Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Matkakuvahaaste 4/10

Naisella on oikeus muuttaa mieltään!

Olin jo päättänyt mitkä kymmenen matkaa pääsevät blogiin, mutta kun tämä tarinointi jäivähän vaiheeseen niin mieli muuttui. Kävimme kesällä nimittäin Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa ja se oli aikamoinen kokemus! Pakkohan tämä on jakaa kanssanne!


En ole soilla juurikaan käynyt, joskus pikkutyttönä isin kanssa, mutta juurikaan ei mielikuvaa niiltä retkiltä ole. Sen tiedän, että suo voi upottaa, joten sinne ei mennä vaeltamaan, ellei tiedä mitä tekee. Maamme on muuten maailman kuudenneksi suorikkain, joten oli kyllä aika käydä tutustumassa tällaiseenkin. 


Kiersimme Kauhalammin, reitti on hienosti tehty, pitkospuita pitkin on helppo kulkea myös tällaisen nivelvaivaisen. Osa reitistä olisi onnistunut myös pyörätuolilla sillä Salomaan taukopaikalta lähtee noin 100 metriä pitkä esteetön lankkupolku katselutasanteelle suon reunaan. 


"Kauhalammin kierros kulkee Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa rauhallisen, erämaisen lintukeitaan ympärillä, vanhan kuninkaallisen kulkureitin, Kyrönkankaan museotien, varrella. Metsä- ja suomaiseman rajalla sijaitsevasta näkötornista voi tarkkailla kermikeidassuon elämää. Pitkospuilla patikoiva tarkkasilmäinen kamerankäyttäjä löytää ympäristöstä aina jotain mielekästä kuvattavaa. Evästaukopaikaksi kulkija voi valita mieleisensä maisemapaikan joko näkötornista tai sen juurelta, Salomaan nuotiopaikalta tai Kauhalammin rannalta. Kesäretken kruunaa pulahdus uimalaiturilta Kauhalammin vilvoittavaan veteen." (Lähde: Visit Pohjanmaa)


Vaikka en olekaan lakkojen ystävä, niin olihan suomuuraimia pakko edes kuvata, niitä kun melkein tunki pitkospuillekin. Muutama hillanpoimija oli reitin varrella ja lopuksi päätin maistaa onko nevamarja suoraan ruohosta suuhun poimittuna paremman makuinen. Ei ole, saavat muut edelleen valokkeja poimia. Rakkaalla lapsella tuntuu kuitenkin olevan monta nimeä. Kuten lintillä tuntuu olevan. 


Tämä oli oikeasti sellainen paikka missä sielu lepäsi. Silmät keskittyivät ihmettelemään sammalten satoja eri sävyjä. Tällainen liikenteen meluun tottunut on jo ihmeissään kun kuulee tuulen todellakin soivan ympärillään samalla kun omat askeleet rummuttavat perusrytmiä "suon villille laululle"


Mietin olenko ikinä kuullut niin äänekästä hiljaisuutta, sillä hiljaisuuttahan tuo oli, kun ainoa ihmisen aiheuttama melu oli kameran hiljainen naksahdus kun painon laukaisinta. Puhelin oli, syystäkin, mykistetty ja miehenikin antoi vaan silmiensä levätä luonnon kauneudessa. 




Kun kapustarinta alkoi äännähdellä lähistöllä melkein säikähdin. Ja annoin kamerani laulaa kilpaa linnun kanssa. En ole moista ihmettä aiemmin nähnyt, onneksi ystäväni osasi kertoa mikä lintu tämä oli, jonka näimme. 


Kaivoin hieman tietoa kyseisestä linnusta Wikipediasta: Kapustarinnan ääni on haikea, mollissa soiva "tjyyh". Lisäsin tuohon äänilinkin, kannattaa kuunnella, ymmärrätte miksi säikähdin. 

