Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tervetuloa meille

Nyt meni hermo!

Se nyt ei sinäänsä ole mitään uutta, minulla tunnetusti nuo kierrokset nousevat nopeammin kuin kaunis lippumme juhannusaattona salkoon. Mutta silti.

Heräsin aamulla järjettömään mölinään pihasta. Näin loma-aikana tuo aamu tietysti on suhteellinen käsitys, mutta minulle se oli aamua. Työpäivänäkään en herää ennen sitä, kysyvkää vaikka ihanilta hoitajiltamme jotka voivat vannoa että Karvisen tapaan tarvitsen mustaa ihmeainetta ennen kuin suostun avaamaan silmäni. Töihin voi tulla nukkuvana, kahvi odottaa kuumana pannussa kun raahaudun paikalle. 

Olin toki tietoinen että kaivinkone saapuu paikalle tiistaina, keskiviikkona tai jonakin muuna päivänä. Tosin olen pihaprojektimme kohdalla oppinut että tiistai ei välttämättä ole se seuraava tai edes saman kuukauden aikana oleva tiistai. Se on tiistai. Joku niistä. 

No, reippaana tyttönä päätin nousta pystyyn ja lähteä koirien kanssa lenkille. Nukkuminen nyt ei ainakaan onnistu. Työmiesten onneksi olin siis nukuksissa, ilman kahvia en tajunut edes oikein mitä näin. Kone nenän edessä ja hurja kasa hiekkaa pihassa. Kysyin miten he olivat ajatelleet että pääsen lähtemään, auto kun on kasan takana. Sain vastukseksi "pitääkö nyt päästä?" No ei, mutta lähtisin viiden tunnin sisällä. Tai mieluiten vähän aiemmin. Asia selvä.

Puolilta päivin piha hiljeni. Loistavaa. Eikun kamat kantoon ja kauppoihin. Myöhässä, mutta ehtisin. Uimarille kun pitää saada pimennysverhot. Olin ajatellut yllättää neidin uusilla verhoilla kun tulee leiriltään. 

Eteeni avautui käsittämätön maisema. Pieni hiekkakasa ja kaivuri. KESKELLÄ PIHATIETÄ! Onneksi pihassa oli kaksi miestä, hyvin ystävällistä keltapaitaa vielä kaiken lisäksi. Ongelmana vaan että he edustivat väärää firmaa, eikä heillä ollut avaimia kaivuriin. He kun olivat hoitamassa nettiyhteyttäni ja ilmoittivat samalla että katkaisevat sen. Jepulista, täydellisestä päivästä tuli vain parempi!

Mutta nämä kaksi ihanuutta olivatkin ensimmäiset täyspäiset joihin olen tämän projektin aikana törmännyt. Toinen herroista soitti ovikelloa viiden minutin kuluttua ja kysyi saisiko hän pyytää että katson että netti toimii taas. Toimihan se!

Tulin vielä ihailemaan kun he poistivat oravien nuorallatanssikaapelin, haikeeta, ja samalla kysyin sitten mitä mieltä he ovat tukimuuristamme. He hörähtivät ja totesivat että koko tie on syvältä, heistä kun pihakatu olisi ollut parempi ratkaisu. Kuten sanoin, täyspäisiä miehiä! He sitten samalla kysyivät minulta miten tämä "päätymme" aiotaan viimeistellä. Totesin että se on kuulema valmis. He katsoivat minua kuin vajaaälyistä. Valmis? Tunnustan, en minäkään ymmärrä. Odotan kauhulla vesisadetta, sitten tämä piha valuu muurin reunan yli ja tekee tuohon muurin alapuolelle jonkinlaisen suoalueen.


Koska en päässyt vankilastani poiskaan, ainakaan auton kanssa, jatkoin pihani ihmettelyä. Tuo kompostiaidan näköinen rakennelma on suojaamassa meitä ettemme tipahda pihalta. Mutta entäs sitten kun lumi tulee, ja sehän tässä maassa tulee, sanokoon kaupungin suunnitteluhenkilö ihan mitä tahansa. Pitääkö tuo 30 cm maanpinnan yläpuolelle jäävä osa meidät turvallisesti täällä ylhäällä?


