Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäispupuja

Sain apua pääsiäisvalmisteluissa.

Partiolainen, aina valmiina, ryntäsi avukseni ja auttoi sämpylöiden kanssa. Olin nähnyt kuvan miten "pupusämpylöitä" tehdään ja sellaisiahan me tahdoimme alkupalakeiton kanssa. 

Silmät neiti teki pippurista ja ilmoitti jo niitä tehdessään että aikoo heittäytyä eläinrääkkääjäksi ja poistaa pupuilta silmät ennen syömistä. Hän kun ei syö pippuria. Kovatkin leikattiin pupuille saksilla. Hurjaa pahoinpitelyä!



Samalla kun pahoinpitelimme pupuja, neiti kysyi pitääkö paikkaansa että shampoita testaillaan tunkemalla sitä pupunsilmiin. Mitä ihmettä kouluissa nykyään opetetaan? Suureksi ilokseni pystyin sanomaan että kosmetiikkatuotteiden testaaminen eläinkokeilla on EUssa kiellettyä. En viitsinyt kertoa että maailma on paljon EUta suurempi. Toki hän tietää sen, mutta ehkäpä hän ei ajatellut että suuri kosmetiikkajätti kyllä kiertää tällaisen lainsäädännön aika äkkiä. Kuten kierretään lapsityövoima säädöksetkin. Maassa maan tavalla, vai miten se nyt menikään? Turha minun on moralisoida, parempi olisi toimia hyvänä esimerkkinä ja kertoa millä periaatteilla tuotteemme valitsemme. Tosin, samoja raaka-aineita tuotteissa käytetään, joku on vaan se likaisen työn tehnyt omissa nimissään. Mutta onhan se kiva kertoa että käytämme näitä tuotteita koska tämä firma ei harrasta eläinkokeita. Kaksinaismoraalia parhaimmillaan. 

Sämpylät olivat kuitenkin hyviä. Ja suoloisia. Töpöhäntineen.

Pupusämpylät

2½ dl laktoositonta maitojuomaa
2½ dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
3 dl 3 viljanjauhoja
9 dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua voita

Lämmitä neste noin 37 asteiseksi ja lisää hiiva ja sokeri sekä suola nesteeseen. Alusta joukkoon noin puolet jauhoista. Lisää sulatettu voi ja jakta jauhojen lisäämistä kunnes taikina irtoaa käsistä. Anna kohota lämpimässä paikassa n. ½ tuntia.
Tee pieniä sämpylöitä joille leikkaat korvat (kuva yllä). Tee pippurista silmät pupuille ja nipistä "pyllyyn" pieni töpöhäntä. Voitele sämpylä vedellä ja paista 225 asteessa noin 12 min



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Väriä pöytään

Joskus on kiva yllättää!

Pääsiäispöytään kuuluu maalatut munat. Isin kanssa korsitelimme munia jo kun olin pikkutyttö. Ne kuului sitten rikkoa napauttamalla niitä toisiaan vasten, en kyllä muista mikä taika siinä oli. Pitääkin kysyä isiltä. Ehkäpä taika oli vaan se että hulluttelimme yhdessä? Voittajan muna jäi ehjäksi, se oli lähes poikkeuksetta isin. 

Kuten kaikki minut tuntevat, olen hieman malttamaton, joten päätin googlata. Herra Google kun tietää lähes kaiken. Päädyin Wikipediaan, jossa infoa löytyy hieman kaikentasoisena. No, totta tai ei, pedian mukaan kyseessä on karjajalainen perinne, joten voin jopa uskoa että siksi mekin kopauttelimme munia. 

Olen lapsetkin opettanut koristelemaan munia, tosin mignoneja. Niin tänäkin vuonna, partiolainen huolehti munien koristelusta, minä tein munille hatut

Jotenkin tunsin kuitenkin tarvetta maalata munia. Eikun tuumasta toimeen. Koska sateenkaaret ovat kovasti tapetilla tällä hetkellä, päätin tehdä vaikka ja minkä värisiä munia. 

Sateenkaaren värit kananmunissa

kovaksi keitettyjä kananmunia
viinietikkaa
elintervikevärejä
majoneesia

Poista keltuaiset halkaistuista kananmunista. Siirrä keltuaiset talteen. 
Kaada isohkoihin kulhoihin vettä, teelusikallinen viinietikka (minä käytin riisiviinietikkaa) ja elintarvikeväriä. Minulla oli käytössä vihreä, punainen ja sininen karamelliväri. Anna valkuaispuolikkaiden imeä väriä kunnes olet tyytyväinen väriin, minulla nuo perusvärit olivat n. 20 min värikylvyssä, sen jälkeen vielä muutama sininen ja punainen vaihtoin päittäin paikkaa.

Sekoita keltuaisista ja majoneesista tasainen tahna, minulla oli 12 keltuaista ja noin desilitra majoneesia. Täytää munien kuopat tahnalla ja ripottele pintaan vielä gomasiota.  



Viimeinen vaihe

Lammas on uunissa!

Tämähän etenee ihan jo rutiinilla, joskin tämä uusi lammasresepti hieman arveluttaa. Mutta kaipa tästä hyvää tulee?

Poistin lihat marinadista ja lisäsin pinnalle suolaa, pippuria ja tuoretta rosmariinia. Peitin vielä rosmariinin pekonilla ja nyt kaikki neljä paistia ovat uunin lämmössä.

Paistoin ensimmäiset 20 min noin 180 asteessa, nyt on lämpö tiputettu 100 asteeseen ja oletusarvoisesti tässä menee parisen tuntia että sisälämpötila nousee reiluun 70 asteeseen. Välillä käyn kurkkaamassa uuniin ja samalla kaadan hieman merinadia pintaan. Hitaasti hyvää tulee. 
Liha saa vielä kypsyä foliossa hetken, ennen tarjoilua, yleensä sellaisen puolisen tuntia. Jos on aikaa tähän jälkikypsyttelyyn niin ottakaa paisti ulos uunista jo hieman aiemmin (FB vinkin mukaan jo 65 asteessa)

Kastiketta en ole vielä tehnyt, mutta taidan seurata suurinpiiretin Allt om Mat'in ohjetta. Tosin lisään mausteita. En tajua tätä mausteiden välttelyä!

Kastike lampaalle 

1 l paistolientä (jatka vedellä/punaviinillä ellei tule riittävästi)
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl laktoositonta ruokakermaa
2 rkl soijaa
mustapippuria
rosmariinia
suolaa tarvittaessa

Suurrusta kerma jauhoilla, lisää paistoliemi ja mausteet. Kiehauta. 

Rauhallista pääsiäistä!


torstai 28. maaliskuuta 2013

Punaista keittoa

Alkuruokakeitto on valmista!

Ihanaa, huomenna pistetään sitten keitto lämpiämään ja alkupala on melkein valmis. Sämpylät leivotaan kaveriksi huomenna, mutta keitto on siis valmiina.

Huomiselle kyllä riittää tekemistä muutenkin, joten tämä jo hieman helpottaa elämää. Voin rauhassa keskittyä "muihin" hommiin. Siskonikin lupasi tuoda pashan, hän siis ehtii tekemään sen. Ja sen verran paljasti reseptistä että sitrusteema on turvattu, appelsiini ei. Jeps. Ja Pätkistäkin pashaan tulee, kohtahan olen keksinyt koko reseptin. Askel kerrallaan! Siskoni muuten seuraa blogiani, joten simmut kiinni siskoseni, ellet halua tietää mitä huomenna syödään.

Keiton alkuperäisen reseptin olen lukenut jostakin naistenlehdestä vuosia sitten. Muistan reseptinkin vain suurinpiirtein, joten olen hieman, taas kerran, soveltanut. Näitä vastaavia tuntuu olevan netissä pilvin pimein, joten taitaa jokainen sivusto tarjota tällaista omanaan? Katsokaapa vaikka MTV3 ja Pirkka. Identtiset!
Muistelen että siinä lehdessä oli paahdettuja pähkinöitä koristeena, ne aion kuitenkin jättää pois.

