Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Valmistaudun koulun penkille

Toissapäivänä kerroin kukkasista, joita luistelijamme teki. 

Innostuin minäkin sitten taas taittelemaan paperia. Päätiin tehdä itselleni kirjamerkin, kun bongasin idean netistä. Pitäähän opiskelijalla olla inspiroiva kirjamerkki? Ja kunnon kynäkotelo ja kivoja kyniä! Pitääkin mennä kirjakauppaan hankkimaan kaikenlaista hauskaa, niin että olo on sitten kuin opiskelijalla.

Kirjamerkkiini olen ainakin ihan tyytyväinen!


Sen lisäksi että tein kukkasin, taittelin naruni toiseen päähän pienen kolmion neliskulmaiseen paperiin. Sen voi sitten pistää kirjan sivun nurkkaan merkiksi. Tuossa yläpuolella tuo on pistetty Tonttukirjaan merkiksi. 

Nyt pitää sitten miettiä teenkö itselleni penaalin, vai käynkö ostamassa sellaisen. Opiskelun alkuun on vielä kuukausi, joten periaatteessa ehtisin tekemäänkin jotakin. Tosin tällä hetkellä teen mieluiten kukkasia. 

Kirjamerkin kukkaseen käytin lehdestä yhden sivun ja hieman narua (sen kävin ostamassa, mummillani olisi taatusti ollut tallessa narunpätkiä, mutta niitä en jostakin syystä säästä). Kannatti valita mustaa paperia, tästä tuli hauska!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...