hauskaa.



Nuo vanhan kaupungin myyntikoijut olivat söpöjä. Alareunassa, eli lähes maan tasalla oli lumihiutaleen muotoisia "reikiä" joista tulvi valoa pimeeseen iltaan. Ja mökeissä myytiin sitten kaiken näköistä tarpeellista käsityötä. Ja yhdessä oli sitten vielä paratiisi tarjolla: kaikkea mitä joulukuuseensa voi toivoa. Oli enkeleitä, palloja, hiutaleita, jääpuikkoja... Palloissa oli hauska eläinteema. Kettuja, oravia, kaneja rusehtavan harmaalla pohjalla. Melkein ajattelin koristaa kuuseni uusiksi tänä vuonna, mutta kuusen koristelu kuuluu lapsille, joten katsotaan sitten kun saan kuusen omaan hallintaani mihin päädyn. Siihen asti se koristellaan juuri niin kuin lapseni tahtovat. Paitsi yhden asian minä määrään. kelloni tulee kuuseen niin että näen sen kun istun sohvalla.

Torilla oli myös pari poroa aitauksessaan. Ne nyt eivät näyttäneet siltä että olivat kovin jouluisessa tunnelmassa, makasivat oljillaan ja näyttivät kyllästyneiltä. Eivätkä ne häkkiin pistetyt kanitkaan kovin terhakkaana olleet, ehkäpä häkissä kököttäminen ei ole eläinten mielestä ihan hupaisaa? Varsinkaan sateisella torilla tuhanisen ihmisten tuijottaessa.

Häkeistä puheen ollen: Joulun henki kökötti yhdessä häkissä. Olen kiltisti etusormellani sivellyt sen rintaa 3 kertaa, nyt ensi vuosi menee loistavasti! Ei ihme että joulu on ollut minulta hieman kateissa, sehän on ollut tungettuna häkkiin Tallinnassa. Onneksi löysin sen!



Tämä joulun henki on nimeltään Menhard, kuulema, ja se on syntynyt ja kasvanut maan eteläosissa. Tämä olento puhui puitten ja lintujen kieltä, ainakin tarinan mukaan. Kovin avuliaskin tämä tyyppi oli, ihmiset saivat apua niin henkiseen kuin fyysisiin vammoihinsa. Luonnonlääketiedettä harrasti jakelemalla lehtiä ja yrttejä eri vaivoihin. Vuonna 1995 tämä ötökkä päätti jäädä maan päälle joulun henkenä jakamaan ihmisille onnea ja terveyttä. Ja kuinkas sitten kävikään? Tungettiin häkkiin! Ei ihan reilua.



Kauppakeskuksissakin oli jo joulu selvästi esillä, olihan tuo ensimmäinen adventtisunnuntaikin viime viikonloppuna. Joululaulutkin soivat, eivätkä ne yhtään ärsyttäneet, kuten totesin, nyt saa se virallinen joulunodotus jo alkaakin.



maanantai 28. marraskuuta 2011

Puolukkaa tai appelsiinia

Keksitiskiä ei pitäisi ollenkaan lähestyä kaupassa. Äkkiä vaan ohittaa koko käytävä vasemmalta kiertäen. Mutta jos on vieraita tulossa niin pitäähän sitä suunnata askeleensa keksihyllylle. Eikö?
Hurjasti oli taas tullut uusia keksejä ja tietysti kaikki mitkä hämärästi voisi liittää jouluun oli poimittu etualalle. Oli omenaa, kanelia, karpaloa, piparkakkua ja puolukkaa sulassa sovussa perinteisten suklaiden ja appelsiinien kanssa. Päätin sitten napata matkaan mukaan Pirkan (huomatte siis kertakaikkiaan paljonko plop-plop-pisteitä perheesemme kertyy) puolukanmakuisia suklaavohvelipaloja.

Latoosittomia nuo eivät ole, se nyt olisi liikaa toivottu, mutta hinta-laatusuhde on ihan kohtuullinen. Tosin nuo eivät ole puolukkaa edes nähneet (aromin kohdalla sentään mainitaan sana puolukka sisällysluettelossa), mutta ei anneta sen vaikuttaa. Maku on hieman esanssinen (mitä sitä voikaan odottaa kun toinen aine raaka-aineluettelossa on e-koodi) mutta kyllä noita nyt syö. Yllättävän makeakin tuo oli, puolukasta kun minulle ainakin tulee sellainen edes hieman kirpeä mielleyhtymä. Mutta eihän nuo olleet niitä puolukoita nähneet. Tuli ostettua ja maistettua. Voin toisenkin pussin vielä joskus ostaa siitä naapurikaupasta Salossa jos noita on tarjolla. Siinä kaupassa ei keksihyllyä ole metritolkulla vaan ideana on: täyte, vohveli, piparkakku, marie. Jos siis on vohvelinhimo niin se on yleensä ollut Pirkan appelsiininmakuinen vohvelipala jota on ollut tarjolla. Tosin taidan kyllä edelleen pitää sitä appelsiinia ykkösvaihtoehtona, mutta jos ei muuta saa niin puolukkakin käy.


Tunteita ja tuoksuja

Joulun tuoksu on sitten selvitetty. Olenkin jo aiemmin kertonut etten voisi ajatellakaan tekokuusta, eikä näköjään moni lukijoistanikaan.
Henkilökohtaisesti ainakin minun kuusen pitää tuoksua ja levittää sitä ihanaa aromiaan ympäri olohuonetta, pölyn tuoksu, joka yhdistän noihin tekokuusin ei oikein minusta kuulu jouluun. Siksi yritänkin epätoivon vimmalla siivota asuntoamme (ja noita kaappeja) ennen joulua. Tosin tunnustan että mielikuvani tekokuusista on niitä ensimmäisiä markkinoillemme tulleita hirveitä (anteeksi vaan) vaalean vihertävästä muovista tehtyjä ällötyksiä. Nykyäänhän nuo ovat tehty erisävyistä, mitä lie öljypohjaista materiaalia. 42% teistä on kanssani samaa mieltä siitä että kuusen pitää tuoksua.
Toiseksi suosituin tuoksu oli sitten hyasintti, hyvin jouluinen tuoksu sekin, joten ymmärrän teitä oikein hyvin.21% teistä on sitä mieltä että hyasintti pitää kotoota löytyä, ainakin tuoksun vuoksi.Sitäpaitsi hyasintit ovat mielestäni kauniita. Niin on muuten myös tuo ritarinkukkani joka selvästikin on valkoinen. Nuput ovat jo oikein turvonneita ja odotan innolla että nuo upeat kellot aukeavat. Nuo pullistelevat nuputkin ovat kyllä ihania, joten kauneuden takia ei tarvitse hätäillä.
Glögikin sai ääniä, 14% haluaa tuntea glögin tuoksun asunnossaan. Tunnustan että tämäkin kuuluu suosikkeihin. 14% halusi myös jonkun muun tuoksun, jouluruoka tuli kommenttina. Jeps, kyllä se laatikoidenkin tuoksu on mukava, tunnustetaan, mutta se ei minun joulussani ole yhtä välttämätöntä kuin tuo kuusi.

Tarjolla on uusi äänestys, noista ruoista innostueena siirrytään makumaailmaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Valmisglögiä

Ostin tuosta ulkomaalaisesta kaupasta, joka löytyy jokaisesta nurkasta, valmista glögiä. En ole juurikaan valmisglögien ystävä, minusta ne ovat yleensä vetisiä, ja hieman sellainen tunne tuli nytkin.
Kyseessä on Jouluaitan (mikäköhän Vip glögi on se joka maistuu ihan samalle?) liiterikaupalle valmistama punainen glögijuoma. Ensimmäinen valmistusaine on vesi, joten sehän jo kertoo kaiken.
Kotimainen tuo tuote on, ja pakkaus kauniin punainen. Eikä hintakaan päätä huimannut, tarjouksessa tuo litra vettä mausteineen maksoi alle 80 c.
Jäin muuten tuijottamaan tuota pakkausta samalla kun tässä kirjoittelen. Miksi glögilasin vieressä on appelsiinia? Kuvaako se pomeranssinkuota? Nuo anikset ja kanelit ja kuusenhavut ymmärrän, mutten oikein sitä appelsiinin lohkoa.

Mutta arviointini tuotteesta: hyvää ja halpaa ei ole keksitty. Tuo oli hieman väritöntä (olisi tehnyt mieli lisätä hieman karamelliväriä), mautonta (mehutiivistepullokin olisi tullut tarpeeseen) mutta valmisglökiksi ihan ok. Ainahan ne tuppaavat olemaan sellaisia että glögitiivistettä saisi olla siinä vieressä tai sitten noita pitäisi keittää parikymmentä minuttia että vettä haihtuu.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Jouluradiot

Aloitin sitten, täältä saamani vinkin mukaisesti, uuden paremman elämän. Minulla on otsassa joku ihme vilkkuvalo jossa lukee i. Samanlainen joka on jokaisen infopisteen yläpuolella. Seisoin kaupassa lehtihyllyn edessä miettimässä pitäisikö vielä ostaa yksi lehti. Noin viiden askeleen päässä oli se virallinen neuvontatiski, mutta selvästikin se oli liian kaukana. Viereeni seisahti hieman iäkkäämpi rouva joka kysyi "missäköhän keltainen lehti on". Hetken jo aioin ilmoittaa että info on tuossa selkämme takana, mutta sitten muistin: anna aikaa. Siispä irvistin (jotkut kutsuvat sitä myös hymyksi) tädille ja totesin etten valitettavasti tiedä, en ainakaan näe sitä tässä. Selvästi rouva innostui saamastaan palautteesta ja kertoi että tahtoisi myydä "melkein uusia hiihtovaatteita", kahvinkeittimen, hieman kattiloita jne jne. Mietin itsekseni että jahas, koskakohan täti on viimeksi hiihtänyt, mutta maltoin mieleni. Jatkoin tekopyhää hampaiden esittelyäni ja kuuntelin ja nyökkäilin. Ja mummeli jatkoi tarinaansa. Sitähän riitti. Lopuksi nappasin epätoivoisena kiinni kärrystäni ja sanoin tädille että siirryn tuohon hammasharjahyllyn viereen, alkoi hampaanpinnat nimittäin tuntua aika kuivilta. Täti seurasi kuin hai laivaa, mutta saikin sitten silmiinsä sen hakemansa myyntilehden ja pääsin livahtamaan matkaani. Tämä ei ole mitenkään ensimmäinen kerta kun iäkkäämpi henkilö tahtoo hieroa tuttavuutta. Esimerkiksi junassa yritin piiloutua lehden taakse. Se ei mitenkään estä juttukaveria vailla olevia ikäihmisiä olen huomannut. Mutta uusia oppeja seuraten: annan aikaa.  Tai kuljen omalla autolla.


