Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Epänormaalia aikaa

Ja taas on aika auringon...

Yöllä oli onneksi tullut muutama sentti lunta, minusta kun on äärimmäisen epäoikeudenmukaista että minulta varastetaan tunti yöunistani! Maksan ihan tarpeeksi veroa ilman että yöunianikin pitää verottaa. Kenelle voisin valittaa? Ja ihan turha yrittää lohduttaa minua että saan sen syksyllä takaisin kun siirrymme normaaliaikaan! En saa sitä korkojen kera takaisin, jos saisin nukkua 1½ tuntia pidempään syksyllä voisin harkita tuon tunnin lahjoittamista näin keväällä, mutta enpä saa. Joten en halua antaa sitä! Ja sanoohan nyt tuo normaaliaika nimikin mistä on kyse. Normaalista ajasta. Normaalit ihmiset eivät viihdy kesäajassa. Ainakaan eivät talvi-ihmiset. Joten onneksi oli edes hieman uutta lunta lohduttamassa minua.

Turha kai tätä kuitenkaan on itkeä, joku kesäihminen on tällaisenkin älyttömyyden keksinyt. Johan siinä kellon viisaritkin kuluvat kun jatkuvasti (puolen vuoden välein) ollaan niitä räpläämässä eestaas (onkohan tämä yhdyssana? Edestakaisin ainakin on).

Ostin itselleni piristykseksi puikkokämmekän. Tietääkö kukaan miten tuollaista pitäisi hoitaa? Sen verran googlaamalla opin että nämä menevät talviunille. Hieman kuten muumit, joten ehkäpä tuli tehtyä virheostos? Minä ja muumit emme oikein ymmärrä toisiamme, tällaiset talviunille vetäytyvät ovat minusta hieman outoja. En muuten pidä kyykäärmeistä tai puutiaisistakaan, arvatkaapa mitä ne tekevät. Ihan vaan todistaakseni pointtini! Mutta tämä puikkokasvini siis. Se on oikein kaunis nyt kukkiessaan, joten olen ihan varma että se oli sen kahden euroopan yhteisvalutan arvoinen ostos. Löytyi lempikaupastani poistohyllystä - montakymmentä prosenttia. Alennus minun makuuni. Vaikka en onnistuisi hoitamaan niin eipä tuo suuri taloudellinen tappio ole. Ja piristää näin kevätauringon kiduttaessa minua. Ikkunat esimerkiksi ovat täynnä koiriemme tekemiä taideteoksia. Ne näkyvät loistavan hyvin, kuten ne sohvan alle kuolemaan menneet koirankarvatkin. Pitäisi siis siivota. Ja tunti on varastettu tehokasta siivoamisaikaakin viime yönä.

Ystävänikin päätti piristää minua, tiesi varmaan että tämä talvesta luopuminen tuntuu ikävältä. Sain ystävältäni eilen kaksi paavalinkukkaa! Kyllä meillä nyt kukkii koko olohuone, ilkeästä auringosta huolimatta!  Ja kaipa tuosta kevätauringosta on jotakin hyötyä? Kohta saan siirtyä bloggailemaan tuonne Arielin puolelle.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Melkein kompostikamaa

Lapseni rakastavat banaaneja.

Ainakin aina kun olemme kaupassa he rakastavat niitä. Siispä ostin taas banaaneja jonkinverran, ne syötiin alta aikayksikön. Seuraavalla kauppareissulla ostin lisää banaaneja, mutta niissä olikin sitten joku isompi vika? Ainakaan niitä ei syöty vaan ne jätettiin pöydälle, banaanikärpäset ovatkin ykkössuosikkejani. Niitä oikein myydään netissä, kuka tahvo ostaa itselleen banaanikärpäsiä? Ja miksi joku niitä ihan viljelee? Juu, juu, tiedetään, joku sammakkolaji varmaan syö niitä ja ruoan kasvattaminen on osa herppeilyä, mutta banaanikärpäset? Oikeasti!