Nämä kaivinkonemiehetkin saapuivat jossakin vaiheessa takaisin pihamme. Olin siinä vaiheessa jo sarvet otsassa, olinhan kahvin voimin taas tolkuissani ja katselin kuopassa olevaa johtoa joka oli poikki. Tästäkään eivät herrat viitsineet ilmoittaa, kuvittelivat kai että heittävät hiekkaa päälle enkä huomaa mitään. Kuvittelivatkohan he että totean vaan että pihalampusta on varmaan, ihan sattumalta, kärähtänyt poltin samana päivänä kun he kaivelivat pihaamme? Ja entäs sitten kun ei lamppu toimisi vielä senkään jälkeen kun olin polttimon saanut hankittua ja vaihdettua uuteen?


Tosin, en tiedä osaavatko he olettaa yhtikäs mitään. Tämä näky nimittäin kohtasi minua uimarin ikkunana alla. Kivet ja hiekat kukkapenkissäni. Ja kun kysyin kenen elämää suurempaa ajatus oli pistää kukkapenkkiini kiviä sain vastaukseksi: Ai, onko siinä kukkia? Kukkapenkissä? Mitä siinä sitten oletusarvoisesti olisi? Hapankaalipurkkeja?


Tämä hapan(kaali) jatkaa nyt siivoamista, se on loistavaa puuhaa kun ottaa kunnolla päähän. Saavat pölyt kyytiä!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kun kaupasta ei saa

Olen ihastunut Eila kreikkalaiseen kerrosjugurttiin.

Kun käväisin kaupassa eksyin sitten siihen väärään kauppaan jota kaikki niin kovasti kehuvat. Ajattelin että saisin tuuletettua sitä vihreetä korttia. Huono ratkaisu!

Ostoslistallani oli muun muassa Eilan kerrosjugurttia, mielellään molempia makuja, sillä lapsenikin ovat ihan hurahtaneet noihin. He rakastavat persikkaa, minun kohdallani valamiehistö on vielä ulkona miettimässä kumpi on parempi. No, eipä tarvitse miettiä kummasta pidän, se on ihan selvä asia: K:sta! Vihreä kauppa ei petä, se on ihan taattu asia että petyn joka kerralla, tavalla tai toisella. Tällä kertaa ei ollut jugurttia. Tai väärin sanoa ettei ollut jugurttia, laktoosia sisältäviä oli vaikka ja minkälaisia. Mutta kun minä tahdoin Eilaani.

Olisin tietysti voinut jatkaa matkaani lempikauppaani, mutta kiukuspäissäni päätin toteuttaa itseäni! Siispä ostin sitruunoita, sopivat happamuusasteeseeni ihan loistavasti. Ja eikun tuumasta toimeen: ellei saa mitä haluaa on tehtävä itse!

Sitruunahillo

4 luomu sitruunaa
1 luomusitruunan kuori raastettuna
luraus vettä
3 dl hillosokeria

Raasta yhden sitruunan keltainen kuori kattilaan. Kuori sitruunat huolellisesti (valkoinen osa pois) ja leikkaa sitruunoista pieniä paloja. Lisää sitruunanpalaset sekä mehut leikkuulaudalta kattilaan. Siemeniä emme halua mukaan. Lisää tarvittaessa hieman vettä kattilaan. Kaada sekaan hillosokeri ja keitä noin 10 minuttia miedolla lämmöllä. Kaada hillo puhtaisiin, kuumiin purkkeihin ja anna jäähtyä. 

Ja eikun nauttimaan Valion laktoosittoman A+jugurtin kanssa. 


torstai 25. heinäkuuta 2013

Kesäruokaa

Uimari suhtautuu kovin ennakkoluulottomasti uusiin kasviksiin.

Minä taas olen aika huono tekemään kasvisruokia, joskin valikoima on vuosien varrella hieman parantunut, myös meidän ruokapöydässämme. Tänään olimme kaupassa yhdessä ja siellä oli fenkolia. Tunnistin sentään kasvin, mutta siihen suurinpiirtein jäi tietoni. Muistin sentään nähneeni lehdessä reseptin missä fenkolia oli grillattu kalan kaveriksi. Kalaa nyt ei tänään syöty, mutta grillattiin nyt sitten fenkolia kuitenkin. Pitihän sitä maistaa. Uimarin mielestä tuoksu oli salmiakkimainen, minusta yskänlääkemäinen.

