Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Penaaliprojekti

Loppu alkaa häämöttää!

Karkkipaperiprojekti pääsi hyvin alkuun, mutta sitten askartelijan ajatukset harhailivat hieman muualle ja projekti seisoi paikoillaan kuin pendoliino pakkasilla. Tänään sitten iski uusi inspiraatio ja kohta pääsemme kiittämään kaikkia projektiimme osallistuneita kuvalla valmiista penaalista!


Tässä pienenpieni kasa siitä suorastaan järjettömästä kasasta karkkipapereita joita meille tuli. Papereita löytyi lähes joka huoneesta, kirjekuoresta ja karkkirasiasta joita taloomme kertyi.Kerrankin posti toi hauskoja kirjeitä eikä laskuja! Isännältä tosin meinasi jo hieman käämi kärähtää kun olohuoneen pöytä oli uudenlaisen pöytäliinan peittämä. Seuraava projektimme? Tehdä se pöytäliina! Erästä hahmoa lainatakseni: vitsi, vitsi. Haittaakse?

Ryhdyimme siis töihin kun selvisi että maailmasta löytyy riittävästi karkkipapereita! On muuten aivan uskomatonta miten erikokoisia nuo käärepaperit ovatkaan. Suosittelen että valitsette mahdollisimman samankokoisia papereita. Se helpottaa huomattavasti ompeluvaihetta. Mutta aloitetaan siis origami vaihella. Origami on japanilaista paperitaidetta joka tehdään taittelemalla papereita ees ja taas, mikäli joku ihmetteli. Opettajamme luki meille aikoinaan Sadako Sasakin tarinan. Siitä alkoi innostukseni origamiin. En nyt muista kirjan kulkua ihan tarkkaan, mutta Sadako syntyi Hiroshimassa toisen maailmansodan aikoihin ja hänellä todettiin 10 vuotiaana syöpä. Hänen ystävänsä toi hänelle sairaalaan paperista tehdyn kurjen ja kertoi samalla vanhasta japanilaisesta legendasta. Jos taittelee 1000 paperikurkea saa toiveensa toteutettua. Siitä alkoi Sadakon urakka, varmaan toivekin on kaikille täysin selvä. Vajaa 400 oli taittelematta kun Sadako menehtyi, ystävät taittelivat puuttuvat kurjet ja Sadako haudattiin kurkiensa kanssa. Pikaisen googlauksen avustuksella uskaltaisin väittää ettei kirjaa ole käänetty suomeksi, mutta englanniksi se löytyy nimellä Sadako and thousand paper cranes.

Mutta aloitetaanpas nyt karkkipapereiden taivuttelu ennenkuin kyyneleet alkavat virrata. En ole lukenut kirjaa sitten ala-asteen ja edelleen se tuo tunteet pintaan. Siispä Geisha paperin kimppuun, kukapa olisi uskonut että se sopii paremmin kuin hyvin tähän kohtaan.

Paperi taitellaan pituussuunnassa kahtia ja reunat taitellaan kohti keskustaa. Näin siis:



Tämän jälkeen paperi taitellaan uudelleen pituussuunnassa, niin että äsken sisääntaiteut reunat jäävät keskelle. Ja sitten vielä kerran puolitetaan pituussuunnassa. Tuloksena on kapea, täyspitkä suikale. 
Suikale taitellaan keskeltä "poikki" ja suikaleen päät taitellaan kohta uutta keskilinjaa. Katsotaanpa kuvaa niin nuo äskeiset vaiheet vaikuttavat hieman selvemmiltä:


Tuloksena on siis v:n muotoinen "tuplahakanen".


Tällaisia hakasia tehdään sitten kaksi ja ne liitetään yhteen. Eli toinen V työnnetään toisen v:n osien välistä:


Syntyy vielä suurempi V-kirjain jonka osat lukkiutuvat toisiinsa. Ja tämän jälkeen tehdään kolmas "hakanen".


Tämä uusi hakanen työnnetään äsken läpi työnnetyn hakasen läpi, eli äsken läpipujotettu on se jonka läpi nyt pujotetaan.


Tässä vaiheessa ketjua siis alkaa pikkuhiljaa syntyä. Hakasia pujotellaan toistensa läpi kunnes on saatu aikaan tarpeeksi pitkä ketju.


Kun idea alkaa selvitä tätä ketjua syntyy yllättävän nopeasti, ainakin lasten käsissä nuo harhailevat karkkipaperit asettuivat kiltisti pitkään riviin. Eivätkä lennelleet ympäri olohuonetta kun takaoven sattui avaamaan. 