Keittössäni on banaanikärpäsloukku. Siitä isosta naapurimaan huonekalukaupasta kun ei pääse pois ostamatta jotakin tuikitarpeellista. Viimeksi hankin siis banaanikärpäsloukun. Oikeasti se on seinäsäilytystarvike, purkki nimeltä Asker, mutta meillä se roikkuu keittiössä kärpäsloukkuna. Askerissa on pohjalla hieman vettä johon sekoitetaan käsitiskiainetta, mielellään hyvän tuoksuista, ja muutama tippa viinietikkaa. Vapaasti saa valita onko riisi-, valko-, punaviinietikkaa vaiko balsamicoa. Sinne niitä ällötyksiä sitten menee ihan kiitettävää tahtia.

Mutta palataan noihin banaaneihin. Meillä siis oli sellaisia banaaneja joita ei värin perusteella olisi banaaneiksi tunnistanut. Tai oletteko ikinä kuvailleet ruskean sävyä banaaninruskeana? Minä en. Niitä nt kuitenkin taas oli meillä. En aina tiedä jättävätkö tytöt niitä tahallaan pöydälle kypsymään. Se nimittäin tarkoittaa että meillä tehdään

Piritan banaanikakku


Tämä on aivan loistava resepti koska näitä aineita nyt melkein aina löytyy kotoota, ellei niitä mätiä banaaneja lasketa.

3 munaa taas kerran suositaan luomua, eikö niin
3 dl sokeria kotimaista, jos nyt Dan Sukkeria voi kotimaiseksi mainostaa
100 g laktoositonta voita
3 dl vehnäjauhoja luomua
1 tl vaniljasokeria, ei sitä keinotekoista vanilliinia.
1½ tl leivinjauhetta, tässä kohtaa minulla ei ole suosikkia
ja sitten se kaikkein tärkein 2-3 ruskeaa banaania! Reilun kaupan, viikon pöydällä maanneita.


Mitään työvaiheita ei tässä ole. Sulatan voin ja sekoitan kaikki aineet keskenään koneen avulla. En todellakaan pienennä banaaneja haarukalla, viskaan niitä palasia sinne vatkaimen iloksi. Ruskea banaani on niin pehmeä ettei se tuota vatkaimeelle ollenkaan ongelmaa.

Taikina kaadetaan voideltuun vuokaan ja työnnetään 175 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi. Ja eikun nauttimaan.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pikaruokaa

Olemme sukua Karviselle.

Tiedättehän sen ylilihavan kissan joka rakastaa lasagnea. En sinäänsä tiedä löytyykö maailmasta kissaa joka oikeasti rakastaa lasagnea, mutta ehkä löytyykin. Meillä ainakin siitä tykätään. Tosin en todellakaan muista että Nemo olisi lasagnea syönyt. Sheltit sen sijaan kyllä söisivät jos niille tarjottaisiin. Minä todellakin olen Karvisen sukulaissielu.Voisin allekirjoittaa montakin tuon mainion kissan (tai ainakin Jim Davisin) ajatusta: "Eat and sleep. Eat and sleep. There must be more to a cat's life than that. But I hope not." "Diet is "die" with a "t."" "I am hungry. Therefore I am"... Ok, taisitte ymmärtää.

Olen joskus nuoruudessani tehnyt lasagnea, hurjan työlästä on muistikuvani tuosta. Olen kuitenkin syönyt loistavaa lasagnea monessa paikassa mutta en silti ole jaksanut yrittää uudestaan itse.Inhoan kuitenkin eineksiä, joten tänään päätin olla reipas ja jättää toisten äitien tekeleet kaupan hyllyyn.