Fenkolia on käytetty lääkkeenä aikoinaan. Se parantaa yskän, tosin meillä ei kukaan juuri nyt yski. Mutta yskänlääkeassosiaationi siis oli aika hyvä. Parantaa kuulema myös ruokahalua, mikä minun tapauksessani ei ole toivottavaa. Ruoansulatusvaivatkin häviävät ja maidoneritys lisääntyy. Onneksi en imetä! Erilaiset lihaskrampitkin katoavat fenkolin avulla. Varsinainen ihmeaine siis!

Ja jos fenkolin ripustaa oveensa niin peikot pysyvät kaukana kodista. Ei täällä kyllä peikkoja ole näkynyt, vaikka fenkolia ei ole ovessa ollutkaan, mutta jos niitä alkaa alueella liikuskella pitänee muistaa tämäkin taikatemppu. Peikot nimittäin pelottavat tontut pois, eikä sitä kukaan tietenkään halua. Tosin minusta tuntuu että tuolla tietyömaallamme kuhisee tonttuja, tosin hieman erilaisia kuin ne joita tahtoisin naapurustooni, joten ehkäpä niitä peikkoja pitäisi häätämisen sijaan suorastaan houkutella paikan päälle? Osaako joku neuvoa mitä siinä tapauksessa pitää ripotella tienposkeen?

Prometheuskin käytti fenkolia! Hän lahjoitti tulen aikoinaan ihmisille fenkolin varressa. Ja jos joku nyt alkaa kertoa tarinoita luolamiehistä ja kivistä niin unohtakaa koko juttu. Fenkolia se oli!

Mutta palataan nyt niihin fenkoleihin syötävänä lisukkeena.

Grillattu fenkoli

1 fenkoli

Marinadi

½ dl persiljasilppua
½ dl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa fenkolista noin 2 cm paksuja viipaleita. Kiehauta n. 5 min suolatussa vedessä. Siirrä keitetyty palaset marinadiin ja anna marinadin imeytyä. Grillaa n. 5 min. Tarjoile kuumana.


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Autokuumetta

Löysin elämäni auton tänään!

Tai no, en minä sitä löytänyt vaan se ajoi edessäni kun olin menossa kauppaan. Sinänsä auto ei ollut omaani kummallisempi ja vielä ruman värinenkin, mutta siinä oli jotakin joka minulta puuttuu. Se suorastaan huusi minulle: olen sinun!

Pelkkä ajatus autokauppoihin menemisestä saa minut voimaan huonosti, mutta tuo auto sai senkin ajatuksen päähäni. Muistan edelleen turhautumiseni kun viimeksi kiertelin autokauppoja. Joissakin eivät suostuneet palvelemaan ollenkaan, toisissa tuli kysymyksiä tyyliin miksi haluat sellaista. En kyllä ymmärrä mitä väliä sillä on miksi haluan kuljettaa autoni katolla 6,3 metristä kajakkia, mutta kun nyt tällainen mieliteko on, niin se asettaa jonkinverran vaatimuksia auton kattotelineiden kiinnityskohdille. Ja jos ei autoon saa telineitä kiinni toivomallani tavalla niin se ei ole minun autoni. Turha siinä on selitellä että harrastan väärää lajia. Myyjä myy vääränlaisia autoja!

Seuraava ongelmani oli etten halua katumaasturia. Miksi? Koska en jaksa nostaa sitä 36 kiloa painavaa kajakkia niin korkealle. Jo tuo Mazin katolle nostaminen tekee tiukkaa, muutama lisätuuma korkeuteen tekisi nostamisen katolle mahdottomaksi. Yhdellä myyjällä sentään oli olevinaan ratkaisu siihenkin: askelma joka kiinnitettiin pyörään tai johonkin vastaavaan paikkaan sivulla. Muuten hyvä, mutta kajakki nousee takaata katolle, sivuaskelma ei auta.

Joissakin malleissa ei ole tarjolla sitä ainoata oikeaa väriä. Ei edes lisämaksusta. Mikä ihme juttu sekin on että auton on oltava beige tai harmaa, niiden eri sävyjä oli kymmenkunta eräässä mallissa?