Koko ketjusta kannattaa tehdä rengas, näin näkee että ketju on riittävän pitkä. Meidän projekti siis on penaali, joten neidin mielestä tämä pituus riittää. 


Ketjuja tehdään sitten riittävä määrä, kuvassa 2 ketjua päällekkäin. 


Ja tänään siis alkoi tämä hauskin vaihe: Ketjujen yhteen liittäminen. Ihan pikkuinen hetki meni, kunnes tajusimme että jossakin vaiheessa yhdessä kejussa on hieman punottu hakasia väärin. Idea kuitenkin on että tällainen umpinainen pää kohtaa toisen ketjun "tupla umpi pään" Ja sitten aletaan ommella ketjuja kiinni. Jos teille käy kuten meille, ei hätää, sitten vaan ommellaan hieman eri tavalla. Senkin voin tarvittaessa selittää, mutta ihan samaa tekniikkaa käytimme, jouduimme vaan "palaamaan" ylimääräisen kerran. 


Huomioittehan että nuo ketjumme ovat ketjuja, ei renkaita, kuvassa ne on punottu yhteen, ei ommeltu kiinni, joten ketjuina noita työstämme. Lähdemme "tuplaumpipään" toisesta hakasesta liikkeelle. Eli neula läpi tuosta hakasen papereiden välistä:


180 asteen käännös ja neula siitä toisen puolen umpipäästä läpi, näette miten lanka siis menee kuvassa ja mistä neula tulee läpi. 


Tässä vaiheessa neula kannattaa samalla työntää työn toiselle puolelle koska meillä on vielä se tuplahakasen toinen puoli ompelematta. 


Työn toisella puolella teemme taas u-käännöksen, aidossa navigaattori hengessä: tee u-käännös, mikäli mahdollista. Varsinkin moottoritiellä tuollainen viesti on hauskaa kuultavaa!


Olemme nyt takaisin siinä kohdassa mistä lähdimme liikkeelle ja jatkamme seuraavan tuplahakasen toisesta hakasesta eteenpäin. Ja näillä ohjeilla mennään kunnes kaikki ketjut on liitetty yhteen. 


Lupaan että näytän vielä loputkin työvaiheet lähipäivinä, nyt askartelijan on kömmittävä nukkumaan, eikä äiti saa auttaa, koska tämä on kuulema hauskaa!

PS: Penaali valmistui ilman äidin valvontaa, joten viimeiset työvaiheet jäivät tallentamatta. Tässä tämä nyt kuitenkin on:




lauantai 26. toukokuuta 2012

Afrikkaan

Välillä kannaattaa "tykätä" tuolla naamakirjan puolella.


Eilen oli postilaatikkoomme ilmestynyt pahvinen "kirje" jonka sisältä paljastui kolme pientä kahvipussia. Pääsemme maistamaan  alkuperämaakahveja, on siinäkin muuten sanahirviö. Matkustamme siis makumatkalle Keniaan,  Meksikoon sekä Papua-Uusi Guineaan. Kaikkein mieluiten lähtisin tietysti paikan päälle maistelemaan kahvia, mutta käyhän se näinkin.


Aloitimme makumatkailun Afrikasta. Ohjeen mukaan latasimme keittimeen 4 kupillista vettä ja tyhjensimme pussin sisällön suodattimeen. Paahtoaste noissa kaikissa on kolmonen, eli tummempaa kuin perusjuhlamokka. Arvasin että perheemme kahvinjuojat ovat tästä kahta mieltä: minä tykkään ja herra ei.

Herran mielestä oli kitkerää, minusta ihan hyvää. Ei tuo nyt suosikikseni pääse, mutta ei ollenkaan pöllömpi tuttavuus. Kun kahvi vielä oli UHZ-sertifioitu niin se saa siitäkin minulta hieman lisäpisteitä. Voin hyvinkin ajatella ostavani tätäkin kahvia joskus. Ellei joku noista kahdesta muusta mausta pääse suosikiksini. 

Olisi pitänyt leipoa vielä ranskalainen suklaakakku tämän seuraksi niin elämä olisi ollut täydellistä. Paitsi tuon kalorimäärän suhteen, mutta aina ei voi voittaa. Olen muutaman kerran tehnyt aivan syntisen hyvää suklaakakkua, ohjeen mukaan se on parhaimmillaan 3 päivän jälkeen. En uskalla ottaa siihen asiaan kantaa, se ei ole koskaan vanhentunut niin kauan meillä. Itse asiassa en ole varmaan 15 vuoteen syönyt tätä herkkua, pitäisikö tehdä kakku? Kun on vielä noita kahvilaatujakin kokeilematta! Voisiko muuten joku ranskakielentaitoinen kertoa mihinkä suuntaan tuon merkin pitäisi olla tuossa a:n päällä?