Suomessa pesii 60 000-70 000 paria lähes koko maassa, painopisteen ollessa pohjoisen soilla. Kapustarinta on tunturinummien tyyppilintu, mutta se viihtyy harvalukuisena myös avosoilla etelässä


Kauhanevalla kasvaa muuten 29 eri rahkasammallajia, minä en edes tiennyt että niitä on niin monta.  Sammalista merkittävin on maailmanlaajuisesti harvinainen nummirahkasammal. Nyt olen sitten tällaisenkin ihmeen nähnyt, tosin en kuvannut sitä, noita sammaleita oli tuolla niin paljon että en edes yrittänyt tunnistaa lajeja, vaikka opastaulu kertoikin miten ne erottaa toisistaan. Ruskorahkasammal oli suosikkini, ihan värinsä takia. 


Eteneminen pitkospuita pitkin oli hidasta, sillä lähes jokainen askel johti uuden ihmeen näkemiseen. Tai kuulemiseen. Tai jopa maistamiseen (se lakka). Tuoksutkin olivat ihmeellisiä, sillä nenäkin nautti "hiljaisuudesta", ei hajuja, ei tuoksuja. Tajusin minkälaiseen kuormituksen nenänikin kohtaa päivittäin. Varsinaista hajujen kakofoniaa ja sitten yhtäkkiä on paikassa missä ei ole minkäänlaista hajuärsytystä. Outoa sekin. 


Kauhalammi oli geokätköilijän määränpää, oli sekin ihan uskomattoman kaunis paikka, pieni lampi keskellä suomaisemaa. Uimarantakin löytyi, mutta kauniina kesäpäivänä emme todellakaan olleet ainoat paikalle osuneet, joten nämä parhaimmat paikat olivat aika väkirikkaita. Minä tahdoin nauttia hiljaisuudesta ja luonnosta.




Näitä pieniä lampia osui muutamia matkan varrelle ja nissä sitten uiskenteli, ihmisten lisäksi, ihan perinteisiä vesilintuja. Kuten sorsia. 



Sorsia en nyt lähtenyt kuvaamaan, sinisorsia on kotirannoillakin, kuten muitakin sorsalintuja, tuolla oli linja hieman: jos et tunnista, kuvaa, selvitä myöhemmin. Herra geokätköilijällä kun kuitenkin on aina hieman kiire seuraavalle purkille. 

Jos kapustarinta sai minut hämilleni, niin sai suokukkokin. Luulin kyllä tunnistavani, mutta koska en ole luonnossa aiemmin nähnyt, päätin kuvata.. Kyseessä oli naaras, olisihan se kukko, kaikessa loistossaan ollut aika upea asia!

 

Näistäkahdesta bongauksestani, suokukko olikin harvinaisempi, se luokitellaan maassamme uhanalaiseksi. Muuttolintuhan tuo on, surullista jos senkin elinympäristö on tuhoutumassa


Tunnustan, että aloin nähdä ihmeitä ympärilläni joka paikassa, kaikki oli uutta ja ihmeellistä, yhtä havaintojen ilotulitusta aivoissa. Joten kun pitkospuiden alta pyrähti lintu lentoon, oli sekin outo! Ihan punarinta! Niitä kun puutarhassamme näkee vaan, no, jatkuvasti!


Ihminen tuntee kyllä itsensä aika pieneksi kaiken tämän uskomattoman kauneuden keskellä. Saa olla kiitollinen, että elämme maassa jossa luonnosta ja sen ihmeistä saa nauttia vapaasti ja että näitä upeita paikkoja ylläpidetään meille ihailtavaksi. 



torstai 2. syyskuuta 2021

Papereissa on eroa

 Kävimme juhlistamassa 3 vuotiasta.

Lahjoja varten ostin hieman lahjapaperia, molemmat Paletti tuotteita, eikä noista rullan päälle liimatuista lapuista oikeastaan saanut muuta informaatiota kuin paperirullan mitat sekä hintatiedon. Silti papereissa oli eroa kuin yössä ja päivässä! 

Toinen rulla oli suloista paperia, mutta päädyin ostamaan myös Disney aiheista, koska ajattelin että se olisi sopivan neutraalia myös hieman vanhempien lapsukaisten lahjoihin. Hintaeroa ei juukaan ollut, Disney-tuote muutamia kymmeniä senttejä kalliimpaa, disneylisä ajattelin. Olin väärässä!