Kierrettyäni kaikki kotikaupunkini autokaupat voin todeta: Volkkaria minulle ei haluttu myydä, kolme kertaa menin "centeriin", ainoan kerran kun palveltiin tuli myös mieheni paikalle. Minähän sitä autoa olin ostamassa! LänsiAuton myyjä todella teki parastaan, kävimme varmaan läpi firman kaikki farmarit, minä olin hieman nipo tarjonnan kanssa. Firman ainut kelpaava oli se leijona-auto, mutta sekin olisi vaatinut hieman säätöä että saataisiin mieluisaksi ja se väri... Automassa käin useampaan kertaan, taas kerran, miestä tarvittiin että saatiin palvelua ja aika kauan potkimme renkaita sielläkin. Fordi ei pystynyt värivaatimukseeni ja palvelu oli onnetonta. Vehosta en nyt viitsi edes puhua. Koeajolle ei päässyt, edes rukoillemalla, eikä oikeastaan mitään haluttu myydäkään. "Ei ole tarjolla kun tämä tässä seisova auto. Ei voi saada takapenkeille lämmittimiä tähän autoon, muuta meillä ei ole kuin tämä". Asia selvä, pitäkää autonne, menohan oli kuin neuvostokaupassa. Olen selvästikin väärää kohderyhmää. Äidilleni sentään myyvät autoja, minulle eivät. Laakosella ei oikein ollut tarjolla mikään minkä katolle saisi Arielin, joten se siitä. Palvelua sentään sain. Ja sitten kävelin siihen kauppaan minne olin luvannut etten mene. Asenne oli ettei kuitenkaan palvella eikä huolto pelaa, mutta menimme kuitenkin. Myyjä tuli heti juttelemaan mihelleni, mutta pisteet siitä että palveli murisevaa vaimoakin kun kuuli kenelle auto tulee. Istahdin Maziin ja se oli siinä. Maz oli myyty! Periaatteesta mieheni koeajoi sen, minä istuin vieressä ja kehräsin. Olisin ostanut sen koeajamattakin, niin muuten teinkin, enhän minä sitä ajanut.

Mutta se näkemäni auto. Vanhempi malli omastani, musta, mutta se rekisterikilpi. Olen numerot muuttanut, mutta kirjaimet olivatkin se idea. Selvästi minun autoni, eikö niin?


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Inferno

Kuten niin monet teistä, niin minäkin, valitsin kesäkirjakseni Dan Brownin Infernon.

Brownin kirjoihin tutustuin, kuten varmaan moni muukin, Da Vinci koodin kautta. Luettuani sen ilmoitin Joulupukille että Enkelit ja demonit on toivomuslistalla. Sitä ei suomeksi ollut vielä silloin käännetty, mutta onneksi Joulupukki tietää ettei kielellä niin väliä, kunhan toive toteutuu. Joulupukki soitti kirjakaupasta ja kysyi oliko toivomani kirjan nimi "Timatteja ja tuhkaa". No ei ollut, mutta ei sillä nimellä kirjaa löytynytkään. Pukki kuitenkin selvisi toiveesta ja niin sainkin seuraavan, tai siis edellisen, Langdonin seikkailun kuukautta myöhemmin käsiini. Siitä tuli ehdoton suosikkini. Kadonnutta symbolia jouduinkin sitten odottamaan ja luin sen ilmestymistä odottaessa sekä Meteoriitin ja Murtumattoman linnakkeen. Kumma kyllä en niistä pidä yhtä paljon kuin noista Langdonista kertovista kirjoista.

Tunnustan että odotin Infernolta aivan hurjasti ja ehkäpä siksi jopa hieman petyin. Osittain varmaan siitä syystä ettei Danten La Divina Commedia on minulle lähes tuntematon teos. Mitä nyt koulussa olen oppinut että kyseessä on Danten matka helvetin ja kiirastulen läpi paratiisiin. "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää" lienee ainut lause jonka olen tuosta maailmankuulusta runosta lukenut. Muutenkin koko Dante on minulle hämärän peitossa oleva henkilö. Varmaan senkin takia kirja ei pystynyt lumoamaan minua lukumaratoniin vaan aikaa meni 3 päivää että sain kirjan luettua. En siis valvonut koko yötä vaan pystyin jättämään kirjan yöpöydälle odottamaan seuraavaa iltaa. Tosin iltaisin kömmin sänkyyn huomattavasti aikaisemmin kun tiesin Brownin odottavan sängyn vieressä.