Suklaakakku à la Varenne

1 dl vahvaa kahvia
250 g tummaa suklaata
250 g laktoositonta voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa

Vuoraa irtopohjavuoka foliolla tai leivinpaperilla. Sulata suklaa lämpimään kahviin, suosittelen vesihaudetta niin taikina ei pala pohjaan. Lisää sokeria ja voita vuorotellen seokseen, sekoita kunnes kaikki ainekset ovat kunnolla sulaneet. Anna seoksen jäähtyä hieman ja sekoita sekaan kananmunat. Suosittelen lämpimästi että todellakin annatte seoksen jäähtyä hieman, muuten kananmunat paistuvat mukavasti. Paistettu muna suklaakakussa ei ole minusta mikään loistava idea! Kaada taikina vuorattuun vuokaan ja paista kakkua noin 60 minuttia (eli tunnin ajan) 175 asteisessa uunissa. Ja nyt seuraa sitten se kaikkein haastavin vaihe: anna tekeytyä jääkaapissa 2-3 vuorokautta. 
Nautitaan kermavaahdon kera, mutta on aivan loistavaa myös jäätelön kanssa. 

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hyvää äitienpäivää

Päätimme hieman helpottaa äidin taakkaa ja leivoimme siskoni kanssa kakut.

Äitienpäivä on oikeastaan aika kohtuuton juhla: lapset ryntäävät mummolaan ja äidit sitten pistävät kahvipöydän koreaksi. Juupa juu. Isoäitini ei muuten saanut äitienpäivänä kahvia sängylle (eikä edes sänkyyn). Arvaatteko miksi? Ukin mielestä päivän piti poiketa muista päivistä joten jos aamukahvit tarjoiltiin sängynlaidalle 364 päivänä vuodesta niin äitienpäivä piti sitten juhlistaa erilaisena päivänä. Kahvi taisi kuitenkin olla keitettynä keittiössä.

Olen jo kauan suunnitellut tekeväni Baileys juustokakkua, reseptejähän löytyy netistä pilvin pimein. En nyt jaksanut hirveästi noita reseptejä ihmetellä, perusjuustokakku johon lorautetaan Baileys likööriä. Miten vaikeata se nyt voisi olla? Siispä tuumasta toimeen.

Baileys Mint Chocolate juustokakku

Mietin hetken olisinko tehnyt pohjan Dominon minttukekseillä, mutta päädyin sitten kuitenkin perinteisempään pohjaan

300 g sokerikransseja
100 g sulatettua laktoositonta voita

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Itse tykkään käyttää monitoimikonetta. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja taputtele tiiviiksi massaksi vuoan pohjalle. Siirrä jääkaappiin tms viileään tilaan jäähtymään.

Pistä seuraavaksi 6 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa 4 dl laktoositonta Vispikermaa vaahdoksi. Voin muuten kertoa että meillä tämä tarkoittaa Valion kermaa, valikoimasta löytyy todella hyvin laktoosittomia tuotteita. Tällä kertaa taisi kaikissa maitotuotteissa lukea Valio. Kääntele vaahdon sekaan 1½ dl tomusokeria, 1 tl vailijasokeria sekä 400 g Violan laktoositonta, maustamatonta tuorejuustoa. Toki voi halutessaan käyttää Mascarponea. Se on oikeasti kyllä maistuvampaa, mutta eipä ole kotimaista eikä laktoositonta. 

Kuumenna 2 dl Baileys Mint Chocolate likööriä kuumaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja sulta ne lehti kerrallaan likööriin. Varmista että liivate on kunnolla sulanut ja sekoittunut likööriin. Kaada hieman jäähtynyt liköri-liivateseos kermasörsselin jatkoksi. Sekoita hyvin.

Kaada täyte jäähtneen pohjan päälle ja siirrä kakku kylmään hyytymään. Itse teen kakun pääsääntöisesti edellisenä päivänä ja hyydytän yön yli, mutta juustokakut voi hyvin pakastaakin. 

Kakku irtoaa helposti jos vuoan käyttää kuumassa vedessä ennen reunojen irroittamista.