Tomaatti-porkkana-appelsiinikeitto


15 porkkanaa
3 sipulia
5 rkl oliiviöljyä
1,25 l tomaattimurskaa
3 kasvisliemikuutiota

2 l vettä
3 appelsiinia, kuori+mehu
1 tl jauhettua inkivääriä

1½ tl suolaa
1½ tl pippurisekoitusta

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Kuullota hetki öljyssä ja lisää kattilaan noin puolet vedestä ja tomattimurska. Anna kiehua n 15 min. Soseuta keitto. Lisää loput vedestä ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää appelsiinimehu ja kuoriraaste.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Appelsiini teemana

Lampaanpaistit saavat levätä kahvikylvyssään yön yli.

Olen kuitenkin tehnyt marinadin valmiiksi, ehtii tuo timjani hieman "kastua". Huomenna on sitten aika marinoida liha hieman toisella tavalla. Saa nähdä mitä tästä tulee, hauskaa minulla ainakin oli kun tein marinadiani. Minulle tuli ihan sangria maku suuhuni kun katselin tuota litkuani. 

Olen päättänyt että tämän vuoden teemana on sitrushedelmät! 

Aikaisempien vuosin tapaan tarjoan sitruunaisia valkosipuliperunoita. Alkuruokaan tulee appelsiinia ja siskoni pashaan kyllä varmaan kuuluu jossakin muodossa appelsiini? Tai jos ei kuulu niin leikitään että siihen kuuluu! Vielä hän ei ole suostunut paljastamaan reseptiään, johtuisikohan sitten siitä että olen ainoa joka vaatii saada sen itselleen? Tosin, mitä minä sillä teen, näin saan valmiin tuotteen pääsiäispöytääni!

Sitrusmarinadi lampaalle

1 dl Marlin karpalo-puolukka sekamehutiivistettä
2 dl vettä
1 dl Rajamäen punaviinietikkaa
2 appelsiinin mehu
2 sitruunan mehu
15 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl hunajaa
4 rkl kuivattua timjania

Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada lampaanpaistien päälle. Anna marinoitua noin 24 tuntia viileässä.



Kahvit keitetty

Koirilla on tänään juhlapäivä!

Aloitin perjantain ruoan valmistelun putsaamalla nuo paistit. Kädet haisevat nyt lampaan rasvalle, kun olen kalvot ja rasvat poistanut ympäriltä. Rasvaa ei kyllä juurikaan ollut, sen verran tarkkaan tutkin nuo klöntit jo kaupassa. 

Muistan kerran lapsuudessani syöneeni, mites tämän nyt ilmaisisi, aika "villaisen" makuista, eli suomeksi pahanmakuista, lammasta. Mene ja tiedä mistä johtui, isäni väitti että väärä teurastusmenetelmä. Minä taas uskoisin, näin hieman itsekin asiaa tutkineena, että kyseinen pääsiäisen uhri oli aika iäkäs. Karitsanlihassa tuota ominaismakua kun ei ole. 

Oli nyt sitten sen uuhen ongelma ollut mikä tahansa, minä en tahdo että minun lampaani maistuu villalle. Siispä poistan rasvan lähes neuroottisella tarkkuudella ja nyt ovat rasvattomat lihat luovuttamassa makuansa kahville. Tuohon kahvissa lilluttamiseen olen uskonut ihan siitä ensimmäisestä paististani lähtien. Ja vaikka tänä vuonna en tarjoa "Tonttumuorin lammaspaistia" vaan ihan erilaista paistia, tuosta kahvimarinaadista en luovu. Illalla lampaat joutuvat sitten varsinaiseen marinaadiinsa. 

Nyt pitäisi sitten leikkiä muuten vaan kodinhengetätrtä ja siivota täällä. Ikkunatkin pitäisi pestä, tuo kevätaurinko on aika armoton. Jouluksi voi sammuttaa lamput ja sytyttää kynttilöitä, aurinkoa ei saa sammuttaa, siitä ei hyvää seuraa. Siispä siivoamaan! Ja paistamaan koirille nuo kalvot ja rasvat.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Naposteltavaa

Taidan olla ihastunut kikherneisiin!

Kerroinkin ostaneeni kikherneitä ja pistin niitä salatin sekaan. Perheeni ei ollut ihan vakuuttunut niiden ihanuudesta, joten osasin melkein odottaa vasatlauseryöppyä kun paahdoin kikhreneitä naposteltaviksi.

Uimari ilmoitti että ne eivät ole hänen juttunsa, partiolainen maistoi ja yhtyi isosiskonsa sanoihin. Mutta muutti sitten kuitenkin mieltänsä. Uskokaa tai älkää, paahdetut kikherneet ovat hyviä. Vaikka itsekin suhtauduin ajatukseen hieman varauksellisesti niin päätin kuitenkin kokeilla Kokit ja Potit blogin ideaa, ja voin vain yhtyä kommenttiin: näihin jää koukkuun.

Nautin näistä samalla kun katsoin The King's Speach elokuvan. Partiolainen kävi aina välillä varastamassa itselleen herneitä. ja kommentoi samalla elokuvaa: Hei, onko tämä joku Potteri, Bellatrix on mukana? Ja Peter Piskuilan! No ei ollut Potteri, mutta ihan hyvä elokuva.

Paahdetut kikherneet

265 g veteen säilöttyjä kikherneitä
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
½ tl suolaa
2 tl oliiviöljyä

Huuhdo ja valuta kikherneet huolella. Levitä herneet väljästi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Anna herneiden kuivua 180 astesessa uunissa noin 5 min.

Sekoita mausteet keskenään. Sekoita puolet mausteseoksesta öljyyn. Levitä maustetahna kikherneisiin, minä kaadoin ne kulhoon ja sekoitin. Laita herneet takaisin uuniin ja paahda niitä n. 25 min välillä sekoittaen. 

Ripottele loput mausteseoksesta kuumien herneiden päälle. Nämä ovat parhaimmillaan vastapaahdettuina!


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Einesvapaata

Olen anteeksipyynnön velkaa.

Eilen väitin että kokoonnumme pari kertaa vuodessa viettämään joulua. Jouluna ja pääsiäisenä. Kuinka itsekeskeinen olenkaan. Rakas siskoni huolehtii että saamme ruokaa vappuna! Eikä hän todellakaan, isosiskonsa tapaan, pyydä koko kylältä apua, vaan hemmottelee meitä ihan käsittämättömän ihanilla herkuilla. Sen kun istahtaa valmiiseen pöytään nauttimaan!

Nöyrin anteeksipyyntöni rakkaalle siskolleni, hän ei hehkuta omaa täydellisyyttään blogissa, joten hehkutan nyt minä häntä sitten edes yhdellä lauseella! Ja jos saamme aikaan oikein hehkutusryöpyn joko tänne tai naamakirjaan, ehkäpä hän suostuu paljastamaan ihanan pätkispashansa ohjeen? Ja voin hehkuttaa häntä ihan omalla päivityksellä täällä!

Naamakirjasta puheen olleen, eilen linkitin jutun Finduksen matokaloista. Siitä inspiroituneena päätin tarjota perheelle paneroitua kalaa. Ilman matoja!

Taas kerran, arkiruoan tekeminen ei ole vaikeaa tai edes aikaa vievää, nopeammin nämä valmistuivat kuin pakaste eineskalamötikät. Ja lupaan että maistuvat paremmalta.

Jos on oikein viitseliäs niin nuo voisi täyttää esim. aiolilla, mutta tällä kertaa laiskotti. Ja oli nälkä!

Paneroidut kalat

noin kilo kalafilettä (ahven, siika tms vaalea kala)
2 dl korppujauhoja (tätä tekee helposti itse kuivuneesta leivästä)
mausteita maun mukaan, minä käytin uutta lempimaustettani eli
Forest blend (Santa Maria)
Seafood & fish (Santa Maria)
1 kananmuna
Voita paistamiseen

Riko kananmunan rakenne. Sekoita mausteet korppujauhoihin. Käännä kalafileet ensin kananmunassa, sitten korppujauhoissa. Paista pari minuttia /puoli. Eli kun kala alkaa muuttua vitivalkoiseksi "yläpuolelta" on aika kääntää file.