Taattua Dan Brown Langdonia tämä nyt kuitenkin on. Mikään ei ole ihan sitä miltä se vaikuttaa eivätkä ihmiset ympärillä niitä joiksi heitä luulet. Ja jos aikaisemmissa kirjoissa ollaan mietittty ihmisen suhtautumista uskontoon ja jumalaan ja mitä kaikkea jumalan nimissä tehdäänkään, niin nyt on pääteemana kestääkö planeetta tätä ihmismäärää. Ja siitä ajatuksesta on tehty uskonto.

Yksi syy pettymykseeni lienee kanssa ollut että nyt ei syboliikkaa tutkittu niin paljon, vaan seurattiin annettuja hämäriä johtolankoja. Ehkä osa syy tähän on Brownin saama palaute. Varmaan jokaisen kirjan jälkeen on listattu kaikkia "virheitä" jotka kirjoista löytyy. En nyt tiedä voiko kaunokirjallisuudessa varsinaisia virheitä olla, fiktiivisä tarinoitahan nuo ovat ja sellaisina ne on otettava. Kääntäjältä sen sijaan oli rehtorit ja rovastit menneet sekaisin, tai no, mistä minä tiedän keneltä ne ovat sekaisin menneet, suomenkielisessä versiossa ainakin rehtori ei aina tiedä olisiko sittenkin rovasti. Sopisihan se tietysti uskonnolliseen teemaan joka tästä kirjasta puuttuu lähes kokonaan, mitä nyt kirkoissa juostaan aina välillä.

Mutta tottahan toki minä pidin Langdonin seikkailusta Venetsiassa, Firenzessä ja...no, jospa en ihan kaikkea paljastaisi. Ja jostakin luin että Hanks tulee näyttelemään Langdonia Infernossakin. Miksi Kadonnut symboli jäi häneltä väliin on minulle mysteeri. Mutta Tom siis palaa Robertiksi, minun Brown maailmassa on siis kaikki hyvin.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Parasitologiaa

Ilta-Sanomat uutisoi tarinaa hirvennenäsaivartajasta.

Uutinenhan sinäänsä on vanha, edellinen lehdissä uutisoitu ihmistartunta on parin vuoden takaa, mutta heinäkuussa tunnetusti on uutisista pulaa, joten kaikki kelpaa. Ajatus ihmiseenkin satunnaisesti tarttuvasta toukkainvaasiosta oli sen verran ällöttävä, että linkki oli pakko jakaa naamakirjaan. Ja siitä tämä tarina sitten sai alkunsa.

Ihmiseenhän tuo ei pääsääntöisesti tartu ja jos nyt näin pahasti käy on edessä lääkärillä käynti. Mutta kysymys siis kuului miten hirvet pääsevät ällötyksestä eroon.

Minulle ei taidettu opettaa mitään hirvennenäsaivartajasta opiskeluaikoina, poronnenäsaivartajasta opetettiin jonkinverran. En nyt mene yksityiskohtiin, jotkut lukijani voivat menettää yöunensa, mutta vastaan kuitenkin kysymykseen miten noista päästään eroon.

Porot ovat pääsääntöisesti ihmisen valvonnan alla, joten jos omistaja huomaa poroillansa loisia voidaan ne häätää lääkkeillä. Mutta hirville ei juurikaan eläinlääkäreitä tilata, miten ne sitten pärjäävät? Tämäkin meille opetettiin ja selvästi tällaiset "poikkitieteelliset" opetukset ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen.

Saivartajanipistin on tonttujen työkaluvarastosta löytyvä näppärä laite jolla saivartajat voidaan saada kiinni. Niillä tontut poistavat saivartajan toukkia luonnonvaraisista eläimistä. Samainen työkalu voisi olla kyllä tarpeen meille vähemmän tonttumaisille olennoille, kärpäsentoukat ovat todella ällöttäviä ja niiden poistaminen vielä ällöttävämpää.

