Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tahroja

Otin taas vastaan Buzzador haasteen.

Buzzadorinahan kerron saamista tuotteistani rehellisen mielipiteeni ja kertoilen kyllä tuotteesta muuallakin kuin täällä. Ja tällä kertaa saan vielä jakaa 10 kokeilupakkausta ystäville ja tuttaville. Muutama pakkaus on vielä jakamatta, joten otahan yhteyttä jos haluat testailla. Ja te jotka olette "koodin" saaneet, muistattehan kertoa mielipiteenne saamanne koodin avulla.

Tällä kertaa testausvuorossa on Vanish tuotteet. Testattavana olivat Vanish Oxi Action jauhe kaikille väreille ja valkopyykille sekä Vanish Oxi Action geeli kaikille väreille. Valkopyykille tarkoitettu jauhe ei näytä olevan joutsenmerkitty. Nuo kaksi muuta ovat. Kaikki kolme ovat saaneet Allergia- ja astmaliiton suosituksen.

Ja sitten itse testiin. Sain valkoisen kankaanpalan töhrittäväksi ja minähän töhrin. Tosin en ole läheskään yhtä tehokas kuin tuo patiolaiseni on, hän on aivan omaa luokkaansa valkoisten vaatteiden tuhoamisessa! Ja jostakin syystä hän rakastaa valkoisia vaatteita. Eikä todellakaan suostu käyttämään niitä elleivät palaudu pesusta vitivalkoisina. Vanish pääsee muuten ihan totuudenmukaiseen tosityöhön. Ei aavistustakaan mitä shortseissa on mutta mustaa se ainakin on. Joten tahrojen esikäsittely tulee tapahtumaan ihan sokkona.



Minä taas valitsin testaustahroikseni erilaisia tahroja ja sellaisia jotka tunnistan. Ja koska olen skeptikko sydänjuuriani myöten, en tyytynyt tuohon koelappuni tahrimiseen. Halusin totuudenmukaisen testitilanteen, joten verrokiksi otin satoja kertoja pestyn lakananpalasen. Se on puuvillaa ja siinä on noita punaisia kukkasia, tiedätte mikä lappunen on mikäkin. Tuosta saamastani, uudesta kankaanpalasesta en tiedä mitä materiaalia se on. Sen taas tiedän että uudesta kankaasta tahrat tuppaavat irtoamaan paremmin kuin vanhoista. Tai sitten kuvittelen. Sen ainakin tiedän että jos tahrojen annetaan kuivua kunnolla, eli jätetään ne likaiset shortsit pyykkikoriin piiloon, niin aina vaan on hakalampaa saada pyykki puhtaaksi. Siispä haastoin Vanishin tässäkin. Yksikään tahra ei ole tuore. Miksipä olisi, tämähän on haaste tehtävä!

Vanishin ohjeistukset valitsemilleni tahroille löydätte yläpuolella olevaa banneria klikkaamalla. Se vie teidät suoraan Vanishin sivuille. Minä kerron miten mummi opetti että tahrat pestään.

Tahrojen numerointi vasemmalta oikealle alkaen vasemmasta ylänurkasta

1) Mansikka. Ne maistuvat ihanalta näin kesällä, joten niillä sotkeminen tuntui luonnolliselta. Mummi aikoinaan opetti että mansikkatahraan kuuluu hieroa piimää ja jättää sitten vaate lillumaan piimäveteen yön yli. Ja sen jälkeen pestään normaalisti. Vanishilla ei ole suoranaista ohjeistusta mansikalle, mutta seuraan hedelmät ja mehu ohjeistusta.

2) Oliiviöljypohajinen salaattikastike. Aika näkymätön tahra jo alun alkaen, mutta tuppaa jättämään sellaisen haalean tahran vaatteisiin. Mummi käski käsitellä mahdollisimman nopeasti Fairylla. Ja sen oli ehdottomasti siis oltava Fairya, mikään muu astianpesuaine ei kelvannut. Jos tahra ehti kuivumaan niin Fairy hierottiin oikein kunnolla tahraan. Ja sitten taas pestiin normaalisti. Vanishillä on ohjeistus sekä ruoka- että moottoriöljylle.