Minä pidin fileet lämpiminä asettamalla astian perunakattilan päälle kun keitin perunoita lisukkeeksi.




torstai 21. maaliskuuta 2013

Koukussa

"Julen varar än till påska"

Näin kertoo vanha tanskalainen/ruotsalainen joululaulu. Minun joulunihan jatkuu koko vuoden, mutta tunnustan että pitkänä perjantaina on taas joulu. Perheeni tulee syömään lammasta! Näin olemme tehneet jo monena pääsiäisenä ja se että perhe kokoontuu on vuoden kohokohtia. 

Toki kokoonnumme synttäreinä, nimppareina ja joskus ihan muuten vaan, mutta tällainen yhteinen ruokailu tapahtuu aina jouluna ja pääsiäisenä. Jos olen jouluksi yrittänyt ehdotella kinkun sijaan kalkkunaa, niin yritin sitten ehdotella täksi pääsiäiseksi "jotakin muuta". Mitä se olisi ollut jäi minullekin hieman epäselväksi, mutta koska perhe hieman nikotteli kun ehdottelin kalaa, niin tässä sitä ollaan. Lampaanpaistit on hankittu tänään, ettei vaan käy niin kuin viime vuonna. Metsästin lampaanpaistia ihan tosissani. 

Lopuksi löysin kotimaista lammasta ja vaikka mielelläni suosin kotimaista täytyy sanoa että lammas on parempaa kun se on ulkona kasvanut vihreillä niityillä. Kuten on muuten lehmäkin. Minkä sille voi. Ei tuo kotimainen huonoa ollut, mutta epäilen että taas tulen toteamaan että paksteena maapallon toiselta puolelta kuljetettu on aiheuttamansa hiilijalanjäljen arvoista.

No, niin tai näin, odottelen jo vieraitani ja munatkin on hankittu, eri makujen mukaan. Siskoni ei tykkää mignonista, siispä hänelle ja muillekin laspille on varattu kinderit. Kaikille munille aion kuitenkin tehdä omat hatut. Innostuin virkkaamaan hattuja kun löysin ohjeen netistä. Tosin en seurannut sitä yhdessäkään myssyssä..Uinuva modisti minussa heräsi henkiin ja aloin tehdä näitä ihan oman pääni mukaan. Näihin jää (virkkuu)koukkuun!

Nuo lenkit ovat sitä varten että myssyt voi ripustaa roikkumaan pajunoskiin jos huvittaa. 

Alkuperäisen ohjeen löydätte täältä.

Nopea suomennos:

Muistathan korvata kierroksen ensimmäisen silmukan ketjusilmukalla (minun huom)

1. kierros: 6 kiinteää silmukkaa (ks) magic loopiin (katso video ellet muista). Jätä sen verran lankaa että saat ripustuslenkin tehtyä. (=6 s)
2. kierros: 2 ks yhteen (=12 s)
3. kierros: 1 ks joka toiseen silmukkaan, 2 ks yhteen joka toiseen (=18 s)
4-9 kierros: kiinteä silmukka joka silmukkaan 
10. kierros: 2 ks yhteen silmukkaan (=36 s)
11-12 kierros: kiinteä silmukka joka silmukkaan
Päättele lanka ja tee silmukka hatun "päälle".



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Laktoosia purkissa

Ben & Jerry's teki sen taas.

Markkinoille tuli 3 uutta jäätelöä, enkä minä tietenkään voinut olla maistamatta. Laktoosittomia nuo nyt eivät missään tapauksesa ole, mutta se hinta on maksettava. B&J jäätelöt ovat nimitääin yksinkertaisesti markkinoiden parhaita!

Siinä kärsii niin ekoajatteluni että vatsani kun noita syön, ainut, pienenpieni lohtu, on Fair Trade merkki noissa.

Kaupoissa siis komeilee kolme uutta purkkia mainoksen mukaan. Onnistuimme bongaamaan niistä kaksi. Karamel Sutra on suosikkini, vaikka näiden uusien jäätelöiden nimet nyt eivät ehkä ihan puhutelleet minun huumorintajuani.

Jäätelötiskeissä on muutenkin kovin paljon uutuuksia, uskon että perheessämme on uusia suosikkeja tänä kesänä. Itse odotan että löydän Kingis uutuuden, laktoositon pekaanipähkinä. Puffetillakin on päärynäjäätelö laktoosittomana. En vaan ole kovin ihastunut päärynäjäätelöihin.


Murhanhimoisella tuulella

Vihaan banaanikärpäsiä!

Tiedän että entisenä biologianopiskelijana minun pitäisi ymmärtää tätä geenimallieläimenä toimivaa oliota. En ymmärrä! Miksi ihmeessä niiden pitää vallata minun keittiöni?

Onneksi naapurimaan jätistä löytyi tähänkin ongelmaan ratkaisu! Asker purkki. Tuo kai on tarkoitettu yrttien ripustamiseen, mutta meillä se toimii banaanikärpäsloukkuna!

Astiaan vettä, muutama tippa tiskiainetta pintajännitettä rikkomaan ja omenaviinietikkaa. Kuulema laimennussuhde vesi/viinietikka tulisi olla 60/40, mutta tämä toimii huomattavasti laimeampana nesteenäkin! Pääasia että etikantuoksu houkuttelee nuo ällöt tuonne porekylpyyn. Saippua hoitaa loput ja kärpäset harrastavat syvämerensukellusta ja kertyvät purkin pohjalle. 

Kuulema noita ällöjä voi houkutella myös muovipussiin jossa on tomaatinpalanen houkuttimena. Pussi pitää sitten sulkea niin etteivät kärpäset huomaa. Vaikuttaa hankalalta, taidan pysyä tuossa pyttyversiossani.

Tietysti voisin hankkia nuolimyrkkysammakoita, ne söisivät noita. Myrkkysammakko voisikin olla kaunis keittiössä.

Purkin reunalla 2 epäröivää sukeltajaa

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Oliiviperunat tai sitten ei

Hehkutin naamakirjassa uunissa hautuvaa paistia.

Heti tuli ystävältä lisukeresepti. Eli seuraavaksi ystävän perunaresepti. Hieman muunneltuna koska partiolaiseni (se luistelija, jolla on uusi "titteli") ei pidä liian mausteisesta ruoasta. Siispä on chiliä hieman pehmennetty.

Ystävän oliiviperunat

perunalohkoja
suolaa
mustapippuria
sitruunamehua
oliiviöljyä
Piri piri maustetta (=cayennepippuria, sipulia, valkosipulia, appelsiinin- ja sitruunankuorta, musta- ja viherpippuria, suolaa, chilijauhetta, paprikaa, sitruunajauhetta, laakerinlehteä, korianteria, basilikaa, oreganoa ja rakuunaa (se ei maistu))
Pirkka kivettömiä mustia pikkuoliiveja

Perunalohkot uunivuokaan, maustetaan suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Pinnalle vielä hieman piri piriä. Paistetaan 200 asteessa n. ½ tuntia. Lisätään oliivit ja paistetaan vielä n. 15 min

Ja arvatkaa vaan oliko mustat oliivit loppu, ensi kerralla sitten niiden kanssa. Näinkin olivat ihan hyviä.



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Makea, makeampi...

Uimari tahtoi tehdä jotakin kivaa.

Suklaakeksit ovat kivoja, ainakin minun mielestäni. Siispä pistin lapseni leipomaan. Alkuperäinen resepti tulee  Kokit ja Potit blogista. Sieltä löytyy vaikka ja mitä ihanaa. Suosittelen!

Nämä olivat tajuttoman makeita, mutta kun kaverina on lasillinen laktoositonta maitojuomaa niin lupaan että juurikaan sen täydellisemmäksi ei elämä voi muuttua. Äidille rakkaudella leivottuja keksejä. Näissä on vain yksi todella huono piirre: ne häviävät kuin itsestään. 