Suuntasin siis määrätietoisesti plussakaupan pastahyllyn ääreen. Hurja määrä Simpson pastaa, prinsessa pastaa, kruunuja, perhosia, eläimiä...luoja, eivätkö lapset syö nykyään tavallisia makaroneja? Tosin täytyy sen verran nostaa markkinaihmisille hattua että tunnustan: osa tuotteistä löytyi jopa täysjyvä tuotteina. Lasagnelevyjen löytäminen olikin sitten haastavampaa. Lasagnea varten kuuluu ostaa pakkaus jossa e-koodeja vilisee. Onnistuin kuitenkin lopuksi löytämään ylimmältä hyllyltä lasagnelevyjä. Ja vielä vihreitä sellaisia! Kyseessä eivät olleet yli-ikäiset, homehtuneet levyt eikä myöskään polittinen kannanotto. Sen sijaan levyt sisälsivät pinattia. Hyvä! Ja ovat vielä vegaaneille sopivia, eivät sisällä kananmunaa. Siispä jos päätän tehdä joskus kunnon kasvislasagnen niin tämähän on suorastaan loistava tuote. Ainut (iso) miinus tulee alkuperämaasta. Berlusconi ei kuulu fanittamiini henkilöihin ja pendolinosta nyt ei viitsitä edes puhua.

Naudan jauhelihaa nyt aina löytää kaupasta ja seuraavaksi suuntasinkin kermahyllylle. En todellakaan aikonut tehdä sitä valkokastiketta itse, sen sijaan ostin Valion laktoositonta Mustapekka ruokakermaa. Ja samaisen firman valmiiksi raastettua arkijuustoa. Sitten Vovlon nokka kohti kotikaupunkiani ja lasagnentekoa.

Pikalasagne

n. 12 Pirkka pinaattilasagne levyä
purkillinen Valio Mustapekka ruokakermaa
juustoraastetta
Lihakastike:
700 g kotimaista naudan jauhelihaa
500 ml luomu tomattimurskaa
2 keskikokoista sipulia
valkosipulirouhetta
grillimaustetta

Kuullota sipulikuutiot, ruskista ja mausta jauheliha. Sekoita kaikki kastikeaineet keskenään ja kiehauta.

Lasagnevuoan pohjalle hieman kastiketta, päälle lasagnelevyjä, kastiketta, lasagnelevyjä...jatka kunnes kastike loppuu. Kaada koko komeuden päälle ruokakerma ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min eli kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. 

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kierrätystaidetta

Lapset ovat joka joulu "joutuneet" hommiin, eli mummeille ja kummeille on tehty joululahjoja.

Aina ei ole ollut ihan helppoa keksiä mitä lasten kanssa tehtäisiin, mutta muutamia todella onnistuneita ideoita on ollut. Tarkoituksena on ollut että käyttöesineitä tuotettaisiin, mielellään sellaisia "häviäviä" juttuja. En välttämättä tahdo täyttää vanhempieni tai muidenkaan kaappeja "aarteilla".

Pari joulua sitten teimme sytykeruusukkeita. Lapseni tekivät niitä liukuhihnalla ja minä "dippailin". Ja sukulaiset sytyttivät takkansa aiempaa helpommin. Tämä projekti onnistuu suhteellisen pieneltäkin lapselta, joskin steariinin kanssa läträäminen kannattaa jättää hieman isommalle "lapselle".



Tänään sitten askartelimme taas. Sytykeruusukkeita kun on helppo tehdä, eivätkä materiaalikustannuksetkaan päätä huimaa. Eikä äidin tarvitse käydä askarteluliikkeessä, tosin tuo pikkiriikkinen kauppakeskuksemme palvelee tässäkin asiassa, oikein kahden kaupan verran. Lisäksi löytyy vielä ruotsalaiseten lahja maailmalle (miten ihmeessä sieltä on saatu tuotua maahamme niin järjetön määrä kauppaketjuja?) ja kirjakauppa, mistä luultavasti myös saisi askartelurompetta. Mutta siis tähän projektiin ei alan kauppoja tarvita, lähin ruokakauppakin riittää. Toki saa hakea kaupasta rahalla tarvikkeita, mutta näiden idea on juurkin kierrätys. Enkä edes ihan varmuudella tiedä saako kaikkea tarvittavaa askartelukaupasta. Steariinia toki saa, mutta kun ne jämätkin kelpaavat.