Paperi oli ensinnäkin huomattavasti paksumman oloista. Sellaista joka kestää paketoidessa myös teräviä kulmia. Ja aivan loistavana lisänä: kääntöpuolella viivat joita pitkin saa leikattua suoria palasia.

Tässä uudistus jonka toivoisin jokaiseen paperirullaan! Ja mielellään siihen lappuseen tietoa paperin paksuudesta. Kun ei sitä paperia voi hipelöidä ennen ostopäätöstä. 

Varsinkin sesonkipaperit (eli ne jouluiset) tuppaavat olemaan todella huonolaatuisia. Eikä sellaista kunnon ruskeaa paperiakaan löydä mistään. 



torstai 26. elokuuta 2021

Kun happi loppuu

Partiolaisten adventtikalenterista on julkaistu kuva!

Taiteilija lienee sama kuin viime vuonna, mutta yksi merkittävä ero kalenterissa on: koirilla on kaikilla kuono! Viime vuonna näin ei ollut, ja otin yhteyttä Suomen Partiolaiset-Finlands Scouter ry:n. Kollegani on jo vuosia lähettänyt infopläjäyksen yrityksille tai toimijoille jotka käyttävät lyhytkuonoisia eläimiä tuotteissaan, mainoksissaan tai muuten kuvituskuvissaan. Kollegan innoittaman pistin minäkin sitten viestiä ja sain pian vastauksen jossa kiitettiin palautteesta ja luvattiin olla yhteydessä kuvittajaan. Selvästikin näin on toimittu!

Ja miksi ei lyhytkuonoisia saisi olla esillä? Koska niiden jalostus on viety jo niin ääripäähän, että Suomen Eläinlääkäriliiton tiedotteen mukaan vain noin 10% näistä pystyvät hengittämään normaalisti. Siis joka kymmenes koira, yhdeksän ennen sitä ei saa happea keuhkoihinsa normaalisti. Hengitystieongelmien lisäksi ulkonäköjalostus on aiheuttanut lemmikeille muun muassa kivuliaita luusto-, korva-, silmä- ja ihosairauksia. Suomen Eläinlääkäriliiton kannanotto vuodelta 2018 löytyy kokonaisuudessaan täältä. Jokainen kuva/video normalisoi näitä eläimiä. Ja kyllä. Yksilö voi olla vaikka ja kuinka suloinen ja ihana ja rakas, niin yksilön kuuluu ollakin, mutta jos vaan 1/10 hengittää normaalisti, niin luultavasti jopa yksilöllä on ongelmia. 

Oletteko nähneet niitä "suloisia" kuvia ja videoita joissa lyhytkuonoinen koira nukahtaa pallo suussa? Ihanaa, eikö? Ei, koira luultavasti ei pysty hengittämään normaalisti sierainten kautta, vaan pakottaa suunsa auki, ja ehkä jopa päänsä oikeaan asentoon, tyynyn päälle, niin ettei happi lopu nukkuessa. Kuka oikeasti haluaa tällaisen kohtalon omalle lemmikilleen? Ei kukaan. Ihmispuolella uniapnea luokitellaan vakavaksi sairaudeksi, kukaan ei pidä sitä suloisena. 

Näille ns. BOAS-roduille on kehitetty kävelytesti, koiran pitää pystyä kävelemään 1000 m 11-12 minuutissa. Ja palautua 15 min. sisällä. Kaikki eivät tähän pysty. Siis kävelemään kilometrin verran normaalia kävelyvauhtia. Ihmispuolella tällainen luokitellaan vakavaksi ongelmaksi. Miksi siis ei eläinpuolella?

Tiedän että moni nyt kertoo, miten kyllä meidän Lissu todellakin jaksaa tehdä vaikka ja mitä. Hienoa! Vosiko Lissua käyttää jalostukseen? Olen nähnyt hienosti hengittäviä, kuonollisia lyhytkuonoisia kavereita. Valitettavasti he ovat vähemmistössä.Ja ikävä kyllä, rotujen harrastajapiireissä vaan muutamat uskaltavat tunnustaa että ongelmia on. Suurin osa vaan kertoo miten heidän koiraan syyttä suotta maalitetaan. Tiedän että jokaisessa rodussa on omat ongelmansa, mutta harvassa rodussa niin paljon, elämänlaatuun vaikuttavia, ongelmia kuin lyhytkuonoisilla. 