Glad Morsdag!


lauantai 12. toukokuuta 2012

Punkkikarkoitetta

Rakastan valkosipulia.

Tunnustan että inhoan sitä lemua joka valkosipulista lähtee, mutta uskon vakaasti siihen että valkosipuli pitää taudit loitolla. Siispä tungen lähes jokaiseen ruokaan kuivattua valkosipulirouhetta, ajatuksen se ettei perheeni haisisi kovin pahasti valkosipulille. 

Koska kuitenkin rakastan valkosipulia niin sitä tulee hankittuna myös tuoreena. Ja ajatuksena olisi yrittää itsekin viljellä kyseistä herkkua. Se tosin on jäänyt vielä ajatuksen asteelle. Marinoidut valkosipulit ovat kuitenkin perheeni herkkua. Joten noita kiinalaisia valkosipuleita tulee talvisin hankittua kun ei kotimaistakaan saa.

Näin kesäisin noiden syömistä voi jopa puolustaa: valkosipulin käry pitää puutiaisetkin loitolla! Pitäisiköhän muutama kynsi murskata veteen ja suihkuttaa koirien turkkiin? Syöttää niitä ei koirille voi, sipuli kaikissa värimuunnoksissaan on vaarallista koirille. Sipulin syöttmisestä johtuva anemia kai on epätodennäköisempää valkosipulin kohdalla kuin keltasipulin, mutta en ota sitä riskiä. Siispä myrkytän koirat punkkikarkotteilla, mutta jospa niistä leijailisikin valkosipulin haju?

Toistaiseksi kotoota ei kuitenkaan löydy valkosipulia tähän käyttötarkoitukseen, sain juuri kaikki marinoitumaan.

Marinoidut valkosipulit

Valkosipulin kynnet heitetään kiehuvaan veteen poreilemaan noin 3 minuutiksi. 
Jätän yleensä kynnet vielä hetkeksi kuumaan veteen jäähtymään.

Kynnet huuhdellaan kylmällä vedellä ja kuoritaan. Kuoret irtoavat lähes itsestään tässä vaiheessa.

Peitä kuoritut valkosipulinkynnet valkoviinietikalla, pistä jääkaappiin noin 3 vrk:si. Suosittelen suljettua astiaa, ellet halua että jääkaappisi tuoksuu valkosipuli-valkoviinietikalle. 

Valkosipulit siirretään puhtaaseen purkkiin (ilman valkoviinietikkaa) ja päälle kaadetaan
marinadi.

4 dl rypsiöljyä (toki muutkin käyvät, mutta rypsi on kotimaista ja suhteellisen mautonta. Vieläkään en kuitenkaan suosittele esimerkiksi ompelukoneen öljyä ruoanlaittoon)
2 tl suolaa
1 sipuli (yleensä kotoota löytyy keltasipulia, mutta toki punainenkin käy. Tai salotti)
rosmariinia, timjania, oreganoa, mieluiten tietenkin tuoreina, mutta kuivattukin käy. Kuivattuja käytän arviolta ruokalusikallisen/laji, tuoretta enemmän. Tuoreet pilkotaan.
Sweet Thai Chili kastiketta n ½ dl
Roseepippuria 

Täytyy tunnustaa että suhteet ovat täysin arvioita, en koskaan mittaa noita vaan teen tarpeeksi marinadia niin että valkosipulinkynnet peittyvät. Joskus pistän sekaan myös mustapippuria, tämä on usein aika fiilispohjaista tämä marinadin teko. Rosmariini on kuitenkin ehdoton! Noin viikon saisivat marinoitua. Ja sitten saa nauttia ellei ole työpäivää seuraavana päivänä. 



Testissä "vaaleanpunainen" pulveri

Kaverini kysyi haluanko kokeilla Buzzador kampanjan merkeissä Vanishiä.