3) Kahvi. Luultavasti se ensimmäinen tahratyyppi jonka mummi opetti poistaamaan. Hänen pöytäliinoissaan lienee ollut useinkin vieraiden sotkemia kahvitahroja. Ainakin muistan useinkin auttaneeni pöytäliinojen "käsittelyssä".  Ammeeseen Fairyvettä ja pöytäliina sinne likoamaan. Sitten pesu normaalisti, kuivaus ja mankelointi. Ehdottomasti se mankelointi, pöytäliinat kun ovat sileitä ja siistejä kun ne pistetään pöydän päälle. Vanishkin ohjeistaa liottamaan tahrat! Kyllä mummi tiesi, vaikka ei Vanishia hänellä ollutkaan käytössä.

4) Ruoho. Partiolaisemme lempitahroja. Polvet vihreinä on tavallinen näky neidin housuissa. Vishyvettä vaan vaatteeseen niin tahrat irtoavat, opetti mummi. Täytyy tunnustaa etten ole kokeillut, sen sijaan käytän sappisaippuaa. Toimii vaihtelevalla menestyksellä. Vanish ohjeistaa minulle tulleessa oppaassa käyttämään "jauhepuuroa", sivuillaan taas käyttämään geeliä. Molemmat varmaan käyttökelpoisia tapoja?

5) Huulipuna. Minulle aivan tuntematon tahra, en moista mömmöä yleensä käytä, mummi sen sijaan ei astunut ovestaan ulos ilman huulipunaa. Koskaan ei nimittäin tiedä kuka voisi tulla vastaan. Fairy tehoaa tähänkin tahraan. Tai sitten hammastahna, mutta sen on oltava valkoista väriltään. Huulipunalle ei Vanish anna ohjeita, mutta oletetaan että se on meikkiä ja käytetään sitä ohjetta.

6) Tomaattikastike Ehdoton inhokkitahrani. Mummi ei opettanut tähän mitään konstia ja kun partiolainen oli siinä iässä että jouduin tutustumaan kyseiseen möskään, ei mummia ollut neuvomassa. Ratkaisin ongelman ilmoittamalla tarhaan etten saa tahroja pestyä, älkää syöttäkö lapselleni tomaattikastikkeita. Anoppi se sijaan ilmoitti että tahrankäsittelyainetta tahraan, pesu ja ulos kuivumaan aurinkoon. Annetaan kasteen kosteuttaa ja kuivataan uudestaan auringossa. Aika monta tahraa hän sai pois neidin vaatteista. Vanish käskee liottamaan ennen pesua.

7) Noki Meillä on takka, joten nokeakin löytyi. Siispä sotkemaan tätäkin. Ei kovin vaativa tahra mummin mielestä. Saippualla ja vedellä pärjättiin. Nokitahroja ei Vanishin sivuilta löydy eriteltynä.

8) Multa/muta Pitihän minun valita yksi helppokin tahra. Piki olisi ollut haastavampaa, mutta en saanut tuota lappua kiinni neidin shortseihin mitenkään järjellisesti. Jauheella näistäkin sitten selvitään, Vansihin sivujen mukaan.

9) Ja kaiken kruunaa kuulakärkikynä. Olen nimittäin kirjoittanut missä mikäkin tahra on. Jos Vanish pesee kuivamusteenkin pois niin menee hankalammaksi tämä asia, mutta katsotaan jos tunnistan tahrapaikat pesun jälkeen. Mummi ohjeisti käyttämään pyyhekumia. Ja sen jälkeen pesu normaalisti. Kuulakärkikynää ei Vanish väitä poistavansa, tosin en kyllä ihan odotakaan sitä.

Koska tahrani ovat kovin erilaisia on nyt hieman hankalaa käsitellä ne kaikki ohjeistuksen mukaan. Yhtä kun pitää liottaa tunti ja toista sitten vaan käsitellään Vanish massalla. Siispä joudun tekemään kompromissin tässä kohtaa. Liotan ensin kaikkia tahroja Vanish vedessä, mitallinen Vanishiä veteen oli annostelu, tunnin ajan annetaan tahrojen uiskennella. Kahvi ja tomaattitahrat nimittäin vaativat tällaisen käsittelyn.

Hieron sen jälkeen Vanishistä ja vedestä tehtyä massaa muihin tahroihin, oliiviöljy- ja nokitahran käsittelen Vanish geelillä. Pesukoneeseen lisään Vanish jauhetta vaikka öljy/nokitahrani tahtoisikin geeliä. En minä todellisessakaan elämässä erittele pyykkiä tahrojen mukaan. Ja eikun pesemään!