Ensimmäinen adventtisunnuntai on yllättävän lähellä ja sehän takoittaa että Jouluradio taas aloittaa lähetyksensä. Ihan turhaan lainasin kirjastosta äänikirjoja, lempikanavanihan on taas kuultavissa. Tosin ei sitä kuulu kuin puolisen tuntia kotoota lähtiessä, sitten iskee avaruuskohina korviin. Viimeistään tunnelihelvetin (anteeksi kielenkäyttöni) alkaessa. Tiedättehän ne liito-oravan suojelualueet tuossa ykkösellä jotka estävät ihmisten radion käytön autossa. Ellei halua kuunnella Ylen jotakin kanavaa, en edes muista mitä. Se kun ei ole Nova joka tapauksessa. Eikä todellakaan Jouluradio! Julradion kuuluu pelkästään netistä (ainakin tietääkseni), Jouluradio on siis kuulunut pääkaupunkiseudulla radiosta jo monta vuotta, lähetykset alkavat 1. adventtisunnuntaina (heti keskiyöllä) ja ensimmäisenä soi Hoosianna. Nykyään tämä kuuluu näköjään jo ympäri maamme, jokohan pystyisi kuuntelemaan työmatkallaan, noita tunnelipätkiä, ja niitähän riittää, lukuunottamatta?
 
 
Virittäkää siis radionne valmiiksi: Helsinki 102,4 MHz, Espoo 103,1 MHz, Vantaa 102,4 MHz, 103,1 MHz ja 98,5 MHz, Turku 93,8 MHz, Tampere 101,6 MHz, Keski-Uusimaa 98,5 MHz, Oulu 91,6 MHz, Joensuu 98,7 MHz, Kotka 94,4 MHz, Kouvola 89,3 MHz, Lahti 97,1 MHz, Seinäjoki 98,8 MHz, Rovaniemi 104,4 MHz.
 
 
Ja jos liikutte kyseisten alueiden ulkopuolella niin netti palvelee. Sivu on linkitetty myös tuosta sivupalkista ja samaiselta sivulta pääsee sitten eteenpän Julradioniin, Kauneimmat joululaulut sekä Pikkujouluradioon. Tuskin maltan odottaa!

Kuppikakkuja

Olen sitten ensimmäistä kertaa elämässäni laiponut kuppikakkuja. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin en minä niitä leiponut, vaan jääprinsessani. Alkuperäinen resepti tulee Leivotaan lehdestä, mutta tapani mukaan... No joo, te jo tiedätte.

Piparikuppikakut

100 g laktoositonta margariinia (koska voita ei saanut laktoosittomana kaupasta)
2 dl laktoositonta maitojuomaa (Valion on parasta maultaan)
2 kananmunaa, mieluiten luomu sellaisia
1½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja (kotimaisia luonnollisesti)
2 tl leivinjauhetta
1 rkl piparkakkumaustetta

Vaahdota munat ja sokeri.
Sulata voi ja lisää maito voisulaan.
Kaada ½ voi-maidosta munavaahtoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne massaan ja kaada vielä loput maitoseoksesta mukaan.
Jaa taikina muffinsivuokiin (meillä tuosta tuli noin 20 muffinsia)
Paista 200 asteessa n 14 min.

Kun muffinsit ovat jäähtyneet jatketaan hommia:

Kuorrutus:

200 g Pirkan appelsiinituorejuustoa
75 g huoneenlämpöistä laktoositonta voita
1 tl vaniljasokeria
2 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua (tuli pullosta tällä kertaa)
Karamelliväriä
Nonparelleja

Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Koristele muffinsit.

Kalenterista

Naamakirjassa on aina välillä asioita jotka oikeasti ovat hienoja. Tällä kertaa sain kutsun mukaan haasteeseen josta oikeasti innostuin:

Haastan kaikki lähtemään mukaan erilaiseen joulukalenteriin. Näin se toimii:
 Laita jokaisena joulukuun päivänä yksi euro sivuun (jos et omista käteistä, voit miettiä ostoksiasi ja säästää tilille sen yhden euron päivittäin). Jouluna 24 euroa kerättyäsi lahjoita summa valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen; sellaisille lapsille, joilla ei ole edes sitä pahvista joulukalenteria, jonka luukuista paljastuu pelkkiä kuvia. Tehdään porukalla hyvää - pieni summa meille, mutta suuri hädässä oleville. Epäitsekästä joulua!


Taidan todellakin perustaa keittiönpöydälle sen purkin minne keräämme sen rahan. Ja mietitään sitten porukalla minne se raha lahjoitetaan. Onhan noita hyviä kohteita vaikka ja kuinka. Ja niitä lapsia joille ei osteta sitä kahden kymmenen euron joulukalenteria. Ei tosin osteta minunkaan lapsille, minusta se on jo liikaa kalenterista. Missä ovat ne oman lapsuuteni kauniit kalenterit joiden luukuista paljastuivat kauniit kuvat?

Olen muutamana vuonna ehdottanut miehelleni että hän tekisi minulle joulukalenterin: tikkaat joita pitkin tonttu voisi kiivetä. 24 puolaa ja joka askelmalla vaikkapa sininen suklaapala odottelemassa. Tai päivän mietelause. Tai molemmat. Mutta eipä tuota ole vielä näkynyt.

torstai 24. marraskuuta 2011

Numero seitsemän voitti

Kyllä eläinten omistajan arki on sitten stimuloivaa ja erilaista!

Tänään kotiin tullessani sain havaita että koiranikin ovat selvästi joulutunnelmassa. Joku noista söpöistä karvakuonoista (minulla on pääepäilty, mutta todisteiden puuttuessa joudun luopumaan syytteistä) oli löytänyt kivan muovipussin joka oli huolellisesti solmittu kiinni. Se ei suinkaan estä ahkeraa koiraa mitenkään, korkeintaan sitä voidaan pitää aktivointilelun haasteena. Tuollaisen pienen muovipussin saakin näppärästi auki pohjasta ja sen jälkeen voikin siirtyä siihen oikeaan haasteeseen: mitä tässä pienessä tuubissa onkaan. Siinä oli 10 grammaa tulipunaista karamelliväriä. Kertokaa minulle miten täysin tuhoutunut karamellituubi voi levittää värijauhetta ympäri koko asunnon ilman että yksikään koirista on edes vaaleanpunainen? Ja miten ihmeessä 10 grammaa jauhetta voi levitä useamman neliön alueelle?
Koirani eivät ainakaan tiedä. He katselivat kovin kummissaan toisiaan, hännät heiluen varovasti ja näyttivät tuumivan: tiedätkö sinä mitään tästä, minä ainakin olen nukkunut ihan koko päivän.
Siivoamallahan tämäkin katastrofin sai hoidettua. Jos joku ei muuten tiedä mitä karamellivärille tapahtuu kun siihen sekoittaa kosteutta, suosittelen kokeilemaan hieman pienemmällä määrällä jauhetta. Esimerkiksi sellainen 0,1 grammaa on ihan sopiva määrä. Olisin varmaan saanut myytyä tuon pesuveden (tai kaikki ne miljoonat vedet) 50-luvun kauhuelokuvaan "oikeaksi" vereksi. Sen verran kauniin kirkkaanpunaista tuo oli. Harmi ettei ole lunta. Olisin voinut kaataa tuon valkoiseen hankeen ja kirjoittaa pitkin tietämme: Hyvää Joulua ja vielä lisätä siihen pitkähkön runon perään.

Vaikkapa tämän:

Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun;
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.
Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta –
tätä ymmärtää ei voi,
»ei, tää pulma on vasta;» –
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimiin ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain,
lukkoja koittaa nytkyin, –
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi:
torkkuen vasten seinää,
haassa se puree heinää. –
Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko;
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna; mut mistähän
tie oli avutonten?
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks, – mihin niin?
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa!
Latoon, parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa:
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu,
liikkuu parta ja hulmaa,
tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään,
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

 Valter Juva, 1926

Lucia neito on valittu. Emme saaneet omaa suosikkiamme, mutta varmaan tämä Nora neitikin on oikein sympaattinen tapaus.
Lisätietoa Folkhälsanin sivuilta

Vimma iski

Joulu tulee, olen selvästikin ihan valmis. Siis siihen että joulu on tulossa. Eilen kilahti. Tyhjensin kaapin hyllyn, siirsin tavarat siltä hyllyltä toiseen kaappiin, josta siirsin ne tavarat sille tyhjennetylle hyllylle. Ja tietysti pyyhittiin ja jynssättiin siinä sivussa. Tästähän saa nyt sellaisen käsityksen että kaikki muut paikat meillä kiiltävät viimeisen päälle. Ei suinkaan. Minun joulusiivous on aina tällaista. Vuoden mittaan laiminlyöty siivoaminen yritetään korjata viikon tehopyrähdyksellä. Ja silloin ilman muuta kannattaa aloittaa jollakin tällaisella ihan täyspäisellä projektilla kuin keittönlaatikot.

Marttojen ohjeista olen joskus lukenut ettei kannata siivota kaappeja jouluksi, ellei aio viettää joulua kaapissa. Se kai ole trendikästä nykyään? Mennä kaappiin? Eikö sieltä kuulu tulla ulos? No, en ole missään tapauksessa aikonut viettää jouluani laatikossa. Tai pääsiäistä, tai mitään muutakaan juhlapyhää. En edes arkipäivää. Meidän kaapeissamme ja laatikoissamme on ihan liian ahdasta. Mutta olen iloinen että nuo tuli pestyä. Nyt tuntuu siltä että ihan oikeasti joulu on tulossa, olen saanut hepulin ja siivonnut jonkun aivan mielipuolisen, mitättömän nurkan kodistamme.