Eräs kollega lisäsi videon Youtubeen, tämä potilas yrittää hengittää. Potilas on menossa leikkaukseen jossa avataan hengitysteitä. Ei ihan halpaa lystiä, eikä riskitöntä, eikä taatusti kuulu vakuutuksen piiriin. Mutta helpottaa sitten loppuelämää. Ikävä kyllä, mikään laki ei estä omistajaa sitten käyttämään näitä eläimiä jalostukseen. Geeniperimältäänhän tuo eläin on edelleen ennallaan, vaikka hengitys leikkauksen jälkeen onkin vaivattomampaa. 

Mutta nautitaan me hienosta uudesta adventtikalenterista! Siitähän tässä oli kyse oikeasti. Vuoden kalenterin on siis piirtänyt Christel Rönns ja hän kertoo kalenterista näin:

 ”Liikun paljon koiran kanssa ja olen huomannut, että silloin tutustuu helposti ihmisiin.
Pidän sekä koirista että hevosista, joten halusin sisällyttää molempia kuvaan.
Lähiössä, jossa asun on joskus joulun alla kuvassa näkyvän tyyppinen hevosreki vierailemassa
 ja lapset pääsevät rekikyytiin”

Kalenteri tulee myyntiin 15. lokakuuta ja hinta on tänäkin vuonna 10 e. Tuotto menee kokonaisuudessaan partiolaisten hyväksi, suurin osa tuotosta suoraan lippukunnalle. Tämä on helppo tapa tukea nuorison harrastamista ja ainakin minä odotan taas innolla kuka saa olla kalenterissa Lucia neito. Ja minne lippu ilmestyy. Ja miten ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään. Nämähän pystyn arvailemaan jo katsomalla kuvaa. Loput yllätykset ilmestyvät sitten luukuista. 

Kuva Suomen Partiolaiset-Finlands Scouter ry

tiistai 24. elokuuta 2021

Talvi tulossa

Ratsastaja on muuttamassa!

Korona toi lapsukaisen etäopiskelemaan kotiin ja nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, on aika taas palata Turkuun. Samalla neiti muuttaa uuteen, isompaan, asuntoon Turussa. Kävimme viikonloppuna siirtämässä tavaroita paikoilleen ja kotimatkalla kaivoin käsilaukusta esille yllätyksen.

TalviTupla

Talvi-Tupla! Ratsastaja sai kohtauksen. "Äiti, elämme elokuuta! Ei tuollaista vielä voi olla kaupoissa". No, kyllä näitä myynnisä on, ainakin Salossa ollut jo monta viikkoa, en ollut vaan maistellut tuotetta, joten nyt päätin että voimme maistella yhdessä, saanpa enemmän mielipiteitä blogiin.

Tämä sesonkimaku on maustettu kardemummalla. Ajatuksena ihan kiva, pidän kardemummakahvista. Ripottelen suhteellisen usein rouhittua kardemummaa kahvin sekaan suodatinpussiin.

Ratsastaja avasi paketin ja otimme omat palamme, Tuplahan on tarkoitettu jaettavaksi. Haukkasimme molemmat palasen, maistelimme hetken ja totesimme yhteen ääneen: Ei.

Se yksi haukkasu melkein riitti, mutta kuten Ratsastaja totesi: kotiin on pitkä matka, eiköhän tämäkin tule popsittua, uutta ei tarvitse ostaa.

Jos haluatte tietää miltä maistui, ostakaa Tupla, pistäkää kardemummaa suuhun ja syökää Tuplaa. 


Puolikas joulukuusi

 

lauantai 7. elokuuta 2021

Ystävän vinkki

 Ystäväni kaikki tietävät tästä joulubuumistani.

Tai voikohan tätä enää buumiksi kutsua, kun on jatkutnut vuosikymmeniä? no, niin tai näin, ystäväni tänään muistutteli jouluperunoista!