Uimarin suklaakeksit

3½ dl vehnäjauhoja
1½ dl ruokosokeria
1 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl Fleur de Sel suolaa *
1 tl vaniljasokeria**
130 g tummaa suklaata rouhittuna
1 kananmuna
125 g sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko kananmunan rakenne ja lisää muna ja voi taikinaan. Sekoita huolellisesti. Paista 200 asteessa n. 5-7 min


* Kokit ja Potit suosittelivat käyttämään laadukasta suolaa, tuo osui ensimmäisenä käteen.
** Tässä asiassa minä suosittelen aitoa asiaa. Joskus mies toi kotiin vanilliinisokeria. Järkkyä tavaraa!


Yrttien tuoksua

Ostin lisää haimonnia.

Kunnes WWF saa luokituksen aikaiseksi näille niin joudun toivomaan että olisi sallittujen listalla. Sen verran sentään valvon ostojani että olen katsonut että paketissa lukee Vietnam. Aikaisemmin WWF luokitteli kalan keltaiseksi (eli harkitse ostatko), nyt on väritön. Tiedän että kotimaista pitäisi suosia, mutta on tässä tämä hintakin osatekiä. Toki söisimme mieluiten kotimaista, ekologista tuotetta. En vaan ehdi halliin hankkimaan sitä ja lähikaupoissa valikoima on yleensä pakasteallas tai järjetön hinta.

Kalasta tuli mieleeni että ensimmäistä kertaa elämässäni tutustuin lapamatoon ihan oikeassa elämässä, en pelkästään kirjan sivuilta. Lapamatoa esiintyy järvikaloissamme. Mato ei viihdy pakkasessa eikä kuumassa, joten kala on kypsennettävä jollakin tavalla jos tahtoo tuosta ällötyksestä päästä eroon ennen kalan syömistä.   Lapamatoa on käytetty "laihdutsulääkkeenä", mutta ei se kyllä ihan minua inspiroi että sisälläni kiemurtelisi kymmenen metriä matoa. Tai vieläkin enemmän. Sitäpaitsi tuo voi aiheuttaa kroonisen migreenin. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa, mutta en todellakaan aio tehdä empiiristä tutkimusta.

Mutta sorruin siis taas kerran hinnan takia tähän filepakkaukseen. Koska en halunut tehdä taas juurestan kanssa uunissa, päädyin tekemään yrttistä haimonnia. Oli ihan suosittu ruoka näinkin.

Yrttistä kalarullaa

1kg haimonnia tai muuta valkoista kalafilettä
timjania
suolaa
Forest blend maustetta(=sipulia, merisuolaa, sieniä, persiljaa, timjamia, rosmariinia, mustapippuria, valkosipulia, sokeria)
spagettia/hammastikkuja
n 2 dl kalalientä
2 dl laktoositonta kermaa
viherpippuria

Levitä mausteet ja yriti kalafileen päälle


Rullaa kala, aloittaen kapeammasta päästä, tiukalle rullalle. Kiinnitä rulla raa'alla spagetilla. Spagetti pehmenee kypsennettäessä ja sen voi syödä.


Keitä /höyrytä kalarullia n. 10 min. Mikäli nesetttä on pannulla vielä runsaasti siirrä kalarullat hetkesi syrjään ja keitä lientä kasaan. Kun lientä on jäljellä vähän, kaada pannulle 2 dl kermaa ja lisää viherpippuria.  


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Teemapäivä tämäkin

Torstaina oli kansainvälinen pihvipäivä.

Kaikenlaisia päiviä sitä maailmassa onkin, mutta tämä pihvi nyt oli hyvä inspiraationa kun kävin ruokakaupassa. Parhaat pihvit tulevat grillillä, mutta en tuntenut mitään sielunpaloa olla ulkona -20 asteen pakkasessa grillailemassa, joten paistaminen sai luvan kelvata.

Koska olin päättänyt tehdä pippuripihvejä päätin myös uusia pippurivarastoni.Rosépippuria oli ihan suhteellisen tuoretta kotona. Tosin kyseessä ei ole oikea pippuri vaan sumakkikasveihin kuuluvien puiden tai pensaiden marja. Mustapippuriakin on aina kotona, sitä kuluu niin paljon että ei ehdi vanhenemaan. Mustapippuri on raakan poimittu pippuri joka kuivataan auringossa. Mikäköhän käymisreaktiokin tuossa tapahtuu? Viherpippuria tuli ostettua, se on raaka pippuriköynnöksen hedelmä joka pakastekuivataan ja säilötään sitten etikkaan. Valkopippuri taas on kuorittu kypsä marja. Sitäkin hankin. Lisäksi käytin vielä maustepippuria, joka ei ole pippuri sekään. Mutta siitä olenkin jo tarinoinut aiemmin

Pippuripihvi

Naudan ulkofielettä tai muuta maistuvaa lihaa
sinappia
pippuria

Ota liha ajoissa lämpiämään, jääkylmää lihaa ei kannata paistaa. 
Levitä pihvin pintaan sinappia


Ripottele pihvin pintaan vastarouhittua pippuria, minä käytin ylempänä mainittuja mausteita.


Paista pihvejä parisen minuttia/puoli tarpeeksi kuumalla pannulla.

Yleensä kun paistan pippuripihvejä liekitän ne, mutta tällä kertaa tyydyin pelkkään kermakastikkeeseen. Ei arki-iltana voi liiallisuuksiin sentään mennä.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Minulla meni kovaa

Oi vapauden tunnetta!

Kevät etenee vaudilla, nyt sen huomaa myös moottoritiellä. Tänään oli vihdoinkin se kauan odotettu päivä. Eilen menimme kimppakyydillä töihin mieheni kanssa ja kotimatkalla herra kommentoi että alkaa olla sen verran kuivaa että kohta kyllä se tapahtuu. 

Tänään sitten muuttuvien nopeusrajoitusmerkkien taulut loistivat kauniina: 120! Eikun hetkeksi kaasu pohjaan ja sitten vakionopeudensäädin päälle. Tästä huolimatta oli vielä muutama hätäinen joiden oli a) näytettävä että bensamoottorissa riittää vääntöä tai b) halusivat esitellä että kyllä kolmekirjaiminen kulkee kovempaa kuin viisikirjaiminen. Jeps, molemmat ohimenneet olivat samaa merkkiä.  

Muutenkin kevät on taas ottanut harppauksen eteenpäin. Pihalla on selvästikin joku ehtinyt tekemään pienen ojan, vettä on siis päivällä ollut pihalla sen verran että sille on jouduttu tekemään oma pakenemisreitti. Ja linnutkin visertelivät siihen malliin että kohta on muninnan aika. 

Ikkunalaudalla yrtit olivat kääntäneet "naamansa" kohti aurinkoa.

Ja olohuoneessa komeilee 20 uuta tulppaania. Kyllä, nyt on kevät!


P.S. Lempikaupassani on hidaskassan lisäksi tarjolla myös Sinkkukoreja. Ei niin että olisi tarvetta korille, mutta idea on hauska. Kuten hidaskassan nojatuolit ja (ilmainen) kahvitarjoilu. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kevättä aivoissa

Kevät tulee, olenkohan valmis?

Viime yönä tehtiin talven pakkasennätys, reilu -34 astetta, mutta minun aivoni ovat päättäneet että nyt on kevät. Ihan siltä ei tietysti näytä kun katselen noita metrisiä kinoksia pihallamme, mutta kevätaurinko kimeltelee niin kauniisti hangella että tiedän että kevät tekee tuloaan.

Kummallista kyllä, kukaan muu ei tunnu olevan kanssani samaa mieltä? Siskon ilmoitti että kevät tulee 2017. Miten hän on päätynyt siihen päivämäärään on minulle mysteeri, mutta voin kertoa että hän on väärässä. Varmin keväänmerkki on nimittäin nyt nähty. Juurikin tänään. Tämän varmempaa keväänmerkkiä ei nimittäin ole. Sanokoot sammakkomiehet mitä vaan, minä tiedän, kevät tulee.

Tämä tieto perustuu vuosikymmenien kokemukseen! Olen tänään vaihtanut mullat, tai no kaarnat, orkideoille. Ja ostanut kuukasen kotiin. Sen varmempaa kevään merkkiä ei ole. Seuraava askel on sitten että pihalla alkaa lorista ja huomaan seisovani kukkapenkin äärellä, pylly kohti aurinkoa, istutellen kukkasia.