Toki tuo laatikoiden putsaus tuli ihan tarpeeseen, sen verran oli taas kertynyt pölyä ym hiukkasta pohjille. Ja tulipahan inventoitua siinä sivussa mitä siellä laatikoissa oikein on. Kaikenlaista voin todeta. Ja nyt huomattavasti vähemmän.

Olen jopa ostanut uusia puhdistusaineita ja rättejä tänne kotiin, joten olen selvästi jo innostunut joulusiivousajatuksesta. Kunhan on sitä ylimääräistä aikaa. Noista siivoamiseen tarkoitetuista erinäisistä hajustetuista ja väritetyistä litkuista muuten tuli mieleeni: Kukakohan ensimmäisenä tuo markkinoille joulusiivoamiseen tarkoitetut erikoislitkut: Piparkakun tuoksuinen uuninpuhdistusaine, kuusen tuoksuisen lattiapuhdisteen, hyasintille tuoksuvaa wc-ankkaa ja niin edelleen. Olisi ihan taattu myyntimenestys kun minä pääsisin kauppaan! Ja pakkauksen kylkeen tietysti sitten kivoja jouluisia kuvia.Ja voisihan sitä loppuvuodeksi olla talvinen yleispesuneste.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mainostamista

Jouluisia mainoksia tulvii nyt ovista ja ikkunoista, on leluluetteloa, koristeita, kinkuntilaamisohjeita...
Radiossa aamulla kerrottiin että vihreästä kaupasta saa jopa 3D telkkareita, eli kaikkea mitä jouluun tarvitsee. En tiennyt että tarvitsen 3D telkkarin, mutta jos niin väitetään, niin ehkäpä pitää uskoa? Vaatiikohan tuokin erikoislähetyksiä joita ei vielä tässä maassa ole? Vai näenkö uutisetkin niin että Peter tulee tuohon kotisohvalleni kanssani? Pelkkä ajatuskin on hieman pelottava, ehkäpä tyydyn tuohon "vanhaan" littanaan?

Sain eilen sellaisen Kaupan luksusjoulumainoksen. Tätini ystävällisesti toi sen minulle kun hän on Asiakas. Tiedättehän se ostosparatiisi jossa myös komeilee Ikkuna ja Kello? Teemana tänä vuonna ihan selvästi joulukuuset, olen jo telkkarissakin nähnyt heidän joulukassinsa, ihan jo sen takia pitää varmaan lähteä Ostoksille?



Selasin siis tuota Mainoslehteä, korkeakiiltoiselle paperille se oli painettu luonnollisesti. Nyt tunnen kuuluvani kohderyhmään. Jollakin mainostoimiston ADlla on todellakin välähtänyt. Tajusin katselevani lahjapusseja "sillä silmällä" vaikka en ensimmäistäkään luulisi tarvitsevani, ainakaan tällä hetkellä. Mutta kun ne olivat kuusen muotoon aseteltu niin johan kiinnostivat meikäläistäkin.
Tajusin kanssa, että jouluna kun tuota tiskiä tuppaa siunaantumaan, niin kattilat ja pannut voisi koota joulukuusen muotoiseksi kasaksi. Loistavaa! Sitten vaan kattilan kahvoihin sillipurkkeja roikkumaan silkkinauhalla. Vähän niinkuin kuusenpallot! Eihän tarvitse tiskata ennen Nuuttia, eihän? Silloinhan vasta joulu siivotaan pois. Tosin, jos jätän kattilat pesemättä nurkkiini niin ne voivat jo Nuuttina olla aika vihreinä kasvustosta. Sietää siis miettiä aikooko tämän idean toteuttaa.

Uusia tuttavuuksia marmeladihyllyssä

Joulutorttuja tuli sitten leivottua eilen. Mutta koska ei vielä ole virallisesti joulu, niin niissä ei ollut luumuhilloa. Ystäväni oli vinkannut että kaupasta saa nykyään omenakanelimarmeladia, joten pitihän sitä sitten kokeilla.

Nimipäivätortut

Myllyn paras laktoositonta torttutaikinaa
purkillinen Tähtitorttu omena-kanelimarmeladia (Dronningholm, siinä on marjat, väittivät aikoinaan)
purkillinen vanilja rahkavalmistetta (Sunnuntai) ja meille laktoosi-intoleranteille se on sitten se niitti, mutta kun se vaan on niin hyvää.

Leikkaa tortut oikean muotosiksi (eli tähdiksi, kukkasiksi, puolikuun muotoisksi...)
Pistää keskiosaan vanilja valmistetta, taittele torttu ja pistä taitoskohdan päälle marmeladia.
Paista 225 asteessa noin 13 minuttia.



Tuo hillo kannattaa aina pistää vasta käännettyjen reunojen päälle, näin eivät "sakarat" pääse uunissa nousemaan pystyyn. Tortuista tulee huomattavasti kauniimpia (minusta) tällä lailla kun ei ole viitä epämääräisiä törröttäviä reunoja. Näin tehtiin aina aikoinaan leipomossa, sielläkin tuli vietettyä puoli vuotta, mm. joulun aika. Inhoan muuten Nesteen logoa, kauan oli kyseinen logokuva painunut käteeni kun käsin väännettiin "muutamat" piparkakut.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Paljon postia

Voi mikä päivä! Postinjakajamme on joko vaihtunut uuteen, lukutaitoiseen, tai sitten tuo omamme on pistetty takaisin peruskouluun ja annettu aapinen käteen. Joka tapauksessa oli tänään vain ja ainoastaan meille osoitettua postia laatikossamme. Ei yhtään naapurin tiliotetta. Ja vielä kaiken lisäksi kivaa postia: hyvityslasku (nehän ovat laskuista ne ainoat siedettävät), kortti, joku mainos jonka jätin avaamatta, se nyt ei ehkä ollut kiva, muttei häiritseväkään, ja ei vaan yksi vaan jopa kolme joulukalenteria!


Tähän kottiin oli myös kirjoitettu runo:
Elämän ihana taika
on eteenpäin vierivä aika,
sillä jokainen muisto
on sydämessä
kuin kukkiva puisto.

Kiitos ystävä, tämä ilahdutti, minkä tietysti tiesitkin. Nyt voin taas jännittää mitä luukuista paljastuu!


Ja se toinen kirjekuori sisälsi sitten kaksi kalenteria (ettei tule tappelua). Muistattehan iki-ihanan Myyrän? Se animaatiohahmo jonka nimi alkuperäiskielellä (tsekki?) sisälsi lähinnä konsonantteja: Krtek. Ja alkutekstissä oli hurja määrä väkäsiä ja erikoismerkkejä lähes jokaisen kirjaimen päällä. Ötökkähän ei puhunut, äänteli vaan. Montakohan niitä filmejä tuli katsottua pikkutyttönä? Aika monta luultavasti koska tuo Krtek on jäänyt mieleeni.
Nyt lapsenikin saavata tutustua tuohon herttaiseen kontiaseen (olettehan tutustuneet kielitoimiston uusiin nimisuosituksiin? Heti kun tikutaku oikeasti on se uusi nimi juovamaaoravalle niin alan oikeasti miettiä pitäisiköhän siirtyä takaisin esikouluun. Siellä kun näitä tikutaku nimiä viljellään harva se päivä)



 Kyllä on hienoa kun on näin upeita ystäviä. Toivottavasti voin edes joskus ilahduttaa vuorostani!




Talvisia murhenäytelmiä

Sorruin sitten taas kukkasiin kun kävin kaupassa.

Amaryllikset ovat ihania, niitä pitää olla. Miten ne pidetään pystyssä onkin sitten toinen asia. Pääsääntöisesti kun nuo upeat kukkaset ovat ihan ylimitotettuja varsiin nähden. Pitäisi ehkä vielä joskus uskaltua roikottamaan niitä ylösalaisin leikkookukkina. Ja kastella sitten sinne varren sisään. Tällaisen vinkin bongasin joskus vuosia sitten jostakin joululehdestä. Voisin sitten lauleskella: Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain... Se on muuten outo laulu. Lapsena luulin että joku rassukka oli hirttäytynyt joulun alla kattoparruun. Ei ihme etten pahemmin tuosta laulusta pidä. Osittain kylläkin johtuen Topeliuksen alkuperäisestä: Där uppe (borta?) i taket, där hänger han än... Suomeksi tuo laulu ei ole yhtä murhanhimoinen. Mietin kauan kuka tuo Sylvia oli, jonka äijä oli mennyt hirttäytymään, mutta Sylvia onkin lintu: mustapääkerttu. Ja jos ihmettelette miten lapsella voi olla näin sairas mielikuvitus: Andersénin sadussakin pieni tulitikkutyttö paleltuu kuoliaaksi jouluna. Aika ihmeellinen pyhä tuo oli minun lapsuudessani.Sedät roikkuivat hirressä ja lapset jäätyivät kuoliaaksi Haamutkin pomppivat Saiturin joulussa, kovin ahdistavia tarinoita oikeastaan.


Oletan muuten että kyseessä on ollut naapurimaamme joululehti koska en onnistu löytämään kotimaisilta sivuilta tätä sisustusideaa. Tai sitten en vaan osaa etsiä. Minulla tuo ei niinkään olisi sisustusta vaan olosuhteiden pakosta, amaryllikset kun tuppaavat leikkiä amppelikasveja nekin kodissamme. Tiedän ettei niitä saisi juurikaan kastella, mutta kun ne venyvät pituutta kasteli tai ei. Meidän perheessä kun ei juurikaan kukaan kärsi liikavedestä. Tuon ostamani ritarinkukka (joka siis ei oikeastaan ole amaryllis, opin ihan äsken kun googlasin tuota kuvaa) on oletettavasti valkoinen, ainakin minusta nuppu näytti hieman lumiselta kun yritin sitä kurkkia peitinlehtien (onko ne sellaisia ne nupun suojalehdet?) raoista.

Ostin toisenkin kukkasen, taisin jo mainita että hieman innostuin? Joulukaktus. Punaisena, se kun on joulun väri. Ja koska tuo ritarinkukka oli valkoinen. Joulukaktuksen kun pitäisi olla aika varma kasvi, ellei rakas koirani pääse siihen käsiksi. Luulisi ettei koiran tarvitse laiduntaa. Tosin, voihan se olla että juuri tuon yksilön ruoansulatus tarvitsee tietyn määrän joulukaktusta toimiakseen? Aika erikoinen tapaus on muutenkin tuo märehtivä yksilömme. Molempien lasten huoneissa on omat kaktukset jotka ovat saaneet lahjaksi. Ja molempien kukkii. Minäkin tahdoin omani!