Isoäitini aikoinaan ryöppäsi uusia perunoita alkukesästä, pakasti ne ja tarjosi sitten aattona uusia. Eivät ne nyt ihan vastanostetuille vetänyt vertoja, mutta olivat ne vanhoja parempia. Pestyt uudet perunat siis kiehautettiin suolavedessä, noin 5 min, kuivattiin ja pistettiin pakastimeen odottamaan joulua. Jäiset erunat sulatettiin suolavedessä ja keitettiin kypsiksi. 

Parhaat uudet olen syönyt mökillä, suoraan maasta kattilaan. Sen paremmaksi ne eivät tule. 

Ja tästä muistosta sitten inspiroidun ystävän viestistä. Puutarhurin postista oli hänelle tullut tämä ajankohtainen vinkki:

Jouluperunoita kasvattamalla

Istutusaika olisi siis nyt, eli olisi aika kaivaa esille ämpäri tai useita.

Ämpärin pohjalle 10-15 cm hiekansekaista multaa (esim. kylvöseosta)

Päälle 3-4 kpl perunoita ja peitetään 5-10 cm paksulla maakerroksella.

Kun varret ovat nousseet reilusti esiin,  lisätään multaa, niin että varsista osa jää näkyviin ja tätä jatketaan, kunnes ämpäri on täynnä.

Ennen pakkasia katkaistaan varret ja viedään ämpäri pakkaselta suojaan viileään esim. kellariin.

Jouluna sitten vaan ämpäri nurin ja perunat talteen!

Tuo ulkona oleva sää ei oikein inspiroi istutushommiin, mutta uudet perunat jouluksi saa kyllä veden kielelle. Pitäisiköhän sittenkin?

Kuva: Pexels


perjantai 11. kesäkuuta 2021

Aina sydämessä

 Tänään on ollut outo päivä.

"Jouluna, he kaikki ovat täällä", laulaa Reetta Vestman, se on yksi uusista lempijoululauluistani. Tänään on sitten ollut joulu? Niin monet "heistä" ovat tänään olleet mukanani, lähempänä kuin aikoihin. 

Istuin päivällä töissä ja mietin minkälaisen kakun tekisin kun pääsen kotiin, ja mummi "leipoi" taas kakkupohjaa kanssani. Kesken työpäivän. Illalla sitten toteutin oikeasti. Ja hymyilin, koska tiesin että mummi oli kanssani. Sydämessä, kuten lupasin hänelle aikoinaan.

Suolaisen kanssa olin aivan lukossa, onneksi työkaverini muistutti "hyrristä", joten suklaapossun reseptiä mukaillen tein sitten hyrriä huomiselle. Samalla kun siinä väsäsin pesto-täytteellä kasvisversiota, totesin että maistaakohan kukaan muu kuin meidän perheemme niitä. Siinä missä isäni yllytti maistelemaan eri asioita, on äitini huomattavasti konservatiivisempi. Tosin, hänkin voi joskus yllättää ja suostuu maistamaan jotakin "outoa". 

Isäni olisi varmaan pyöritellyt silmiään tälle kasvisbuumilleni. Isä tosin aina välillä väitti että olen "viherpiipertäjä", tunnustan että nuorempana olin kyllä jonkinlainen maailmanparantaja, iän myötä olen oppinut hyväksymään, etten voi pelastaa maailmaa, mutta voin omalta osaltani yrittää tehdä siitä siedettävämmän, edes jollekin yksilölle. Olisi varmaan pitänyt kysyä isältäni: kenenköhän vika sekin on, että viherrän...hän jos joku opetti minut kunnioittamaan luontoa ja näkemään sen ihmeet. Yksi opetuksista oli, ettei tervettä eläintä saa tappaa huvikseen, se pitää sitten syödä tai käyttää muulla tavalla hyväkseen. Kun kyseenalaistin hyttysten tappamisen, olen niin hurjan "(näsä)viisas" jo pikkutyttönä, sai kuulla, että kunhan tarpeeksi ison kasan niistä kokoan, niin teemme hyttyssoppaa. Vastasin siihen "yäk", ja sain kuulla, varmaan tuhannetta kertaa, oletko maistanut? Yäk ei ollut sana, jota käytettiin ruoasta isän kuullen. Se keitto on muuten jäänyt tekemättä, joten vieläkään en tiedä miltä maistuisi.  Sen sijaan tiedän että isä olisi mutissut kaikenlaisista hömpötyksistä ja maistanut pestopulliani. 