Yritin jopa jarrutella kevään tuloa ja menin kodinsisustuskauppaan enkä puutarhaliikkeeseen. Oletin että pääsisin kotiin tuolta ilman kukkasia, puutarhaliikkeessä olisin seonnut. Sain orkideoilleni uudet ruukut, tosin en sellaisia joita haikailin, mutta ihan kelvolliset. Minusta olisi ollut aivan ihanaa saada tuolta "rakenna se itse"-liikkeestä Kanist-niminen astia orkidoille, mutta kun siinä ei ole reikiä! Firma on tyylilleen uskollinen, jotta saisin mitä haluan pitäisi tehdä itse! Ongelma vaan on että kyseisen astian pohja on paksu, enkä minä omista kaakeliporaa tai minkä tuohon sitten tarvitsisi että saisin nättejä reikiä pohjaan riittävästi. Enkä usko että taltta ja vasara ovat tähän projektiin sopivat työkalut.

Orkideani olivat todellakin uusien ruukkujen tarpeessa. Hyvä että sain ne mitenkään pois noista vanhoista kun juuret olivat tunkeneet ulos aluslautaselle, etsien tilaa. Minulla ei ole oikeastaan aavistustakaan siitä miten orkidea kuuluisi uudelleenistuttaa, mutta päätin että se on kasvi siinä missä muutkin kukkaset. Siispä kuolleet juuret pois ja uutta kaarnaa ympärille. Jos minulla olisi ollut sammalta tallessa, olisin varmaan tunkenut sitäkin juurien ympärille, olen niin ylpeä tuosta yhdestä jonka sain elvytettyä!

Ostin muuten vain kaksi kukkasta, toisen terraarioon missä todellakin kanssa on kevät! Gekot ovat pirtsakalla päällä ja popsivat ruokaa siihen tahtiin että oksat pois.

Kun äsken kävin pihalla huomasin muuten että lumikellot taas näkyvät. Tosin makaavat pitkin multaa, ottivat kai hieman nokkiinsa lumesta, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa niin nuo kukkivat lähipäivinä.

Julistan siis kevään tulleen. Kohta palaan 6 vuotiaan tasolle ja teen pihalle puroja. Eikä aikakaan niin etsin varjoisinta nurkaa nähdäkseni edes hieman lunta. Ja sitten on taas edessä pitkä kesä, ennen kuin vilpoiset syystuulet taas lupailevat uutta talvea. Sitä odotellessa!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Valmistaudun koulun penkille

Toissapäivänä kerroin kukkasista, joita luistelijamme teki. 

Innostuin minäkin sitten taas taittelemaan paperia. Päätiin tehdä itselleni kirjamerkin, kun bongasin idean netistä. Pitäähän opiskelijalla olla inspiroiva kirjamerkki? Ja kunnon kynäkotelo ja kivoja kyniä! Pitääkin mennä kirjakauppaan hankkimaan kaikenlaista hauskaa, niin että olo on sitten kuin opiskelijalla.

Kirjamerkkiini olen ainakin ihan tyytyväinen!


Sen lisäksi että tein kukkasin, taittelin naruni toiseen päähän pienen kolmion neliskulmaiseen paperiin. Sen voi sitten pistää kirjan sivun nurkkaan merkiksi. Tuossa yläpuolella tuo on pistetty Tonttukirjaan merkiksi. 

Nyt pitää sitten miettiä teenkö itselleni penaalin, vai käynkö ostamassa sellaisen. Opiskelun alkuun on vielä kuukausi, joten periaatteessa ehtisin tekemäänkin jotakin. Tosin tällä hetkellä teen mieluiten kukkasia. 

Kirjamerkin kukkaseen käytin lehdestä yhden sivun ja hieman narua (sen kävin ostamassa, mummillani olisi taatusti ollut tallessa narunpätkiä, mutta niitä en jostakin syystä säästä). Kannatti valita mustaa paperia, tästä tuli hauska!



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tappokeikka

Minulta kysyttiin miten sinisimpukoita valmistetaan.

En todellakaan ole mikään huippukokki, mutta nämä veijarit ovat mainettaan helpompia. Kuvittelin että sinisimpukoiden valmistaminen olisi jotekin kovin vaativaa, mitä vielä. Helpompia kuin ravut! Tässä tulee lähinnä kaäsittely ja keittämisohjeet. 

Ensiksi nämä veijarit puhdistetaan, eli veitsellä "raapien" kuoren pinta puhtaaksi jouksevan veden alla. Suhteellisen viileä vesi on simpukoiden mieleen. Mahdolliset "reunakarvat", parta, mikä lie, vedetään pois. Tarvittaessa veijarit vielä harjataan juuresharjalla. Mahdolliset rikkinäiset tai "laiskat" yksilöt heitetään roksiin. Simpukan kuuluu vetäytyä kiinni, viimeistään kun "oveen koputetaan" eli kuorta napsauttaessa. Veitsi toimii hyvänä koputtajana. 


Kiehauta n 3 dl nestettä isossa kattilassa. Minä käytin kalalientä johon lisäsin valkosipulia ja sitruunamehua. Huolehdui että neste todellakin kiehuu kunnolla, simpukat ovat eläviä ja niiden on kuoltava välittömästi. Kaada simukat sekaan ja aseta kansi kattilan päälle. Anna simpukoiden kypsyä kiehuvassa nesteessä / höryssä reilu 5 min. Tarkista vielä että simpukat ovat avautuneet, mikäli joku yksilö on edelleen kiinni, heitä sellainen tyyppi pois. 



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kukkasia

Luistelijamme oli tehnyt toivekukkia ennen kisoja.

Kukkien sisälle oli kätkettynä toivomus, ei aavistustakaan perustuuko tämäkin johonkin vanhaan japanilaiseen uskomukseen kuten paperikurjet ja terveys. 


Koska minusta on hauskaa viikata paperia innostuin välittömästi! Minäkin tahdon oppia. Näitä oli oikeasti helppo tehdä ja ihan uskomattoman nopeasti tuollaisen kukkasen sai aikaiseksi. 

Neiti kertoi että aloitetaan tekemällä 6 kpl 15x15 cm kokoisia neliöitä (tässä tapauksessa 3x2 samanväristä)


Vanhana paperintaittelijana en oikein innostunut viivottimesta. Eikä saksiakaan saisi käyttää origamissa, jos oikein muistan. Ilmoitin kuitenkin että taitellaan tuo A4 puolikkaaksi ja tehdään kolmio jolloin saamme näppärästi leikattua neliöitä. Tehkää niin kuin parhaaksi näette, me kuitenkin käytimme tätä minun tekniikkaani.


Eli neliöstä taitellaan kolmio, se on muutenkin projektin ensimmäinen askel.


Ja koska kyseessä on origami, paperia taitellaan ees ja taas, seuraavaksi teemme kolmiosta neliön taittamalla nuo ylhäällä olevat kulmat kohti kolmion "huippua"


Seuraavaksi teemme "pupunkorvat", kertoi luistelijani. Eli taittelemmetuosta keskeltä tuon reunan vasten ulkoreunaa


Tämän jälkeen teemme leijan, eli avaamme tuon läpän (oikealla kuvassa) ja litistämme sen sitten leijan näköiseksi (vasemmalla kuvassa) 


Taittele vielä "ylimenevä" leijanreuna paperin reunaa seuraten


Ja käännetään vielä nuo reunat sisään, eli puolitetaan nuo leijat.