Noh, kun nyt aloitin tuosta Topeliuksen Sylviasta kertomisen, niin lisätään tänne se laulu, lienee aika monen suosikki, vaikka en itse tykkääkään.




maanantai 21. marraskuuta 2011

Pipariherkkuja

Tänään on meillä leivottu, ja vaikka ei näitä ei tällä kertaa tehty niin päätin kuitenkin jakaa reseptin kanssanne, nämä ovat niin helppoja, ja valtavan hyviä, mikäli sattuu pitämään sinihomeesta.
Tämä on aivan äärettömän helppoa ja nopea toteuttaa. Sopii siis yllätysvieraiden osuessa paikalle.

Sinihomejuustokiekurat


500 g laktoositonta piparkakkutaikinaa
n 150 g sinihomejuustoa, miel. laktoositonta, mutta se on haastavaa

Kauli taikina levyksi, ripottele päälle sinihomejuustomurskaa.
Tee taikinasta rulla (kääretorttumaisesti). Leikkaa n. 1 cm paksuisia viipaleita.
Aseta uunipellille "makaamaan". Paista 200 asteessa n. 5 min. Valmis.

Vielä viisi päivää

Ihanaa. Sain postia tänään. Sitä todellakin kaivattiin, sillä eilisestä pakkaspäivästä ei ole kuin heiveröinen muisto jäljellä. Etelään on luvattu sadetta ja lämmintä. Voi, sanonko mitä? Onneksi tuo kirjekuori ilahdutti! Ja aamulla oli maa valkoisena Salossa, ainakin jos käytti hieman mielikuvitustaan. Sitten tulikin jo sade sinnekin.
Kirjeeseen oli äärettömän kauniilla käsialalla kirjoitettu nimi ja osoite sekä lähettäjä. Olisi kyllä ollut häpeä postinkantajallemme ellei tuo olisi päätynyt oikeaan osoitteeseen! Oikea laatikko oli kuitenkin löytynyt ja pääsin avaamaan kaivattua kuorta. Sisältä paljastui se ainut oikea joulukalenteri ja olemme jo tyttöjen kanssa arvuutelleet mitä mistäkin luukusta paljastuu. Katsotaan miten yksimielisiä olimme taiteilijan kanssa. Kalenteri on jo omalla paikallaan keittiössä, ovenkarmin alle tungettuna. Siitä on hyvä aamulla napata käteensä ja avata luukku.


Tänä vuonna kalenterissa on selvästikin aikaisempaa modernimpi lähestyminen jouluun. Pakettikorteissa liitelee helikopteri, eikä suinkaan Petteri. Teemana Partiolaisten kalenterissa on "Viime hetken valmisteluja Korvatunturilla". Joulumuori on luvannut poroille ruoantähteitä syötäväksi, väittää takakannen tarina. Sopii toivoa että muori on tehnyt jäkäläkoristeita ruoaksi tai että pukki on päättänyt syödä vihdan. Muuten voi märehtijän ruoansulatus olla kovilla. Tosin ohan tuossa kuvassa joku tontuista selvästi tuomassa poroille ruokaa ja samalla sitten varmaan käy itse pesulla?

Arvaukseni luukun 6. sisällöstä taisi osua oikeaan, lipputanko on nimittäin kovin tyhjänä siinä vieressä vielä toistaiseksi. Vielä joudun kuitenkin odottamaan viisi päivää että saan avata ensimmäisen luukun. Siitä se sitten lähtee.

Kiitos ihanalla partiolaiselle joka huolehti että joulun odottelu on hieman helpompaa.

Ekologista

Sunnuntai aamu oli aivan ihana! Maa valkoisena ja oksat paksun kuuran peitossa. Ihanaa! Valkoinen ympäristö piristää selvästi mieltä. Tosin lupasivat vesisadetta koko viikoksi tänne etelään, mitä ihmettä? Olen jo tottunut noihin ihaniin lumipeitteisiin jouluna, en tajua tällaista sadesäätä. Minne voi valittaa?

Joulukatu on sitten avattu. kerrottiin kymmenen uutisissa eilen illalla. Se ainut joulukatu jonka tunnustan siis. Täällä kotikylässä on jo viime viikolla valot syttyneet ja kuusi puettu. En osaa sanoa onko täälläkin vaihdettu valot led-versioon, ainakin pääkaupungissamme on näin toimittu. Sähkön kulutus pienenee, mitä tuo kustansi, siitä ei puhuta. Mutta jos päästöt näin, teoriassa ainakin, vähenevät, niin olisiko toivetta valkoisesta joulusta?

Kävin eilenkin ostoksilla, vaikka en sunnuntai aukioloa oikeastaan suosi. Sitä ne tarjoukset teettävät: vain tänään, sai minutkin liikkeelle. Puolustuksekseni sanon: jos joulupukille kirjoittaa kirjeen ja omistaa maailman ihanimmat 5 vuotiaan silmät, voiko silloin muuta tehdä kun juosta kauppaan? Varsinkaan jos säästää 25%. Tosin sain kassaneidin kanssa keskustella hetken miten se alennus saadaan. Onnistuihan se loppuenlopuksi, vaikka meinasi rouva asiakkaalla käämi kärähtää. Miten vaikeaa tuo nyt oikeasti voi olla?

Pitääkin esni kerralla kyselyssä pistää oma lempivaihtoehto jonnekin muualle kuin ensimmäiseksi. Eihän tästä mitään tule jos lukijani aina ovat samaa mieltä kanssani! 90% teistä päättivät että joulutorttu on tähden muotoinen. Yksi lukija sentään äänesti kukkasta ja toinen puolikuuta. Kiitos mielipiteistänne. Meillä leivotaan jatkossa edelleen tähtiä ja kukkasia.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Visailua

Olen nähnyt joulupukin! Muistan että pikkutyttönä ei joulu alkanut ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita. Ensin vietettiin synttäreitä ja sitten alettiin odottaa joulua. Nykyään kaupat aloittavat joulun odotuksen jo syyskuun loppupuolella. Minä tietysti odotan joulua Nuutista lähtien, mutta en minä nyt silti halua kuusenkoristeita ostaa syyskuussa. Kuusikin tulee vasta joulukuussa.
Eikö pukinkin piätisi olla jo kiireisenä Korvatunturilla eikä jaella karkkeja kauppakeskuksissa?

Jeps, joulukiireet ovat selvästi iskeneet marketteihin. Seisoimme tänään Rainbows tyttöjen kanssa pari tuntia plussakaupan edessä paketoimassa joulupaperiin ihmisten ostoksia. Rullaportaikon toisella puolella olivat Ice Cream tytöt paketoimassa vihreän kaupan edessä. Kovasti ei vielä ollut paketointiavun tarvetta, mutta jonkinverran sain sentään paketoida lahjoja. Toin nimittäin omat mukanani. Arvelin että aikaa jää omillekin lahjoille ja oikeassa olin.


Sain minä nyt sentään hieman auttaa ulkopuolisiakin. 8 kulmaisen joulukalenterin paketoiminen suhteellisen kovaan kultapaperiin ei ole ihan helppoa. Varsinkaan siinä vaiheessa kun pitäisi vielä saada pakettinauha pakettiin. Voisiko joku neuvoa? Hauskin paketti oli taatusti vauvan lelu. Kun olin pistämässä nauhaa pakettiin osuin johonkin lelun "kokeile tästä" nappulaan. Tuli oikein jouluinen olo kun paketti vilkkui punaisena, sinisenä, keltaisena. Olisi tehnyt mieli lauleskella "Kulkuset, kulkuset" mutta päätin olla laulamatta. Maksavia asiakkaita ei kannata säikytellä.

Pienessä kaupungissa (osaattehan te nämä iskulauseet?) oli selvästi kyllä jo kovin jouluista. Omenakin oli varmaan jo muuttanut väriään punaiseksi, kesäisen vihreän sijaan? Onnistuimme löytämään uudet talvikengät neidilleni, itsekin hipelöin saappaita mutta ei edes -50% saanut minua kiljumaan riemusta. Se merkkilisä niissä saappaissa eki lähtöhinnan ihan järjettömäksi. 90% alennusta olisi saanut minut harkitsemaan asiaa. Pikkuiseni ihastui kirjainkombinaation aamutossuihin, mutta toistasataa euroa tossuista ei todellakaan innostanut hänen äitiänsä. Vaikka olivatkin pehmeät ja vaaleanpunaiset. Joku tolkku sentään tuohon merkkilisäänkin pitää saada!

KP:stä bongasin muuten tietokilpailun, melkein meinasin hävitä miehelleni kun hänkin osasi iskulauseet yhdistää oikeaan tuotemerkkiin. Siitä meille molemmille tuli täydet pisteet. Onneksi tuo yhden opintoviikon latina pelasti minut. Muuten olisi tullut tasapeli. Mutta nuo brandit, tiedättekö mikä firma on ominut itselleen seuraavat lausahdukset? Impossible is Nothing, The best a man can get, Just do it, It´s the real thing (no joo, meidän perheestä tulee häätö jos ei sitä tiedä), Because I'm woth it. Tuota ensimmäistä jouduin hetken miettimään, onneksi oli vaihtoehtoja tarjolla. Jäikö joku miettimään mikä se latinan sana oli? Luxuria. Mikä kuolemansynneistä? Muuta tarjolla olleet olivat Avaritia, Invidia, Gula ja Ira. Arvaukseksi meni nuo loput, Invidian osasin arvata. Ja kun nyt näitä kysymyksiä tänne latelen, tästä seuraavastakin kysymyksestä osasimme molemmat 3, loput sain sattumalta oikein. Pelien kotimaa ja vuosi jolloin ne kehitettiin: Trivial Pursuit, Monopoli, Scrabble (täällä varmaan Alfapet tunnetumpi?) Afrikan Tähti sekä Kimble. Ja tarjolla olevat vaihtoehdot: 1935 USA, 1938 USA, 1951 Suomi, 1967 Suomi, 1979 Trivial Pursuit. Kotimaat olisin tienyt kolmelle ilman vaihtoehtoja, vuosiluvun avulla keksin yhden ja arpaonni suosi rohkeaa.
Jos joku kysymys jäi vaivaamaan niin toki kerron oikeat vastaukset. Vaikkapa kommenteissa ensi viikolla.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Punaisia marjoja ja mustikkaa


Koska Lumoavaa oli vielä jäljellä tuli lauantain kunniaksi joutua glögiä. Lapsillekin piti olla jotakin herkullista, joten olin hankkinut Vienettan Red Berries jäätelöä. Joku erikoispainos (special edition) tämä oli olevinaan, mutta uskaltaisin väittää että olen aiemminkin nähnyt tämän pakkauksen. Ehkä tämä on joku jouluversio, tosin aika kesäinen tuo minusta on punaisine marjoineen.