Nenäsaivartajien sielunelämästä siis opin aikoinaan parasitologian luennoilla, siellä näytetty kuva oli peräisin Poortvliet & Huygenin iki-ihanasta Suuri Tonttukirjasta. Ellette ole kyseistä kirjaa lukeneet, suosittelen sitä kesälukemiseksi riippumattoon. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa nimittäin. Osa niistä saa selityksensä tuossa kirjassa.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tahroja

Otin taas vastaan Buzzador haasteen.

Buzzadorinahan kerron saamista tuotteistani rehellisen mielipiteeni ja kertoilen kyllä tuotteesta muuallakin kuin täällä. Ja tällä kertaa saan vielä jakaa 10 kokeilupakkausta ystäville ja tuttaville. Muutama pakkaus on vielä jakamatta, joten otahan yhteyttä jos haluat testailla. Ja te jotka olette "koodin" saaneet, muistattehan kertoa mielipiteenne saamanne koodin avulla.

Tällä kertaa testausvuorossa on Vanish tuotteet. Testattavana olivat Vanish Oxi Action jauhe kaikille väreille ja valkopyykille sekä Vanish Oxi Action geeli kaikille väreille. Valkopyykille tarkoitettu jauhe ei näytä olevan joutsenmerkitty. Nuo kaksi muuta ovat. Kaikki kolme ovat saaneet Allergia- ja astmaliiton suosituksen.

Ja sitten itse testiin. Sain valkoisen kankaanpalan töhrittäväksi ja minähän töhrin. Tosin en ole läheskään yhtä tehokas kuin tuo patiolaiseni on, hän on aivan omaa luokkaansa valkoisten vaatteiden tuhoamisessa! Ja jostakin syystä hän rakastaa valkoisia vaatteita. Eikä todellakaan suostu käyttämään niitä elleivät palaudu pesusta vitivalkoisina. Vanish pääsee muuten ihan totuudenmukaiseen tosityöhön. Ei aavistustakaan mitä shortseissa on mutta mustaa se ainakin on. Joten tahrojen esikäsittely tulee tapahtumaan ihan sokkona.



Minä taas valitsin testaustahroikseni erilaisia tahroja ja sellaisia jotka tunnistan. Ja koska olen skeptikko sydänjuuriani myöten, en tyytynyt tuohon koelappuni tahrimiseen. Halusin totuudenmukaisen testitilanteen, joten verrokiksi otin satoja kertoja pestyn lakananpalasen. Se on puuvillaa ja siinä on noita punaisia kukkasia, tiedätte mikä lappunen on mikäkin. Tuosta saamastani, uudesta kankaanpalasesta en tiedä mitä materiaalia se on. Sen taas tiedän että uudesta kankaasta tahrat tuppaavat irtoamaan paremmin kuin vanhoista. Tai sitten kuvittelen. Sen ainakin tiedän että jos tahrojen annetaan kuivua kunnolla, eli jätetään ne likaiset shortsit pyykkikoriin piiloon, niin aina vaan on hakalampaa saada pyykki puhtaaksi. Siispä haastoin Vanishin tässäkin. Yksikään tahra ei ole tuore. Miksipä olisi, tämähän on haaste tehtävä!

Vanishin ohjeistukset valitsemilleni tahroille löydätte yläpuolella olevaa banneria klikkaamalla. Se vie teidät suoraan Vanishin sivuille. Minä kerron miten mummi opetti että tahrat pestään.

Tahrojen numerointi vasemmalta oikealle alkaen vasemmasta ylänurkasta

1) Mansikka. Ne maistuvat ihanalta näin kesällä, joten niillä sotkeminen tuntui luonnolliselta. Mummi aikoinaan opetti että mansikkatahraan kuuluu hieroa piimää ja jättää sitten vaate lillumaan piimäveteen yön yli. Ja sen jälkeen pestään normaalisti. Vanishilla ei ole suoranaista ohjeistusta mansikalle, mutta seuraan hedelmät ja mehu ohjeistusta.

2) Oliiviöljypohajinen salaattikastike. Aika näkymätön tahra jo alun alkaen, mutta tuppaa jättämään sellaisen haalean tahran vaatteisiin. Mummi käski käsitellä mahdollisimman nopeasti Fairylla. Ja sen oli ehdottomasti siis oltava Fairya, mikään muu astianpesuaine ei kelvannut. Jos tahra ehti kuivumaan niin Fairy hierottiin oikein kunnolla tahraan. Ja sitten taas pestiin normaalisti. Vanishillä on ohjeistus sekä ruoka- että moottoriöljylle.