Mutta ainakin kaksi kertaa on isäni jättänyt maistamatta jotakin, jota on tarjottu: koiraa ei maistanut "koska lemmikkejä ei syödä" ja mökillä avattu surströmming-purkki sai jopa isäni ilmoittamaan, ettei mätää ruokaa syödä. Ei edes maistanut. 

Isäni kanssa useinkin keskustelimme "oudoista" ruoista, kun olin hieman vanhempi. Elävän apinan aivot eivät oikein inspiroineet kumpaakaan meistä, ei eettisestä näkökulmasta ja isäni oli aika skeptinen kypsentämättömien ruokien suhteen. Kalat ehkä jonkinlaisena poikkeuksena, graavattuna ja savustettuna söimme useinkin. Eikä isäni myöskään olisi pallokalaa suostunut maistamaan, myrkkyä kun ei kuulu syödä. Samasta syystä säästyin lipeäkalalta! Ja sain oppia metsässä mitkä sienet saan poimia. 

Kun joskus tuomitsin koiran syömisen, isäni totesi että nälkäänsä ihminen on valmis syömään vähän kaikenlaista, eikä minun pidä tuomita kun elän maassa missä ei nälkää tarvitse nähdä. "Sitä paitsi, itse olet hindujen mielestä outo kun suostut lehmää syömään hyvällä ruokahalulla". 

Joten isi: olen kiitollinen että voi hömpötellä, viherpiipertää ja syödä päivisin thaimaalaista vegaaniruokaa. Luulen että sinäkin tykkäisit.

Voisin tässä tarinoida loppuillan, mutta jospa siirrymme hyrriin? Nämä ovat nopeasti valmiita, jos, kuten minä, käyttää valmiita taikinalevyjä ja purkkipestoa

Suklaapossun Hyrristä inspiroitunut

Voitaikinalevyjä 

Täyte 1:
Pirkka Vihreä Pesto
Laktoositon Fetajuusto


Täyte 2:
Kinkkusuikaleita
Valkosipulituorejuusto
Paprikaa
Mustapippuria



Kaulitsin ihan hieman taikinalevyjä. Levyn päälle levitin pestoa/tuorejuustoa ja niiden päälle ripottelin muut täytteet. Rullasin pitkoksi ja leikkasin kiekkoja. Kiekot muffinsivuokiin ja uuniin 225 astetta n 15 min. 





torstai 10. kesäkuuta 2021

Raparperia

 Hävikki on inhottavaa.

Varsinkin ruoan poisheittäminen on ikävää, silti syyllistyn siihen ihan liian usein, kun löydän jääkaapista jotakin sinne (perheeltä) jäänyttä. 

Naapurini antoi tänään minulle kasan raparpereita, joten päätin yllättää perheeni piirakalla. Kermaa ei kotona ollut, eikä kyllä vaniljakastikettakaan, mutta jospa joku piipahtaisi kaupassa. Vaikka tallilta tullessaan. 

Tiesin että jääkaapissa on purkillinen kermaviiliä, se jäi sinne kun ostin dippikastiketta eikä sitten kukaan halunnutkaan sitä. Ja tiesin että Pirkan annospuuroja löytyisi, eikä ne kenellekään maistu täällä. Itsekin pidän enemmän Elovenan tuotteesta, joten nuo Pirkat oat jääneet käyttämättä. Vaikkakin niistä menee kiitos tuottajalle, ei siltikään maistu. Jauhoja ja sokeria nyt aina löytyy, kananmuniakin pitäisi aina olla. Siispä piirakan tekoon!

Raparperipiirakka tähteistä

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 annospussi Pirkka minuuttipuuroa (Omena-kaneli)
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna 
75 g sulatettua margariinia

Täyte:
5 raparperia
1 dl sokeria
1 purkillinen Pirkka laktoositonta kermaviiliä
1 kananmuna

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Levitä piirasvuokaan. Paloittele raparperi pohjan päälle. Sekoita kermaviili, sokeri ja kananmuna keskenään ja kaada raparpereiden päälle. Paista 200 asteessa n 25 min. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...