Vaikka tuote ei ole laktoositon, päätin kuitenkin maistaa. Mielikuvani Vienettan kakuista on hieman keinotekoinen maku, joten kovin suurin odotuksin en tähän tulevaan vatsakipuprojektiini lähtenyt. Ehkä se oli syy positiiviseen mielipiteeseeni? 

Jäätelö oli ulkonäöltään ihan tyypillinen Viennetta, noita piparkakkukumallilla tehtyjä kukkaströsseleitä lukuunottamatta. Kyllä tuota tietysti voi kahvipöytään pistää, ihan sievä kakkunen. Eikä se makukaan ollut hullumpi. Ensimmäisenä makunystyrät eivät huutaneet EEEE, päinvastoin, raaka-aine listaa sai lukea suhteellisen pitkälle kunnes niitä lisäaineita alkoi pomppia silmiin.

Keksipohja olisi voinut olla jopa hieman paksumpi, sekin oli ihan hyvää. En uskalla sanoa olisiko isompi palanen kakkusta saanut minut kyllästymään, tämä pikkupala kuitenkin jätti ihan mukavan maun suuhun.
Ja kun rakas plussakauppani myy noita eurolla, niin täytyy todeta että hinta-laatu-suhde oli loistava.
Joulukuusia annan kakkuselle 4, lapsetkin nimittäin tykkäsivät. 



Sillä jokainen joka apua saa...

Joulu on todellakin lähellä. Postilaatikkoomme tipahti jo ensimmäinen "muistatahan meitä jouluna lahjoituksellasi" kirje. Ihan hauska idea vaihtaa ne iänikuiset joulukortit johonkin erilaiseen. Tuntuu ihan järjettömältä maksaa korteista joita ei todellakaan olisi ostanut jos saisi itse valita, eikä tunnu hyvältä jättää maksamattakaan niistä. Jos ne palauttaa lähettäjälle tulee siitäkin kustannuksia. Täälä kertaa saimmekin (tai no, mieheni sai, mutta minähän tuon käytän) piparkakkumaustetta, sen pakollisen maksulapun lisäksi.


Selvästi ovat nuo joulukortit vähentyneet vuosien varrella. Viime jouluna emme tainneet saada ensimmäistäkään "ilmaista" joulukorttia. Tosin olen kyllä ottanut hieman tiukemman linjankin. Valitsen itse kohteen jonne joululahjani suuntaan. Tämä oli kuitenkin niin hauska idea että taitaapa joululahja tipahtaa tilille. Ainakin sen piparkakkumaustepussin verran, mitä suurimmalla todennäköisyydellä pyöristettynä ylöspäin, niin että summa on "järjellinen".

Lempilahjani viimeaikoina ovat tulleet Erilainen lahjan kautta. Olemme saaneet kummitädiltä lahjaksi niin vuohen kuin marsujakin. Siis kehitysmaihin, emme kotiimme. Minneköhän sen vuohen pistäisin jos sellainen oikeasti tulisi? Enkä kyllä niitä marsujakaan välttämättä tänne tahtoisi, tosin ne olisivat kyllä lasten mielestä mahtuneet tänne. Varmaan koirienkin. Töihinkin saimme vuohen, mikä minusta on ollut niitä parhaimpia lahjoja! Ja kaverilta saamme joulutervehdyksen jossa kerrotaan minne joulukorttirahat on lahjoitettu. Selvästi tämä joulu herkistää auttamaan niitä joita auttaa voi. Löysinkin linkin mistä voi löytää eettisiä joululahjoja. Kas tässä. Tuolla tulee kyllä hieman runsauden pula, mutta enköhän minä löydä omani. Ellen tuolta niin jostakin muualta.

Vielä tärkeämpää olisi tietysti jos ehtisi lahjoittaa aikaansa niille tuhansille yksinäisille jotka odottavat (turhaan) vierailuja sairaaloissa, vanhainkodeissa ja jopa omissa kodeissaan. Pitkään olen tätäkin ajatellut, mutta kun tuntuu etten ehdi omia sukulaisiani saatika ystäviäni tapaamaan, niin jospa yrittäisin heille löytää sitä aikaa, niin jouluna kuin arkenakin. Siinä tulisi hoidettua omaakin mielenterveyttä. Olisiko se minun tämän joulun lupaukseni?

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kalentereita puuttuu

Salon Op ei pettänyt tänäkään vuonna. Tai no, menin oikeastaan hoitamaan pankkiasioita, se ei onnistunut, mutta oli siellä tarjolla joulukalentereita. Noita OP:n Hippo kalenterin luukkuja tytöt ovat avanneet koko elämänsä ajan. Muistelen että alkuaikoina OPn kalentereissakin oli "pääkuvaan" sulautuvat kuvat luukussa, valitettavasti niin ei ole viime vuosina ollut. Ehkäpä tänä vuonna?
Itse odottelen että posti toisi sen kalenterin jota ilman en voi olla. Näytti olevan tänä vuonna uusi versio, olen ollut hieman pettynyt viime vuosina kun kalenterit ovat olleet uusintoja. Jos käytetään vanhaa mallia on syytä valita tarpeeksi retro versio. Muutama vuosi sitten ollut ei ole tarpeeksi antiikkinen. Partiolaisten adventtikalenteri kuuluu joka tapauksessa niihin pakollisiin jouluhankintoihin! Luukkuja saa avata ensimmäisestä adventtisunnuntaista lähtien (tai 1.12 alkaen, mikäli se sattuu osumaan kalenteriin ennen ensimmäistä kynttiläluukkua). Ja ensimmäisen sunnuntain luukussa on kynttilä. Ja 6.12 lippumme. 13. lucia, no ymmärsitte varmaan. Ja luonnollisesti luukkujen sisältö sopii kuvaan. Heti kun saan kalenterin käsiini alan miettiä miten tuohon kohtaan saa sopimaan kolme kynttilää, tai Lucian. Toivottavasti tuo tulee kohta, että ehdin kunnolla jännittämään luukkujen sisältöä. Lapsellinen? Kuka?

Rakas miehenikin saa oman kalenterinsa. Ensimmäisenä yhteisenä jouluna paketoin kaljakorin (silloin niitä vielä oli joka kaupassa) ja kirjoitin jokaisen pullon kohdalle numeron. Eivätkä ne pullot mitenkään sattumanvaraisesti olleet siellä alla. Sunnuntaisin jouluolutta, 6. päivä kotimaista (Sininen), 13. päivä Sandelsia Lucian kunniaksi. Oikeasti oli vaikeaa löytää 24 erilaista olutpulloa, kävin parissa ruokakaupassa ja vielä Alkossakin tuolloin. Nykyään se 24 erilaista löytyisi varmaan jokaisesta kioskista. Tässä vuosien varrella on tuo herran kalenteri muuttanut muotoaan. Sisällön idea on kuitenkin pysynyt samana. Milloin on ollut paketoituja pulloja mietelauseen kera, milloin Pringelspurkkeja uusiokäytössä. Tänä vuonna taitaa tulla siiderikalenteri? Pääsen mukaan maistelemaan, tuo olut kun ei vaan uppoa minuun. Ei edes se suklaaolut joka oli muutama vuosi sitten jouluaaton yllätyksenä. Ei edes sana suklaa pelastanut tuotetta. Niin kauan kun tuo hajuelin on suuni yläpuolella saa joku muu juoda nuo kaljat. Jo se tuotteesta lähtevä lemu on etoava.

Hufvudstadsbladetin joulukalenteri ei myöskään ole vielä tullut. Toivottavasti sellainenkin ilmestyy, on yleensä todella hauska kalenteri. Samalla voi osallistua arvontaan, tosin en tiedä voittaako kukaan ikinä mitään siinä arvonnassa. Varmaan paremmin voittaisi jos muistaisi tarkistaa ne numerot, mutta kun minua jännittää enemmän se kuva kun numerosarja. Kuka sitä nyt Tillanderin lahjakortin oikeasti haluaa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Kirjaston aarrekammarista

Käväisin tänään kirjastossa, oikeastaan hakemassa äänikirjoja työmatkalle, mutta tietysti piti jarruttaa "näytetiskin" kohdalla. Joulu! Se on sitten kirjastossakin. Esille oli nostettu jouluisia romaaneja, levyjä, keittokirjoja, lastenkirjoja... Päätin olla oikein varovainen ja pidättyväinen, lainasin vain ja ainoastaan kolme kirjaa (joskin tunnustan että Grishamin kirja oli kädessäni, mutta kun tuota tekemistä on muutenkin niin paljon niin en usko että ehtisin lukemaan). Noita joulukirjoja ei muuten ole saatavilla kesällä, joutuivat tilaamaan esille jostakin varastosta kun kävin kesäkuussa pari vuotta sitten hakemassa joulukirjaa. Ei kuulema ollut sesonki? No ei tietenkään ollut, siksi oletinkin saavani kirjan ongelmitta kirjastosta, ei ainakaan olisi lainassa.