3) Kahvi. Luultavasti se ensimmäinen tahratyyppi jonka mummi opetti poistaamaan. Hänen pöytäliinoissaan lienee ollut useinkin vieraiden sotkemia kahvitahroja. Ainakin muistan useinkin auttaneeni pöytäliinojen "käsittelyssä".  Ammeeseen Fairyvettä ja pöytäliina sinne likoamaan. Sitten pesu normaalisti, kuivaus ja mankelointi. Ehdottomasti se mankelointi, pöytäliinat kun ovat sileitä ja siistejä kun ne pistetään pöydän päälle. Vanishkin ohjeistaa liottamaan tahrat! Kyllä mummi tiesi, vaikka ei Vanishia hänellä ollutkaan käytössä.

4) Ruoho. Partiolaisemme lempitahroja. Polvet vihreinä on tavallinen näky neidin housuissa. Vishyvettä vaan vaatteeseen niin tahrat irtoavat, opetti mummi. Täytyy tunnustaa etten ole kokeillut, sen sijaan käytän sappisaippuaa. Toimii vaihtelevalla menestyksellä. Vanish ohjeistaa minulle tulleessa oppaassa käyttämään "jauhepuuroa", sivuillaan taas käyttämään geeliä. Molemmat varmaan käyttökelpoisia tapoja?

5) Huulipuna. Minulle aivan tuntematon tahra, en moista mömmöä yleensä käytä, mummi sen sijaan ei astunut ovestaan ulos ilman huulipunaa. Koskaan ei nimittäin tiedä kuka voisi tulla vastaan. Fairy tehoaa tähänkin tahraan. Tai sitten hammastahna, mutta sen on oltava valkoista väriltään. Huulipunalle ei Vanish anna ohjeita, mutta oletetaan että se on meikkiä ja käytetään sitä ohjetta.

6) Tomaattikastike Ehdoton inhokkitahrani. Mummi ei opettanut tähän mitään konstia ja kun partiolainen oli siinä iässä että jouduin tutustumaan kyseiseen möskään, ei mummia ollut neuvomassa. Ratkaisin ongelman ilmoittamalla tarhaan etten saa tahroja pestyä, älkää syöttäkö lapselleni tomaattikastikkeita. Anoppi se sijaan ilmoitti että tahrankäsittelyainetta tahraan, pesu ja ulos kuivumaan aurinkoon. Annetaan kasteen kosteuttaa ja kuivataan uudestaan auringossa. Aika monta tahraa hän sai pois neidin vaatteista. Vanish käskee liottamaan ennen pesua.

7) Noki Meillä on takka, joten nokeakin löytyi. Siispä sotkemaan tätäkin. Ei kovin vaativa tahra mummin mielestä. Saippualla ja vedellä pärjättiin. Nokitahroja ei Vanishin sivuilta löydy eriteltynä.

8) Multa/muta Pitihän minun valita yksi helppokin tahra. Piki olisi ollut haastavampaa, mutta en saanut tuota lappua kiinni neidin shortseihin mitenkään järjellisesti. Jauheella näistäkin sitten selvitään, Vansihin sivujen mukaan.

9) Ja kaiken kruunaa kuulakärkikynä. Olen nimittäin kirjoittanut missä mikäkin tahra on. Jos Vanish pesee kuivamusteenkin pois niin menee hankalammaksi tämä asia, mutta katsotaan jos tunnistan tahrapaikat pesun jälkeen. Mummi ohjeisti käyttämään pyyhekumia. Ja sen jälkeen pesu normaalisti. Kuulakärkikynää ei Vanish väitä poistavansa, tosin en kyllä ihan odotakaan sitä.

Koska tahrani ovat kovin erilaisia on nyt hieman hankalaa käsitellä ne kaikki ohjeistuksen mukaan. Yhtä kun pitää liottaa tunti ja toista sitten vaan käsitellään Vanish massalla. Siispä joudun tekemään kompromissin tässä kohtaa. Liotan ensin kaikkia tahroja Vanish vedessä, mitallinen Vanishiä veteen oli annostelu, tunnin ajan annetaan tahrojen uiskennella. Kahvi ja tomaattitahrat nimittäin vaativat tällaisen käsittelyn.