Eli tarvitsette tätä projektia varten: "jämästeariinia" eli kaikki ne kynttilänjämät jotka jouluna jäivät kynttilänjalkoihin. Munakennoja, ne tosin ehkä kuuluvat enemmän pääsiäiseen? Fazerin iki-ihanat ainakin on pakattuina munakennoihin. Ja violetissa kartonkipakkauksessa on kanssa joku suklaamunaversio myynnissä. Johan noita kaupasta näyttää olevan. Lisäksi kattila, en suosittele parhaan teflonpinnoitteisen käyttämistä, se muutaman kerran pohjaanpalanut kelpaa vallaan mainiosta. Ja pihdit, ettei sormet pala. Halvalla saa atulat toisesta ruotsalaisesta kaupasta. Se nelikirjaiminen I. Kampradin perustama huonekalujätti myy kolikolla kattilaosastollaan sellaisia muovisia pihvin kääntämiseen tarjoitettuja pihtejä. Loistava tuote tähän tarkoitukseen. Ja jos kotoota vielä löytyy joku lehti/vahaliina/leivinpaperin palanen jonka voi uhrata sotkualustaksi niin loistavaa!

Ja sitten ryhdytään hommiin. Ensin irrotetaan yksi kuppiosa kennostosta. 


"Kannesta" revitään pahviliuska, leveydeltään saisi olla suurinpiirtein sen kupin korkeuden. Liuskasta rullataan tiivis rulla.


Kannesta revitään lisäksi pieni kasa "terälehtiä" eli silputaan kennoa. 


Pahvirulla asetetaan keskelle kuppia:


Koko kuppi täytetään pahvinpalasilla, niin että kuppi on tiiviisti täytetty. Kuppi pitää pystyä kääntämään ylösalas ilman että pahvinpalasia satelee ympäri asuntoa. Eli tehdään marenkitesti, mutta kartonkipalasilla. 


Kun askarteluvaihe on ohi, ruusumme näyttävät tältä. Toki värivaihtelua voi olla, riippuen kennostonne väristä. 


Sitten seuraa se vanhempien osuus hommasta: steariinisotku. Itse sulatan steariinin vedessä. 1/3 kattilasta täytetään vedellä, mukaan kynttilänjämiä. Minä heitän kynttilät kattilaan sydänlankoineen, tarroineen päivineen. Ongin niitä sitten pois kun kynttilät sulaavat. Sydänlangan pätkät voi vielä virittää ruusuihinsa jos haluaa. 


Annan veden poreilla hiljakseltaan, steariini sulaa veden pinnalle. Kartonki imee itseensä steariinia aika runsaasti, joten nuo muutamat kynttilänjämät ovat enemmänkin kuvausrekvisiittaa, steariinia saa kattilassa olla oikein reippaasti tai ainakin sitä saa olla saatavilla, sitä kun joutuu lisämään aika usein. 


Pahviruusu työnnetään steariinin alle, se ei tee mitään että kuppi käy veden puolella, pääasia että se työntyy sinne steariinikerroksen läpi. Kuvassa näkyy muuten myös ne muoviatulat, tiedätte sitten minkälaista tuotetta etsitte sieltä Kampradin kaupasta, jos sinne siis eksytte. Ruusu nostetaan paperille kovettumaan hetkeksi, kuvassa noita kertaalleen dipattuja näkyy taustalla. Ruusu kannattaa käyttää kattilassa ainakin 3-4 kertaa. Yleensä dippaan vielä pohjankin kertaalleen steariiniin. Mitä enemmän steariinia pahvin pinnalle kertyy, sitä nätimmän näköinen ruusu saadaan aikaiseksi. 

Tässä vaiheessa aina välillä joku ruusu leviää atomeiksi. Sekään ei ole vaarallista. Palaset ongitaan sieltä steariinista ja pistetään kuivumaan. Kun ne ovat viileitä saavat lapset korjata ruusun, niitä jo steariinissa käyneitä palasia voi lisäillä dippaamattomiin versioihin ja niitä kankeita palasia tiivistää pehmeällä kartongilla. Tämä on hyvin paljon anteeksi antava taiteenlaji. 


Ruusuun voi pistää myös sen sytytyslangan (takana) jos siltä tuntuu. Kun ruusut ovat kunnolla kuivuneet ne pakataan pieniin rasioihin ja annetaan joululahjaksi. Ja sanotaan mummille että ne kuuluu polttaa! 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...