Ihan pakko oli ottaa Dickensin Joululaulu. Voisiko joku selittää minulle miksi kyseisellä kirjalla pitää olla ainakin kuusi (ok, siksi että se kuuluu jouluun, kuusi siis) eri nimeä suomeksi? Niin tyhmä en sentään ole että lukisin saman kirjan aina uutena sen takia että nimi vaihtuu. Rakastan kyseistä joulutarinaa, alkuperäisenä voitte lukea sen vaikkapa täältä, ei siis tarvitse lähteä kirjastoon tämän takia. Olen nyt pari joulua pitänyt taukoa kirjan ääneen lukemisesta, pitäisiköhän tänä jouluna napata se taas mukaan jouluohjelmaamme? Joka vuosi olemme toki katsonut jonkun version kyseisestä sadusta dvd:ltä, viime jouluna Jim Carreyn tähdittämänä. Lapseni ovat jo tottuneet siihen että tietyistä asioista ei vaan pääse luistamaan. Kuten esimerkiksi Saiturin Joulusta.

Mutta se nimi siis. Miksi ei tuo Joululaulu ole kelvannut kaikille kääntäjille? Outoa. Tosin on tämä maailma muutenkin outo näiden nimien suhteen. Ymmärtääkseni kirjastokin uusi Agatha Christien "Kymmenen pientä" kirjat poliittisesti korrektiimpaan "Eikä yksikään pelastunut". Mikä sinäänsä oli alkuperäisen käännösversion nimi. Mutta eikö se lastenloru juurikin kertonut pienistä tummaihoisista poikalapsista Afrikasta? Tosin sekin on "korjattu" ja nykyään myös englanninkielisessä versiossa on sotilaita lorussa. Mikäs siinä, itse vaan olen kasvanut loruilla jotka kertoivat niin itiaaneista kuin tummaihoista lapsista Enkä kyllä koskaan kokenut niitä mitenkään oudoiksi. Itsekin halusin olla intiaaniprinsessa kuultuani iltasatuna Peter Panin!

Minusta on suorastaan hieman rasistista koko ajan yrittää olla niin hurjan suvaitsevainen. Espoon upeat betoniporsaat poistettiin, koska joku älypää keksi että ne loukkaavat tiettyä uskontokuntaa. Siis mitä ihmettä? Onhan meillä asunut vuosikymmeniä maassamme ihmisiä jotka eivät uskonnollisista syistä syö sianlihaa (ja hei, niitä uskontoja on useampia), mutta ei kai kukaan tosissan uskonut että ne possupatsaat oli syötäväksi tarkoitettuja? Mutta eipä nuo hauskat, pomppivat siat saaneet ilahduttaa maisemaa, tilalle työnnettiin taas ne kulmikkaat tylsimykset. Enkä todellakaan usko että nuo ketään loukkasivat, oli vaan taas tällainen älyväläys! Koskakohan keksivät ettei kaupoissa voi myydä minkään eläimen lihaa, ainahan joku voi loukkaantua.



Toinen, lähes yhtä järkevä esitys, on Fazerin lakupekka. Kuka on edes kuvitellut sen olevan ihminen? Minusta se on ollut lakritsista syntynyt ukkeli, ihan samanlainen kun juustosta tehty kuu-ukkeli. Eivät mitenkään ihmisille sukua. Joten miksi Fazerin lakupeikko piti tappaa? Sehän on kaukaista sukua Muumipeikoille...korkeintaan. Ja miksi muuten Muumipeikot ovat valkoisia? Pitäisikö loukkaantua?

Odotan koska Brunbergin suukkojen pussaajat vaihtavat ihonväriään. Tässä "suvaitsevassa" ilmapiirissä kun eivät varmaan saa suudella nuo ihmiset kuvassa. Minulle kyllä tuovat lähinnä mieleeni suukotteleat magneettinuket jotka minulla oli pienenä (on kyllä edelleenkin tallessa). Kun nuket pääsivät tietylle etäisyydelle toisistaan napsahtivat huulet yhteen. Ihana lelu.  Mutta nuo suukottelijat ovat varmaan jotenkin kanssa kiellettyjä. Johan suukot vaihtoivat nimeään. Kuten muuten Fazerin Kina suklaa naapurimaassammekin joutuu vaihtamaan logoa. Tuo "kiinalainen" käärepaperissa on kuulema loukkaava. Saakohan lapset vielä pelata Mustaa Pekkaa (minun mielestäni nokikolari, mutta mistä sitä teitää) jos kaivan kortit esille?

Mutta ne kirjat nyt oikeastaan oli aiheenani. Toinen lainaamani kirja oli J.R.R. Tolkien'in Kirjeitä Joulupukilta. Aivan hurmaava kirja. Tolkien kirjoitti kirjeitä lapsilleen parisenkymmentä vuotta ja mikä hauskinta, Pohjoisnavalla asuivat: Karhu, Paksu ja Valkotukka! Siis juuri noin Tolkien ne nimet kirjoitti kirjeisiin. Mahtoi lapsilla olla vaikeuksia lukea noita suomenkielisiä sanoja muutenkin hankalasti tulkittavasta, tärisevällä käsialalla kirjoitetusta, kirjeestä. Mutta Tolkien viisaana miehenä siis selvästikin tiesi missä se Joulupukki asuu.Nuo kirjeet ovat muuten kauniisti kuvitettuja. Uskomaton työmäärä minkä mies on tehnyt noiden kirjeiden eteen. Mutta mitäpä sitä ei tekisikään lastensa eteen. Eikä sen niin väliä ettei pukkiin uskota, jouluaattona muutumme kaikki (ainakin tässä perheessä) taas hetkeksi lapsiksi ja nautimme täysin rinnoin joulun taiasta. Minusta on hienoa että Tolkien jatkoi kirjeiden kirjoittamista vaikka lapset taatusti jo olivat kasvaneet pukista muuten eroon.

Kolmas lainaamani kirja oli Joulua! Hieman joululehtimäinen: reseptejä, askartelua ja kukkasia. Siihen en ole vielä kunnolla perehtynyt. Ainakin siellä opetetaan kalkkunan paistaminen.

Nyt painun lukemaan noita aarteita, ne kun pitää palauttaa kanssa.

 

Kotivinkki, osa 2

Vuorossa on sitten tuo Kotivinkki Jouluherkut. Pienellä ennakkopositiivisella asenteella lähdin katsomaan lehteä tarkemmin. Eihän se nyt millään voisi olla ensimmäistä kehnompi. No ei ollutkaan. Mutta nyt on muistettava että olen myös ehtinyt jo katsomaan kunnolla tuota Leivotaan lehteä, joten kovan haasteen edessä oli tämä herkkulehti. Kannessakin luvattiin 73 ihanaa ohjetta, heti oli kaksi vähemmän tarjolla.

Samalla kaavalla oli tämäkin lehti rakennettu kuin tuo Joulu. Ei tietenkään yllättävää kun kyseessä on saman firman tuote, mutta jotenkin tuli sellainen déjà vu fiilis kun noita sivuja selaili. Tämä on jo kertaalleen nähty.

Ja mitä sitten sanoisin noista resepteistä? Leivotaan lehdessä keskityttiin leivontaan. Nyt sentään tehtiin myös ruokia. Piste siitä. Tosin leivontaan keskittyvässä lehdessä nyt en edes oleta löytäväni porkkanalaatikon reseptiä. En kyllä toisealta löytänyt tästäkään lehdestä. Mutta voisihan sitä joulupöytään tehdä palsternakka-lanttulaatikkoa. Mikäli pystyn lukemaan mustaa tekstiä harmaalta taustalta. Ja sitten alkaakin taas nämä valitusvirret, klikatkaa itsenne vaikkapa eduskunnan sivuille ja tutustukaa: Selonteko valtiontalouden menokehyksistä vuosille 2009-2012 kirjoitukseen. Se ehkä on sitten vähemmän masentava?

Oletin että lehden ideana on tuoda uusia ideoita ja reseptejä keittiööni? En ole keittiömestari, joten oikeasti tarvitsen niitä ohjeita. Tunnustan että välillä teen omia sovellutuksiani, mutta tykkään kuitenkin ajatuksena siitä että näen lukea mitä reseptissä lukee. Tuota Sokkokokkia en oikein jaksa edes telkkarista katsoa, minusta se on hieman raaka-aineiden tuhlaamista. Omassa keittiössäni en halua leikkiä sokeaa. Reseptin pitää olla helposti luettavissa.

Noin yleisellä tasolla nuo ohjeet olivat minusta tylsiä. Lusikkaleipää ja Tiikerikakkua. Miksi minulle taas tulee tunne etten ole kohderyhmään kuuluva? Tehdään tässä julkaisussa Rocky Road -lakrististofeetakin. Onneksi lapseni eivät lähteneet tähän projektiin isänpäivän kunniaksi. Tuo heidän reseptinsä oli huomattavasti helpompi. Tiesittekö muuten että piparkakkutaikinasta voi leikata muotoja veitsen ja viivottimen avulla? Tämä verraton vinkki löytyy sivulta 61. Mitä sanoinkaan kohderyhmästä?

Tuleekohan perheeni joulupöytään jos pistäisinkin koko menun uusiksi lehden ohjeistuksen mukaan?
Juustokeittoa ja pähkinätaatelileipää, Paahdettua lohta ja avokadokastiketta, sillikaviaaripallot, kikhernepateeta... Ok, en itse tule ruokapöytään jos tuo patee sinne eksyy, joten: tervetuloa perheeni, mennään vanhalla kaavalla, eikö? Ja lupaan että vuoden uutuus ei ole kikherenistä tehty!

Ei tämä nyt ihan toivoton lehti ollut, oikeastaan kaukana siitä. Taisin keksiä naapureilleni joululahjan tuolta, tosin sekin tuppaa vaihtumaan muutaman kerran ennen joulua, joten nähtäväksi jää mikä se onkaan loppuviimeksi.

Suurin ongelma tuossa lehdessä oli minusta ehdottomasti tuo levottomat taustat. Tahdon reseptini mustalla tekstillä vaalealla, yksivärisellä taustalla tai valkoisilla kirjaimilla kirjoitettuna tummalla, yksivärisellä taustalla. Ei ruutuja, raitoja ja havuja taustaksi.

Ja sitten pitäisi taas värjätä kuusia. Lupasin pisteen ruokaresepteistä...se tekisi 1½ jos verrataan edeltäjäänsä. 2 vihreää puuta riittää kyllä loistavasti tälle lehdelle. Olisi luultavasti jäänyt ostamatta kaupasta.



keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ikkunaa odotellessa

Osallistuin Sunnuntain "tutkimukseen" millainen jouluihminen olen. Kyllä oli laadukas testi :) ihan yhteen kysymykseen vastaamalla sain alla olevan loistavan tiedon!