Nukuin sinä aikana kun pesukone teki hommiaan ja ripustin aamulla pyykit ulos kuivumaan.

Nyt minun on pakko tunnustaa että olen suorastaan hieman pettynyt! Olin nimittäin olettanut että pääsen antamaan oikein täyslaidallisen mielipiteitä. Katsokaa nyt noita lappusia. Missä se mustetekstini on?

Jo tunnin lioituksen jälkeen osa tahroista olivat hävinneet kokonaan. Käsittele nyt sitten niitä puurolla kun ei niitä edes näe! Ja kaiken kukkuraksi, tuo minun lakananpalanen oli se puhtaampi noista! Onneksi sentään huulipuna, ruoho, tomaatti ja kuulakärkikynä loistivat kauniisti tuossa Vanishin valkoisessa lappusessa myös liotuksen jälkeen. Lakanastani oli ruohokin lähes poissa. Jatkoin siis pesua tahranpoisto-oppaan ohjeiden mukaisesti hyvin toivekkaana! Kyllä tässä tahroja jää esitettäväksi!

Pesun jälkeen ripustin lappuset ulos aurinkoon kuivumaan. Sen verran siis autoin Vanishiä. Ripusteassani palasia roikkumaan pystyin molemmissa kankaissa hahmoittamaan tomaattikastikkeen ja Vanishin lappusessa myös ruohoa. Kuulakärkikynällä tehdyt tekstit olivat vielä paikoitellen nähtävissä. Ja nyt huomautan vielä: en käsitellyt kuulakärkikynää erikseen sillä tahdoin että teksti näkyy tahrojen kohdalla.

Kun lappuset nyt ovat kuivat en lakanakankaassani näe tahran tahraa. En edes valoa vasten katsoessani. Vanish lappusessa näen vielä kuulakärkikynällä vedettyjä viivoja, mutta en pysty lukemaan mitä olen kirjoittanut lappuseen. Muista tahroista ei tietoakaan. Ennakkoasenteestani huolimatta joudun kai toteamaan: olen yllättynyt ja todella positiivisesti! Tein ihan oikeasti parhaani että pääsisin antamaan kunnolla palautetta. 

Entäs ne shortsit? 

Se vasta outo tarina onkin! Kun ripustin pyykkiä totesin että shortsit puuttuvat korista. Manasin huolimattomuuttani ja kävelin takaisin sisälle pesukoneelle. Ei jälkeäkään shortseista. Vanish, todellakin! Koko vaatekappale katosi. Sukkia koneemme toki syö, mutta nämä olivat ensimmäiset shortsit jotka hävisivät koneen syvyyksiin.

Tietysti tällekin asialle löytyi selitys. Partiolaisella on vain yhdet shortsit jotka kelpaavat. Siispä neiti oli heti aamusta hakenut shortsinsa koneesta ja huolellisesti sulkenut luukun perässään, ettei äiti huomaisi että neiti ei viitsinyt ripustaa pyykkiä. Valitettavasti nuo vain olivat nyt erikoistarkkailussa, joten jouduin soittamaan perään kysyäkseni shortisen kohtaloa. Ja samalla ilmoitin mielipiteeni kyseisestä toimintatavasta. Pyykkien ripustaminen kun ei mielestäni ole mitenkään minun tehtäväni yksinoikeudella. Tahranpoiston sen sijaan taidan vaatia omaksi hommakseni!

Shortsit kotiutuivat iltapäivästä ja koska ne olivat neidin päälle kelvanneet voimme kai olettaa että ne olivat puhtaat koneesta tullessaan. 

Kelpaavat ne vieläkin puhtaiksi, en vaan saanut niitä takavarikoitua kuvaa varten, joten tuossa ne nyt sitten ovat. 

4 kommenttia:

  1. :Djag brukar bara tvätta med Vanish, bra att höra andra sätt också :)
    Bra att shortsen hittades :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag var lite chockad när de inte fanns någonstans, men det hade ju sin naturliga förklaring :)

      Poista
    2. p.s. din mormor hade otroligt många bra knep :)

      Poista
    3. Det hade hon och var dessutom en härlig människa

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...