Eli papereiden pitäisi nyt olla tämän näköisiä


Seuraavaksi tartutaan liimatuubiin ja liimataan nuo "leijat" kiinni toisiinsa


Tämäkin vaihe vaatii hieman sorminäppäryyttä


Kun pinnat ovat tarttuneet toisiinsa voidaan jatkaa liimaamalla näitä "terälehtiä" kiinni toisiinsa


Olisi suhteellisen tärkeää saada nuo alakulmat mahdollisimman tasaisesti


Ja tällä lailla jatketaan kunnes kaikki 6 osaa ovat kiinni toisissaan. Täytyy tunnustaa että minä käytin paperiliittimiä "puristimina".



lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tartuin haasteeseen


Haaste: Minä 19-vuotiaana

Mietin kauan uskallanko vastata Pauskan blogikirjoitukseen. En ollut niinkään varma haluanko muistella menneitä tai kertoa itsestäni. Tosin 19-vuotias minäni muistuttaa vain hämärästi nykyistä minua. Ja koska Pauskan tekstiä oli hauska lukea niin pitihän minun kommentoida. Tässä sitä nyt sitten ollaan: muistelemassa menneitä!

Haasteen ideana siis on kertoa itsestään sen ikäisenä kuin haasteen antaja päättää. Yritetään nyt sitten.

Kun olin 19

Asuin 

Asuin alkuvuodesta vielä kotona vanhempieni yläkerrassa, omassa teinihuoneessani. Pääsin kuitenkin sinä vuonna opiskelemaan Åbo Akademihin biologiaa, joten muutin Kerttulinkadulle vanhaan pääkaupunkiin. Ensimmäinen oma kotini oli yksiö keittokomerolla. Rakastuin asuntoon ensisilmäyksellä. Keittiökomeron liuko-oven takana oli seinämaalaus Aatmin luomisesta. Kunnon fresko! Asunnon omistajan poika oli taiteillut seinämaalauksia useampiakin asuntoon. Makuualkoovissa oli puolialaston nainen maalattu seinään. Hänen silmänsä olivat kammottavat minusta, inhosin niitä kun ne iltaisin mulkoilivat minua. Sen maalauksen olisin ilomielin peittänyt, mutta seiniin ei saanut tehdä reikiä. Eikä niitä saanut maalata, sattuneesta syystä. Vessassa oli kylpyamme jonka yläpuolella komeili seinämaalaus. Muistelisin että se oli "Viimeinen ehtoollinen" mutta uskokaa tai älkää, varhaisdementia on iskenyt. Tiedän tasantarkkaan missä valokuva-albumissa kuva tuosta olisi, mutta missäköhän se albumi on? Mutta oli se "Viimeinen ehtoollinen" väitän näin. 

Olin

Oletusarvoisesti kovin onnellinen ja huoleton. Ja ehdottomasti rakastunut! Painoa oli noin puolet nykyisestä, hiukset olivat pidemmät ja vaaleammat. Ensimmäisen puolikkaan tuosta ikävuodestani olin reipas veronmaksaja, väänsin wienerleipiä ym herkkuja aamu viidestä ja keräsin pisteitä EKK:n sisäänpääsykokeisiin. Loppuvuodesta sitten opiskelin Turussa. Ja nostin opintotukea.

Tärkeintä elämässä oli

Tavata silloista poikaystävääni mahdollisimman usein. Käytiin aivan uskomattoman paljon elokuvissa, jossakin vaiheessa olimme nähneet kaikki elokuvissa sillä hetkellä pyörineet elokuvat. Pääkaupunkiseudulla se on aikamoinen saavutus, väittäisin. Taustalla pyöri kuitenkin se haastavin toiveeni: pääsykokeisiin osallistuminen vielä (viimeisen) kerran. 

Työskentelin

Puolet ajasta leipomossa. Se oli aivan erilaista kuin mihin olin tottunut. Aikaiset aamut ja vapaat iltapäivät. Kesätöissä olin sitten Raha-automaattiyhdistyksellä. Se taas oli siistiä konttorityötä, kun taas leipomossa kädet "likaantuivat" ja työ oli liukuhihnatyylistä. Mutta yllättävän vaihtelevaa siitä huolimatta. En ole yhtenäkään jouluna tehnyt niin paljon pipareita kuin sinä vuonna. Ja opin myös rypyttämään karjalanpiirakoita siellä. Antoisa kokemus.

Halusin

Päästä opiskelemaan sinne "ainoaan oikeaan paikkaan". Lapsuudenhaave oli vielä toteutumatta enkä ollut vielä luopunut kolmevuotiaan minäni haavesta. Tosin 19-vuotias minäni päätti että kolmas kerta toden sanoo, ellei onnistu niin saapi olla. Onnistuihan se. Kaksikymppinen minä toteutti toiveeni. 

 Pelkäsin

En kai minä suoranaisesti mitään pelännyt? Tervettä itsesuojeluvaistoa toki oli, mutta en minä sitä peloksi kutsuisi. Enitsen ehkä stressasin etten koskaan pääsisi opiskelemaan sinne oikeaan paikkaan. Kieltäydyin kuitenkin mittimästä mikä olisi erikoistumisalani ÅAssa, päätin "katsoa" vielä kerran.  

Nyt olen huomattavasti vanhempi!

Asun

Sen samaisen mieshenkilön, eli aviomieheni, kanssa noin 10 kilometriä teinihuoneestani länteen. Jätin siis parikymppisenä Turun taakseni ja palasin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Nykyinen asuntomme on kaksikerroksinen, mutta "oma huoneeni" on alakerrassa. 

Olen

Edelleenkin pääsääntöisesti onnellinen. Huoleton ei ehkä ole sana joka kuvaa nykyminääni, kahden lapsen äitinä sitä tulee stressattua aika paljon mitä kummallisimpia asioita. Ja kohta olen taas opsikelija. 19 minäni voisi ehkä antaa vinkkejä?

Tärkeintä elämässä on

Perhe! 

Työskentelen

Noin sadan kilometrin päässä kotoota. 

Haluan

Haluan että lapsistani kasvaa onnellisia, yhteiskuntakelpoisia aikuisia. Tietysti haluan että perheenjäsenet pysyvät terveinä ja onnellisiakin saisivat olla. Ja jos tätä kautta toiveet toteutuvat: kyllä sellainen iso lottovoitto varmaan kanssa olisi kiva. Ehkä.

Pelkään

Perheeni puolesta, luonnollisesti. Mutta yleensä olen sitä mieltä ettei pelkääminen juurikaan auta,
mielummin yritän vaikuttaa tilanteeseen niin ettei tarvitsisi pelätä. Tosin on asioita joiden edessä on aika avuton. Ja se on pelottavaa!

Pysyinhän minä tähän!

Haaste! Jos kommentoit, annan sinullekin oman iän jota voit muistella. 

Uskallatko leikkiä kanssani?


Kotikaupunkiani

perjantai 8. maaliskuuta 2013

8.3

Hyvää Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää...

Ja-a, en oikein tiedä pitääkö toivottaa hyvää päivää? Rauhaa ei maailma ole nähnyt varmaan koskaan eikä naisten oikeuksillakaan voida juurikaan rehvastella. Toisen kunnioitus kun ei taida olla ihmiskunnan parhaita ominaisuuksia. Naisia ei monissa kulttuureissa kunnioiteta ollenkaan. Sen pohjalta on paha lähteä rauhaa rakentamaan.

Intian järkyttävät uutiset ovat ylittäneet uutiskynnykset jopa tällä kylmässä Pohjolassa, mutta on noita järkyttäviä tarinoita muuallakin. Aika usein näiden tarinoiden taustalla on vuosisatoja kestäneitä traditioita ja niiden muuttaminen onkin sitten todella hankalaa. Ja ennen kuin aletaan mumista uskonnoista, minä en tiedä ensimmäistäkään uskontoa jossa julistetaan että naista kuuluisi hakata. Kyllä ne "ohjeet" tulevat jostakin ihan muualta.

"Kirgisiassa morsiamen ryöstö on perinteinen tapa, joka on yhä voimissaan. Joka vuosi ainakin 11 800 naista ja tyttöä kidnapataan ja pakotetaan vaimoiksi. Vain yksi tapaus seitsemästäsadasta päätyy syyttäjälle ja vain yksi tapaus 1500:sta johtaa syyllisen rankaisemiseen." Lähde 

En tiedä miksi tuolla ei saada syyllisiä rankaistua, mutta kertoo kai tuo jotakin yhteiskunnan suhtautumisesta tilanteeseen. Joko ei uskalleta tehdä ilmoitusta tai sitten se ei vaan johda mihinkään. Ja nämä nuoret tytöt ovat he jotka tästä saamattomuudesta kärsivät.