"
Hei Ulla, olet itseoikeutettu
Joulun tähti
Joulukuusi
Kaiken keskipisteenä jaat iloa muille ja saat osaksesi vilpitöntä ylistystä ja ihailua. Tutun ja turvallisen olemuksesi ansiosta ympärilläsi pyöritään ja hyöritään. Et ole muotioikkujen perään ja siksi juuri sinun jouluusi sopiikin Sunnuntain luomuvehnäjauhoista leivottu omena-kanelipulla."
Jeps, kaikkea sitä voidaankin yhden lempihajun perusteella arvioida ihmisestä. No, voinhan tästä inspiroituneena tehdä seuraavan kyselyni hajumaailmasta. Tosin olin ajatellut jatkaa torttu teemalla, mutta ehtiihän sitä.
Olen tänään ehtinyt jouluostoksille maamme neljänneksi suurimpaan kauppakeskukseen (piti oikein googlata taas kerran). Olo oli kuin ulkomailla. Tunsin olevani suurkaupungissa ja aivan maalta (huomioikaa nyt että kotikaupunkini "se toinen kauppa" on suurempi) kun vaeltelin käytäviä pitkin. Kaikenlaisia kauppoja joita en ollut aiemmin nähnyt. Ja toki paljon tuttujakin. Löysinkin kaupan jota oikeastaan lähdin etsimään. Se suuntautuu meille jotka vietämme joulua 365 päivää vuodessa ja muistamme syödä joulusuklaamme. Nimikin oli ihanan kotoinen: Zizzi! Ja mitä ihaninta: jokainen vaate johon koskin löytyi myös sellaisen kokoisena että olisin voinut mennä sovituskoppiin. Ja oli siellä muutakin kuin mustaa tarjolla! Ehdottomasti kannattaa ajaa toistekin tuonne.
Pukinkonttiinkin tuli hankittua täyetttä, tosin olen kyllä siskoni kanssa hieman samaa mieltä: aattona se parrakas ukkeli tulee ja saa kaiken kiitoksen ja irtopisteet, mutta se lasten silmien loiste kun pukki tulee on kyllä sen arvoista! Saakoot setä pisteensä, hänhän kuitenkin häviää takaisin Korvatunturille välittömästi ja me saamme nauttia pikkuisten ilosta. Eikä varmaankaan tarvita ukkoa vierailulle monenakaan jouluna enää. Pikkuisetkin kasvavat niin hurjaa vauhtia että voimme kohta luopua valkoparrasta. Sääli sinäänsä. Joulun ihmeitä se partaniekkakin on, joskin aika kaupallinen ihme, mutta kuitenkin.
Tuolla jättikaupassa oli se ainut joulukauppa jota oikeasti kaipaan täällä omissa kauppakeskuksissamme. Stockmann! Se jouluikkunan taika on sanoinkuvaamatonta. Edelleen seison ikkunaan liimautuneena kun pääsen kaupungille. Tuolla oli pikkiriikkinen jouluikkuna. Siellä minä ja se kauppakeskuksen toinen kunnon jouluihminen seisoimme tuijottamassa kettuja ja hiiriä ja kaneja. Tai siis minä seisoin. Meillä oli ikäeroa 40 + vuotta joten ei tainnut se toinen joulufani vielä seistä omilla jaloillaan. Onneksi hänen saattajansa tajusivat siirtää kärryt pois tieltäni, ja napata pikkuinen syliin. Muuten en olisi nähnyt pikkujunia. Jouluikkunaa kun kuuluu katsella kunnolla ja monesta eri kulmasta. Tuo oli siis jonkinlainen paratiisin eteinen, nyt jos koskaan odotan innolla pääseväni Ikkunan ääreen. Huomaatteko muuten että Stokkalla on noita merkittäviä nähtävyyksiä enemmänkin: Kello. Ja Stockmannejakin on vain yksi. Muuta ovat "wanna be" kauppoja. Anteeksi vaan Turku, mutta ei se teidän kauppa ole tuota omaa Tapiolan kioskia kummoisempi. Se ainut oikea on ollut paikallaan 1920-luvulta, joskin tunnustan että sekin on siihen muuttanut. Mutta minun elinaikanani se on nököttänyt tuossa. Ja Ikkuna on nähty lähes joka vuosi, en suoraan sanottuna muista että olisi joskus jäänyt näkemättä. Tuo maistiais ikkuna oli muuten melkein täydellinen, mutta ikkunan yläosaa ei oltu peitetty, joten siimojen liikuttajamekanismit olivat näkyvissä. Tylsää. Minulle pitää jättää se illuusio että Stockan ikkunassa lelut liikkuvat itsestään, siimojahan ei tällä ikänäöllä kuitenkaan huomaa. Ja vaikka huomaisi niin niihin ei saa kiinnittää huomiota. Ikkuna on täynnä taikaa ja siellä lelutkin leikkivät. Olen ihan vakuuttunut että kunhan pääsen sen oikean ikkunan eteen on tämäkin asia paremmin.
 Kotimatkalla sitten pysähdyin myös siihen kotikaupunkini suurimpaan kauppakeskukseen ja kävin hakemassa sen löytyneen vihreän korttini. Vaikka tuon pitäisi olla isompi en ollut ollenkaan eksyksissä enkä tuntenut itseäni turistiksi. Niin sitä vaan yllättävän nopeasti tottuu isoon joka tuntuu kutistuvan onnettoman kokoiseksi. Jos joku olisi kysynyt minulta kumpi on isompi olisin epäröimättä vastannut että naapuri. Onhan sen nimikin isompaan viittaava!

Lumoavaa, tai sitten ei

Uskalsin sitten avata sen Lumoava glögipullon. Kaadoin glögiä muumimukeihin, eli annoin sille ihan samat olosuhteet kun Tuike glögille viime jouluna. Ja yritin suhtautua tähän "pehmeään uutuuteen" ilman ennakkoasenteita.
Elämäni mies väitti että tuote on ihan ok. Ihan ok on minun maailmassani sellainen: kyllä sitä juo ennen kuin selkäänsä ottaa. Ja toki se sen määritelmän täyttääkin. Mustikan makua en saanut suuhuni edes yrittämällä. Minusta kun mustikka maistuu...noh, mustikalle. Mutta jospa tuohon oli käytetty niitä kuivia, mauttomia marjoja? Värin perusteella olisin ehkä siihen mustikkaan uskonutkin, sellainen mustikan punainen tuo oli.
Tunnustan ettei ole reilua verrata tuotteeseen jota en ole maistanut kohta vuoteen. Eikä tuotteeseen joka oli suosikkini. Tunnetusti nämä "menetetyt ihanuudet" vaan parantuvat ajan myötä kun varhaisdementia tekee tehtävänsä. Tai sitten se on sitä aika kultaa muistot juttua.

Ollakseen Alkon glögi (en yleensä tykkää niistä) niin 3 joulupuuta lienee kohtuullista. onhan se markkinoiden ainut mustikkainen. Ainakin Alkon valikoimassa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kudotaan kynttelikölle ja muuta mukavaa

Lupasin jossakin vaiheessa antaa arvioni Kotivinkki Joulu lehdestä. Tänään oli postilaatikkoon tipahtanut täytteeksi myös jatko-osa eli Jouluherkut. Pikavilkaisulla näytti siltä, että tulen pitämään tästä uudesta lehdestä enemmän, mutta en ole ehtinyt vielä edes kunnolla selaamaan lehteä joten jätän lopullisen arvioni siitä myöhäisempään ajankohtaan.

Mutta tämä Joulu. Huoh! Kansi lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kuten tietysti myyvä etusivu tekeekin, mutta harvemmin olen pettynyt yhtä kunnolla. Tunnustan toki ettei minun yllättäminen uusilla jouluideoilla ole enää ihan helppoa, mutta ei se nyt ihan näin vaikeata voi olla. Se että saa minut pettymään kun aiheena on joulu vaatii jo aikamoista ponnistelua väittäisin!

Sisällysluettelon ja pääkirjoituksen jälkeen odotan innolla: nyt se alkaa! Kokonainen sivu on uhrattu valkoisille hunajakennopalloille valkoisella ikkunalaudalla ja ikkunan ulkopuolella valkoinen maisema (tai paperitausta). Ja kerrotaan että tuollaisia paperipalloja (tervetuloa 70-luku) saa ostaa 5-7 eurolla. Jahas, ei kiitos, ei inspiroi, selaan siis lehteä eteenpäin, mutta hieman ihmeissäni olen. Olen jo selannut lehteä kymmenkunta sivua enkä edes hymyile!

Sama tylsyys jatkuu, sivulta toiselle: osta sitä, osta tätä, osta,osta,osta... Varmaan joku ihan oikeasti innostuu tästä mutta tuohon hintaan? Pitäisiköhän valjastaa lapset touhuun ja alkaa markkinoida "varo halpoja kopioita"?
Alan epäillä etten ole lehden kohderyhmään kuuluva henkilö. Masentavaa.

Seuraavaksi tutustummekin sitten erilaisiin joulukoteihin. Kivaa, ehkäpä vihdoinkin saan ideoita.
Joulukattaukseen keräämme kaikki eri paria olevat lautaset ja lasit pöytään. Jahas, meillä sitä harrastetaan arkena, juhlapyhinä katan mielelläni hieman huolellisemmin, periaatteella: huomatkaa, tämä eroaa arkiruokailusta. Ensimmäinen askarteluvinkkikin tulee: huovutetaan joulupallot. Ok, se on tehty ja nähty, mutta joo, huovutetaan vaan. Ja kun alan lukea kuvatekstejä: ei ne eri paria olevat lautaset löytyneetkään kaapeista ja ullakolta vaan on haettu antiikkiliikkeestä. Jeps! Hyvä idea, varmaan jokainen meistä ostaakin jouluksi antiikkiliikkeistä erilaisia lautasia että voimme trendikkäästi kattaa joulupöytämme toisenlaisilla astiakokonaisuuksilla. Anteeksi, mutta en nyt oikein usko tähän ideaan. Toki hienoa että lehdessä kerrotaan ettei ne lautaset tee juhlaa, olen siitä asiasta ihan samaa mieltä, Syön vaikka paperilautasilta tai vaikka suoraan kattilasta kunhan saan olla perheeni kanssa. Perheeni kun tekee sen joulun. Eivät ne lautaset. Olivat sitten samaa sarjaa tai ei. Lautasliinoiksi on poimittu mummoni vanhat keittiöpyyhkeet ja jätetty se pellava silittämättä. Jaha. Jos löytäisin yhden mummin vanhan pellavapyyhkeen jostakin, lupaan että pyyhin joulun tiskit siihen. Siihen sitä kuului käyttää!