Hieron sen jälkeen Vanishistä ja vedestä tehtyä massaa muihin tahroihin, oliiviöljy- ja nokitahran käsittelen Vanish geelillä. Pesukoneeseen lisään Vanish jauhetta vaikka öljy/nokitahrani tahtoisikin geeliä. En minä todellisessakaan elämässä erittele pyykkiä tahrojen mukaan. Ja eikun pesemään!


Nukuin sinä aikana kun pesukone teki hommiaan ja ripustin aamulla pyykit ulos kuivumaan.

Nyt minun on pakko tunnustaa että olen suorastaan hieman pettynyt! Olin nimittäin olettanut että pääsen antamaan oikein täyslaidallisen mielipiteitä. Katsokaa nyt noita lappusia. Missä se mustetekstini on?

Jo tunnin lioituksen jälkeen osa tahroista olivat hävinneet kokonaan. Käsittele nyt sitten niitä puurolla kun ei niitä edes näe! Ja kaiken kukkuraksi, tuo minun lakananpalanen oli se puhtaampi noista! Onneksi sentään huulipuna, ruoho, tomaatti ja kuulakärkikynä loistivat kauniisti tuossa Vanishin valkoisessa lappusessa myös liotuksen jälkeen. Lakanastani oli ruohokin lähes poissa. Jatkoin siis pesua tahranpoisto-oppaan ohjeiden mukaisesti hyvin toivekkaana! Kyllä tässä tahroja jää esitettäväksi!

Pesun jälkeen ripustin lappuset ulos aurinkoon kuivumaan. Sen verran siis autoin Vanishiä. Ripusteassani palasia roikkumaan pystyin molemmissa kankaissa hahmoittamaan tomaattikastikkeen ja Vanishin lappusessa myös ruohoa. Kuulakärkikynällä tehdyt tekstit olivat vielä paikoitellen nähtävissä. Ja nyt huomautan vielä: en käsitellyt kuulakärkikynää erikseen sillä tahdoin että teksti näkyy tahrojen kohdalla.

Kun lappuset nyt ovat kuivat en lakanakankaassani näe tahran tahraa. En edes valoa vasten katsoessani. Vanish lappusessa näen vielä kuulakärkikynällä vedettyjä viivoja, mutta en pysty lukemaan mitä olen kirjoittanut lappuseen. Muista tahroista ei tietoakaan. Ennakkoasenteestani huolimatta joudun kai toteamaan: olen yllättynyt ja todella positiivisesti! Tein ihan oikeasti parhaani että pääsisin antamaan kunnolla palautetta. 

Entäs ne shortsit? 

Se vasta outo tarina onkin! Kun ripustin pyykkiä totesin että shortsit puuttuvat korista. Manasin huolimattomuuttani ja kävelin takaisin sisälle pesukoneelle. Ei jälkeäkään shortseista. Vanish, todellakin! Koko vaatekappale katosi. Sukkia koneemme toki syö, mutta nämä olivat ensimmäiset shortsit jotka hävisivät koneen syvyyksiin.

Tietysti tällekin asialle löytyi selitys. Partiolaisella on vain yhdet shortsit jotka kelpaavat. Siispä neiti oli heti aamusta hakenut shortsinsa koneesta ja huolellisesti sulkenut luukun perässään, ettei äiti huomaisi että neiti ei viitsinyt ripustaa pyykkiä. Valitettavasti nuo vain olivat nyt erikoistarkkailussa, joten jouduin soittamaan perään kysyäkseni shortisen kohtaloa. Ja samalla ilmoitin mielipiteeni kyseisestä toimintatavasta. Pyykkien ripustaminen kun ei mielestäni ole mitenkään minun tehtäväni yksinoikeudella. Tahranpoiston sen sijaan taidan vaatia omaksi hommakseni!

Shortsit kotiutuivat iltapäivästä ja koska ne olivat neidin päälle kelvanneet voimme kai olettaa että ne olivat puhtaat koneesta tullessaan. 

Kelpaavat ne vieläkin puhtaiksi, en vaan saanut niitä takavarikoitua kuvaa varten, joten tuossa ne nyt sitten ovat. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...