Eikä meillä ole syytä täällä röyhistellä kovinkaan paljon. Paperittomia työntekijöitä löytyy Euroopastakin, "kotiapulaisia" jotka nälkäpalkalla raatavat maksaakseen salakuljettajilleen pakomatkansa. Joku nämäkin ihmiset ottavat töihin ja maksavat ihmiskauppiaille jonkun summan saadakseen orjan itselleen.

YKn arvion mukaan joka kolmas nainen kohtaa elämänsä aikana väkivaltaa. Joissakin maissa tämä luku on yli 70% naisista. En osaa sanoa mikä on vastaava luku miesten kohdalla, mutta tällaisten väkivaltalukujen kohdalla on aika mahdotonta puhua minkäänlaisista oikeuksista tai rauhasta.

Meillä täällä kotimaassa naistenpäivää silti juhlitaan, noista karmivista luvuista huolimatta. Onhan meillä siihen tietysti syytä. Yksi tasa-arvoisimmista maista, ihan oikeasti, vaikka paljon on täälläkin vielä tasa-arvon eteen tehtävä töitä. Enkä nyt välttämättä puhu naisten tasa-arvosta, on noita muitakin epäkohtia olemassa.

Tuo kunnioittaminen on muuten kummallinen asia. Henkilökohtaisesti koen tämän jatkuvan v**** sanan viljelyn joka paikassa todella epäkunnioittavaksi. Tosin sanaa käytetään hyvin luovasti, välillä tuntuu siltä että varsinkin kovin tärkeitä tarinoita kerottaessa sana alleviivaa miten hauskaa onkaan ollut. Samainen sana taitaa myös olla joidenkin henkilöiden nimi nykyyän? "*****, mun pitää mennä kotiin". Oletusarvoisesti puhuja on suunnannut sanansa jollekin tietylle henkilölle? Korostanut kutsumanimellä että sanat on suunnattu juurikin tälle kaverille? Tosin voihan tuo olla joku yleinen kutsumanimi tytöille? Toivon kuitenkin hartaasti ettei niin ole. Se vasta epäkunniottavaa olisikin.

Vaikka ei minulla ole sitä taikasauvaa millä maailmaan saadaan rauha, uskon kuitenkin vakaasti siihen että kunnioitus toista kohtaan on se lääke jolla maailmasta tehdään parempi paikka.



torstai 7. maaliskuuta 2013

Ei lapsille sopivaa?

Muistatteko viime vuosituhannen reseptikorttilaatikot?

Sellaiset muovikotelot joihin sai järjestellä pikkuisia kortteja tietyn lajittelusysteemin mukaan. Rakastin niitä! Se oli juhlapäivä kun kortit tipahtivat postilaatikkoon. Seuraava versio niistä oli mapitettavat kortit ja nyt ollaan sitten siirrytty vaiheeseen Prinsessalehti aikuisille.

Ihan helposti tämä ihme ei kaupasta löytynyt, mutta tänään sain silminnäkijän havaintoraportin: niitä on isossa Plop-kaupassa.

Ensimmäistä kertaa olen siis maksanut mainoskirjeestä! Ehkäpä tuo oli liioittelua, mutta hieman samanlainen olo minulle tuli kuin mainoskirjettä avatessa kun aloitin tuon Koristeelliset kakut "paketin" purkamista. Pastellinvärisiä lappuja suorastaan "räjähti" ympäri asuntoamme. "Tilaa, seuraavassa numerossa, vain sinulle, seuraa meitä FB:ssa..."

No, aletaan nyt sitten purkaa tätä kaaospakettia askel kerrallaan. Aika paljon tavaraa ainakin tuli 2.95 hintaan.

Tämä keräilysarja, vai mikä oikein lie, aikoo ilmestyä joka toinen viikko. Ehkä hieman turhan nopeaan tahtiin minusta. Kerran kuussa riittäisi minulle, tällä vauhdilla en taatusti ehdi edes tutustumaan kunnolla edelliseen pakettiin ennen kuin seuraava jo olisi haettavissa kaupasta. Mikäli en jaksa etsiä kaupasta pakettia, voin tilata sen kotiini ja saan vielä "bonuslahjoja" kaupan päälle. Tosin silloin lehdet toimitetaan 2/kerta. Ainakin alussa. Sitten siirrytään 4 lehteä/kerta toimituksiin. Tietysti säästän postikuluissa kun niitä lisäillään / lähetys. Miksi minulle tulee mieleen eräs posliinikauppa? Tilauslappusia löytyi muuten ihan kaksin kappalein, mikäli toinen olisi vahingossa hukkunut.

Itse lehdellä on kansi irrallisena kiiltopaperille painettuna ja tämän irrallisen "kuoren" alta löytyy lehti. Tuo tuplakannen tarkoitus jää minulle hieman epäselväksi. Lähinnä paperintuhlausta kaikki nuo osat. Mainosta, mainosta, mainosta...

Lehden yleisilme on värikäs ja suhteellisen selvä. Tosin inhoan värikkäitä tekstejä värikkäillä pohjilla, perinteinen vaalea pohja, tumma teksti vaan on kaikkein miellyttävin silmälle. Kuvat ovat hyvin selviä ja pikavilkaisulla tekstitkin ymmärtää ihan hyvin. Uskoisin että perheen nuoriso ainakin innostuu ideoista. Tosin kun luin kohdan varoitus tuli kyllä hieman absurdi olo: Ei alle 14 vuotiaille! Siis mitä? Luin ihan kahteen kertaan ja myös äidinkielelläni. Kyllä: ei alle 14 v. Sisältää pieniä osia. Tukehtumisvaara.
Anteeksi mitä? 14 v. alkaisi nieleskellä piparkakkumuotteja tai kimallepurkkeja? Vai onko lehdessä jotakin muutakin sisältöä kuin kakkujen koristeluohjeita? Hieman olen nyt suu auki täällä. Minä kun luulin että tämä olisi kiva "meille tytöille" suunnattu paketti. Eipä ehkä ollutkaan? Olisikohan sittenkin pitänyt ostaa Hello Kitty -lehti?

Nuo perhosmuotit ovat suloisia. Ne olivat oikeasti syy siihen että hankin tämän paketin. Niitä saa yli 3 vuotias käyttää, joten eivät ainakaan ne aiheuta tukehtumisvaaraa. Tuollainen isompi perhosmuotti oli jo aikaisemmasta, ainakin lähes samanlainen, mutta eihän piparkakkumuotteja koskaan voi olla liikaa?

Mukana tuli myös pieni purkki koristehilettä. Se on luokiteltu myrkyttömäksi, mutta sitä ei tulisi syödä. Siis hetkinen ja anteeksi tyhmyyteni. Eikö tarkoitus ollut tehdä kauniita kakkuja? Minun maailmassani kakut ovat syötäviä. Kaikilta osiltaan. En edes harrasta kakkupapereita, koska minusta on ällöttävää kun kakussani on paperinpalasia. Miten ihmeessä ne saa pois suusta jos ne sinne eksyvät? 10 sormijärjestelmä suussa kun ei ole kovin herkullisen näköistä ja kakkua syödään yleensä seurassa. Ainakin minä syön. Turhake on sana joka tulee mieleeni tuosta välkepulverista. Plussaa kuitenkin siitä että myös lehdessä muistutetaan ettei hilettä suositella syötäväksi. Tosin ei itse valmistustekstissä, mutta pienellä printillä viereisellä sivulla.

Neljäs kylkiäinen on sitten pahvinen kuppikakkuteline. Saksaksi varoitellaan ettei saa polttaa kynttilöitä lähettyvillä eikä säilyttää pahvia avotulen läheisyydessä. Avotulen läheisyyteen tuo pahvi varmaan aika nopeasti joutuu, tuskinpa se kovin kauan siistinä ja ehjänä säilyy. Enkä pahvitornia kyllä ala säilyttämään koottuna kaapissa, vaan se puretaan kunnes ei kestä legopalikkoina oloa.