Seuraava koti onkin sitten enemmän minun makuuni, mutta oikeastaan en tajua näitä "katsellaan toisten koteja" juttuja. Kun satun johonkin ihastumaan saan yleensä tiedon että kyseessä on kuvausrekvisiittaa tai 80-luvulla Bronxin kirpputorilta tehty löytö. Ihan kivaa...heille. 30 sivua kuvia toisten kodeista. Ei, en ole kohderyhmä!

Ja sitten siirrymmekin lapsiperheen ensimmäiseen jouluun. Joka alkaa sitaatilla "Rakastan, kun saan kyynärpäät edellä ryysiä tavaratalon tungoksessa ostamaan viimeistä jouluenkeliä." Minua puistattaa, pelkkä ajatuskin saa ihoni kananlihalle. Inhoan jouluryysistä kaupoissa ja ostamista ostamisen ilosta. Joulu kun on minulle rauhoittumista. Ei stressiä.

Sivulla 57 pääsemme vihdoinkin askarteluun! Tämä olikin suuri käsityölehti. Ensin kudotaan, sitten virkataan ja mitä sitten tehdäänkään: joulukuusenpalloille vaatteita! Nämäkin ideat olen nähnyt aiemmin, enkä välttämättä ymmärtänyt niitä silloinkaan. Sähkökyntteliköllekin ehditään vielä kutomaan villapaita. Tässä vaiheessa tuijotan jo lehden sivuja. Ovatko tosissaan? Onko ihmisillä tekemisen puutetta? Ei tulisi mieleenikään kutoa villapaitaa kynttelikölle. Ei edes vaikka sain ohjeet. Jaan ne mielelläni kanssanne jos tunnette suurta sielunpaloa tuohon ideaan tai jos kynttelikkönne palelee. Tosin suosittelen että mielummin vaikka kudotte pipoja keskoslapsille! Tai villasukkia varusmiehille. Tai mitä näitä projekteja nyt löytyykään. Vaaka ry ei tällä hetkellä ota vastaan tilkkuja, joten sitä en voi suositella. Mutta varmaan noita projekteja löytyy kymmenittäin. Voisikohan joku antaa vinkkiä tällaisista? Voisin vaikka itsekin innostua taas.

Selaan lehteä eteenpäin ja seuraavaksi opettavat miten voin virkata olohuoneen kattokruunullemme oman suojan. Ja virkata joulupallon. Minua kyllästyttää jo koko lehti! Ja minä tykkään olohuoneen lampustamme ihan tuollaisena nakuversiona. Ellen tykkäisi, hankkisin luultavasti uuden, sillä en usko että virkkaamalla saisin ällöttävästä lampusta mitenkään mieluisamman.

Opin minä sentään jotakin uutta: Voin maalata ikkunani piimällä! Yritän miettiä onko ideana että se piimä jäätyy ikkunaan vai että joulukotini haisee piimälle? Taidan kuitenkin säästää piimät Leivotaan lehden kakkuun. Onneksi kohta 4. ohjeissa kuuluu: Piimä irtoaa vesipesulla. Voihan olla ettei uusavuton sitä tiedä, eläin- ja lapsiperheissä kuitenkin tuo tahrojen poisto eri pinnoilta taitaa olla aika tuttua puuhaa. Meillä ainakin pääsääntöisesti ensimmäisenä kokeillaan rättiä jos puhutaan sileistä pinnoista. Mutta onhan se hyvä että neuvovat!

Seuraavaksi tehdään paperinenäliinoista palloja. Kukaan ei sano pitääkö niiden olla käyttämättömiä, mutta ei kyllä myöskään neuvota niistämään ensin. Mielikuvitukseni kuitenkin jo kehittelee "Pyyhin ensin ne piimät ikkunasta"-palloja. Ja sitten taas virkataan. Tällä kertaa pesulahenkarille päällystettä. En jaksa edes katsoa miten se eroaa siitä kattokruunun metallihaaran suojaamisesta. Tiedän että toistan itseäni mutta siis oikeasti?

Olette varmaan jo huomanneet mitä mieltä olen lehdestä, joten alan viilata pilkkuja. Seuraavalla aukeamalla tarvitsen oivunoksia. Juu, oivunoksia. Päätän googlata: Oivu on näköjään kartalta löytyvä paikka jossakin päin Pohjanmaata. Kun hieman yritin päästä kartalle (eli löytää edes jonkun paikkakunnan jonka nimen olen kuullut aiemmin) niin löysin Kruunupyyn ja Kokkolan. Siispä pitää lähteä sinne keräilemään oksia jos aikoo tehdä valokranssin. Taitaa jäädä kranssi tekemättä. Tosin Oivu kirjoitetaan isolla O:lla, koska se on paikkakunnan nimi. Taidettiin opettaa jo ensimmäisellä luokalla ala-asteella? Mutta muuta selitystä Oivulle ei Google anna. Tai on se firman nimikin. Pitäisikö sinne soittaa ja kysyä saisinko oksia?

Valoideat vielä jatkuvat seuraavalla aukeamalla. Valosarjoja pulloissa, piparkakkumuoteissa, koreissa. Iso haukotus, olen kaikki nuo ideat nähnyt aiemminkin lehdissä.

Mutta etten ihan pelkästään hauku: opin jo toisenkin uuden asian! Himmeli pilleistä. Siis niistä ohuista lapsuudenajan ihanuuksista joilla pystyi sotkemaan äidin keittiön aika tehokkaasti ja joiden läpi oli kiva puhaltaa ilmaa kaakaolasiin. Sitten sai käyttää rättiä. Kaakaokin irtoaa pyyhkimällä! En tienyt että kaupoista vielä saa noita ihanan ohuita pillejä. Tiimarissa näköjään myydään niitä, kuvatekstin mukaan. Fantastista! Tosin, jos joskus päätän tehdä himmelin teen sen ihan oljesta, mutta ainakin minulla on nyt ohje pienten olkikoristeiden tekoon. Muovista. Ja tiedän että voin käydä Tiimarista hakemassa pillejä kaksosille. Minulta kun on jo kysytty eikö minulla ole pillejä. Ja lupaan, jos saan pillit hankittua, että saavat ottaa monta pilliä kerralla. Ja erivärisiä. Ja imeä kaikista yhdellä kertaa. Kulutusjuhlaa parhaimmillaan, mutta lasten pitää saada olla lapsia! Ehkä ei ihan joka kerralla tarvitse saada pilliä, mutta monta pilliä kerralla on hauskempaa kuin yksi ohut! Uskokaa minua, tiedän kokemuksesta.  

Seuraavaksi askarrellaan kransseja. Tunnustan, ne kuuluvat jouluun ja olen usein miettinyt että tekisin kranssin ulko-oveen. Ajatuksen tasolle on tuokin jäänyt, mutta ohjeita noiden tekoon löytyy varmaan jokaisesta vuosien varrella hankkimasta joululehdestäni? Jossakin lehdessä oli havuryijy tehty oveen. Kanaverkkoon havuja tiiviisti ja valosarja sinne mukaan. Oli hieno! Sekin jäi tekemättä. Kolleega sai tänään joululahjaksi asiakkaalta heinäkranssin. Sekin oli hauska idea!

Lehdessä on vielä muutama sivu katsomatta, mutta olen jo niin asennevammainen etten tiedä jaksanko. Joulutähdestä kerrotaan, tai siitä miten sitä viljellään. Ja miten sitä kuuluisi hoitaa. Lukekaa syklaamikirjoitukseni niin tiedätte mitä pidän joulutähdestä. Se ei siedä vetoa eikä kuumaa. Tasainen kastelu ja lannoitus. Ei siis minun kukkani. Isoäitini tosin kasvatti aikoinaan omastaan sellaisen isohkon puun ikkunalaudalleen. Sille juteltiin ja sitä kasteltiin säännöllisesti. Miten ihmeessä olen tipahtanut näin kauas puusta?

Sivulla 91 mainostetaan vatsalääkkeitä. Tulisi tarpeeseen, saan vatsaväänteitä tästä lehdestä! Vielä on kertomuksia ihmisten saamista joululahjoista, sieltä voisi ehkä löytyä joku idea, mutta luen sen sivun joskus toiste, mikäli jaksan.

Voisin voittaa kahvikoneen jos äänestän lehden parhaan jutun. Ilahtuisivatkohan toimituksessa jos kerron että mielestäni se vatsalääkemainos?

Olen pahoillani jos joku lukijoistani kuuluu lehden toimitukseen, tästä kirjoituksesta varmaan pahoittaa mielensä. Mutta kun en vaan tykännyt koko lehdestä ja se on aika paha juttu. Selvästi lehti suuntautui ihan toisenlaiselle henkilölle kuin minä. Jollekin jolle joulu on vapaapäivä muiden joukossa. Sellaiselle joka ei ole ehtinyt putsaamaan viime viikon piimäroiskeita ikkunasta, ei hätää: ne ovat taidetta. Ja astiakaapista otetaan ne puhtaat astiat pöytään ja pistetään äidille pellavapyyhe lautasliinaksi, kun se kuitenkin on sitä mieltä että sellainen on oltava pyhäkattauksessa. Valosarjat viskataan pyykkipojilla omenapuuhun. Valmis! Tule joulu kultainen, ei ainakaan tarvitse stressata ja siitähän minä tietysti tykkään!

Vaikka jo sana Joulu lehden kannessa pitäisi tuoda irtopisteitä niin en vaan voi. Lehti saa puolikkaan joulukuusen arvosteluksi, ei tällaiselle vaan voi enempää antaa. Ei, jos en edes ajatellut toteuttaa ensimmäsitäkään ideaa niin se on silloin heikko esitys!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...