8 seuraavan lehden kylkiäisetkin on jo muuten listattuna yhteen lappuun, numeron 6 kirjainmuotit hieman kyllä houkuttelevat. Mutten täytyy sanoa etten ole ihan vakuuttunut tästä lehdestä. Varmaan saa hyviä ideoita ja oletan että sorrun tähän vielä jatkossakin silloin tällöin, mutta tilauslappua en aio palauttaa.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Loitavaa Fortum!


Minkälainen koulutus on kaivinkoneen kuljettajalla?

Sähkökaapelia ei ainakaan täällä riehuva mies tunnista, ei edes sen jälkeen että on kertaalleen sellaisen katkaissut.

Kesken "hyvin tärkeän tv-ohjelman" telkkari pimeni. Soitin ensin miehelleni, luulin että sulake meni, koska akvaarioon jäi valo ja terraarioon lämpö. En löytänyt uusia sulakkeita mistään. "Keskustelimme" hetken ja kerroin muutaman mielipiteeni tavaroiden paikoista. Mitä järkeä on säilyttää sulakkeita jossakin korissa apukeittiössä eikä sulaketaulun päällä? Kun niitä tarvitaan on yleensä suhteellisen pimeää jossakin osaa taloa.

Tämän jälkeen sain luennon aiheesta montako sulaketta on järjellistä vaihtaa jos olohuoneen valot (ja tietsikkahuoneen ja pesukoneen ja jääkaapin ja...) eivät pala. Minusta kun se missä lukee liesi ei voi vaikuttaa tilanteeseen mitenkään. Ja jos kaksi sulaketta ovat olleet ihan ehjän näköisiä eikä niiden vaihtaminen auta niin miksi ihmeessä se kolmas tekisi ihmeitä? Hyvähän herran on viisastella jossakin 300 kilometrin päässä! Päätin jättää herran ja hänen loistavat ideansa oman onnensa nojaan ja jatkaa asian selvittelyä ihan itse.

Samalla toinen lapsista selitti että hänellä on koe johon pitää harjoitella. Netissä, luonnollisesti, eihän nykylapsi osaa käyttää kynää ja paperia? Tai tuoda koulukirjojansa kotiin, nehän painavat ja "kaikki löytyy netistä". Niin löytyykin, ellei satu olemaan modeemi pimeänä. Siispä käskin etsiä mokkulan ja ottamaan läppärini käyttöön. Ei mokkulaa missään. Minne järjestelmällinen mieheni piilottaisi sellaisen? Koluttuani kaikki mahdolliset nurkat etsien mokkulaa pistin lapsen soittamaan isälleen. Minä en aikonut kuunnella uusia tarinoita aiheesta montako sulaketta pitää vaihtaa. Mokkula löytyi...se oli miehen matkassa.

Käskin lapsen ottaa hyllystä karttakirjan, hän meinasi tikahtua nauruun: Äiti, täältä löytyy Jugoslavia! Sanoin että on minulla vieläkin vanhempi, omani kouluajalta. Sieltä löytyisi Neuvostoliitto. Tyttäreni heitti ilmaan: onko painos otettu ennen ensimmäistä maailmansotaa. Saakelin teini kun ei osaa edes historiaa kunnolla. Sanoin Neuvostoliitto (ja hän kuuli siltä ajalta kun äiti oli koulussa...).

Koska asunnossa ei meinannut hihitys loppua millään, päätin siirtyä kiukkuni kanssa muualle. Kävelin pihalle ja kysyin "työmiehiltä", siis niiltä jotka tarkkailevat kaivinkoneen toimintaa, ovatko mahdollisesti syypäitä osittaiseen pimennykseen. Eivät tienneet asiasta kuulema yhtikäs mitään, he kun kuulema hitsaavat! Eikö siinä käytetä suojavarustusta silmien edessä ja jonkinlaista tulta tai ainakin kipinöitä tuottavaa laitetta? Siskoni osaa hitsata, samoin isäni ja mieheni, ja muistan ihan selvästi että suojavarustusta kuuluu käyttää. Voin toki olla väärässäkin, mutta sellainen sinertävä liekki kuuluu minusta siihen hommaan. Ei suupielessä roikkuva tupakka.

Päätin ettei miehistä ole mihinkään ja soitin äidille ja pyysin Fortumin puhelinnumeroa. Ja soitin Fortumille. Siellä oli loistavaa palvelua! Ensin valitsin ykkösiä ja nelosia ja seiskoja ihan lottoamalla, minä kun en tiennyt koskiko asiani valokaapelia vai jotakin boksia vai mitä. Siitä olin varma etti laskutus ollut huolenaiheenani. Jokaisen valinnan jälkeen tuli aina vaan oudompia ehdotuksia: valitse yksi jos asiasi koskee gammasäteilyä vesistöissämme tai jotakin lähes yhtä selvää salaviestittelyä. Sen jälkeen että ohitimme kohdan 1= suomi, 2 = svenska 3= english olin ihan hukassa.

Sain kuitenkin langapäähän, tai ainakin teleaalloille vai mitä nuo nykyään ovatkaan, ihanan NAISEN ja kerroin että arvoin numeroita koska en tajunnut vaihtoehtoja. Hän naurahti ja sanoi että anna kuulua mikä on ongelma niin keksitään minne yhdistetään seuraavaksi. Olin luultavasti osannut eksyä oikeaan osoitteeseen (pitäisikö lotota?) koska tämä tuplaX osasi auttaa minua.

Kerroin aluksi osittaisesta ongelmastani ja että olin onnistunut vaihtamaan sulakkeet, ihan itse! Seuraavaksi kerroin että siihen loppuukin sitten tietotaitoni sähköasioissa. Varovasti nainen kysyi tiedänkö missä mittarimme sijaitsee. Ilmoitin iloisesti että en, mutta voin arvata että ne ehkä ovat autotallin nurkassa sijaitsevassa kaapissa johon ei voi sijoittaa mitään järjellistä. Päättelimme että se lienee hyvä paikka aloittaa kadonneen mittarin metsästys, joten suuntasin sinne.

Onnistuin ihan itse löytämään mittarin, mutta heti iski uusi ongelma, siitä piti nähdäkin jotakin. Pimeässä? Onneksi naapurinsedällä oli taskulamppu heidän hyllyllään. Valitettavasti onnistuin lyömään läskini hiekkastiaan matkallani sinne. Teki mieli manata muutamia pyhimyksiä avuksi, mutten tahtonut huolestuttaa ihastuttavaa naista asiakaspalvelussa. Siispä purin hammasta. Kaipa meilläkin olisi ollut joku ledviritys. Jossakin laatikossa, jossakin hyllykössä...mutta tuo mustelma oli kuitenkan säästetyn ajan arvoinen.

Kun valaistus osui siihen löytyneeseen mittariin, piti kertoa mitä lukee L3 kohdalla. Minkä L3? Löysin L1 ja L2  kun auttava enkelini kertoi mistä ne pitäisi löytyä, mutta en yhtään kolmosta. En myöskään naapurin mittarista... Sen sijaan onnistuin löytämään ortodoksiristin, se on T:n yläpuolella, sekin oli oleellinen tieto. Tosin kuvaukseni ortodoksirististä sai pienen hihityksen aikaan toisessa päässä, mutta palveluhenkinen ammattilainen kertoi että hän kyllä tajuaa mitä tarkoitan.

Oikeasti tuo Fortumin ihminen sai minut hymyilemään. Ihan loistavaa asiakaspalvelua! Päädyimme siihen etten ole ihan blondi ja että vika on talomme ulkopuolella. Ihan siitä syystä etten löytänyt kolmosta vaikka näinkin sen ristin.

Olen niin ylpeä itsestäni!

Miehenikin soitti illemmalla ja kysyi joko valot ovat palanneet. Kerroin että eivät ole koko tielle tulleet vaikka kuinka vaihtelen sulakkeita täällä...menenkö seuraavaksi vaihtamaan niitä naapuriin, auttaisikohan se?


P.S. Unohdin ihan mainita: kuvan kaivuri ei liity tähän tarinaan millään lailla, se liittyy edelliseen sähkötarinaani. Kuski lienee sama?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...