Ihmettelin hetken että mikä ihmeen Buzzador, mutta samassa sähköpostissa oli jo selityskin asialle. Kyseessä siis on tällainen "kerro kaverillekin kokemuksistasi" markkinointitapa. Tällä kertaa siis oltiin Vanishiä testaamassa. Sehän sopii, meillä kun noita tahraisia vaatteita riittää ja olin juuri marissut aiheesta: miksi ihmeessä minun pitää lisätä jotakin ihmeainetta pesupulverin sekaan että saan pyykkini puhtaaksi. Nyt oli mahdollisuus testata tätä jauhetta. Kovin vaativaa tämä ei ollut. Sain Vanishin lisäksi koodin jonka avulla pääsin kyselysivulle. Vastasin muutamaan kysymykseen aiheesta Vanish ja se oli siinä. Innostuin niin asiasta että annoin kaverin värvätä minutkin Buzzadoriksi ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Blogin reunaan on tullut pikkuinen koodi joka kertoo että täällä Buzzaillaan. Toki kerron asiasta aina tekstissäkin. Eipä tämä kovinkaan paljon eroa normaaleista "kerron mielipiteeni" teksteistä. Paitsi että kun kyseessä on buzzador teksti niin olen saanut ilmaisen näytteen. Mielipide on kuitenkin edelleen ihan ihka omani. Innoistuitko? Kerro ihmeessä niin värvään sinutkin ilomielin. Itse olen vasta päässyt ensimmäistä kertaa ottamaan kantaa haluanko osallistua kokeiluun, katsotaan nyt kelpaanko.

Mutta Vanishista siis. Edelleenkään en tajua miksi ihmeessä minun pitää lisätä pesuaineen lisäksi vielä mitallinen toista mömmöä, miksi ihmeessä pyykinpesuaine ei ole tarpeeksi tehokasta sellaisenaan. Tai toki tiedän miksi, samanlaisia ympäristömyrkkyjä kuin äitini käytti aikoinaan tuskin tahtoisin käyttää, mutta ei tässäkään järkeä ole. Kone on vettäsäästävä, pesupulveri vaikuttaa joltakin lumelääkkeeltä ja tekstiilit eivät tunnu sietävän yli 40 asteen pesulämpötilaa. Ja minä mietin miksi mikään ei ole oikein puhdasta. Pitäisiköhän siirtyä nyrkkipyykkiin? Ja isoihin keittopatoihin. Tosin en tiedä mitä oikein keittäisin padassani, kun kiehuva vesi lienee noin sata-asteista. Mummin vanhoja pellavapyyhkeitä?

Päätin pistää Vanihin koville. Pikkuiseni käytti valkoisia, uusia (kuinkas muuten) farkkujaan johonkin pyllymäki toimintaan. Housujen takamus on musta, samoin neidin alushousut olivat tummanharmaat. Ne sentään pistin roskiin, mutta housut olivat ehdottomat lempihousut eikä niitä saanut heittää pois. Niitä on pesty ja pesty ja nyt pesty myös Vanishilla. Ei toivoakaan. Sappisaippuan avulla sain takamuksen sentään vaalean harmaaksi, mutta valkoiseksi noita ei saa. Edes keittämällä? Tämä haaste oli Vanisihille selvästikin liian kova pähkinä purtavaksi.

Seuraavaksi siirryin sukkapyykin kimppuun. Neidit ovat sitä mieltä että pihalla voi juosta sukkasillaan, joten sukat ovat sitten sen näköiset. Se taisi olla Vanisille hieman siedettävämpi haaste. Olivat ne sukat puhtaammat kuin tavallisesti, kirkkaan valkoiseksi niitä ei Vanishkaan saanut.

Viimeinen testi oli peruspyykki eli t-paitaa ja kauluspaitoja. Taisi olla helppo nakki pulverille. Kaulukset olivat puhtaat samoin t-paidassa ollut ruokatahra oli hävinyt. En uskalla ottaa kantaa olisiko tahra irronnut ilman Vanishiakin, kaulukset aika usein esikäsittelen, sitä en nyt tehnyt. Puhdasta tuli silti.

Jeps, voin minä tuon vaaleanpunaisen purkin jatkossa kotiin kantaa kaupasta. Mitään ihmeainetta se ei ole, ei ole sappisaippuaa voittanutta vieläkään, mutta kyllä se peruslikaa saa irti paremmin kuin pelkkä pesujauhe. Ja pääseepähän esikäsittely riesasta eroon. Joutsenmerkittyhän tuote on, joten siitä pisteet pinkille.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Googlen avulla pärjää pitkälle

Olen hurahtanut orkideoihin.

Minulle kävi varmaan kuten monelle muullekin: se ensimmäinen perhoskämmekkä tuli lahjana ja sillä tiellä sitten ollaan. En väitä olevani mikään hortonomi, päinvastoin, tuntuu että kukkaset kuolevat kun katson niitä. Jostakin syystä kuitenkin paavalinkukat ja perhoskämmekät viihtyvät luonani. Ja kun sain ensimmäisen perhosen kukkimaan uudestaan, se oli menoa! Näitä kahta kukkasta muuten yhdistää ainakin yksi asia. Molemmat viihtyvät ahtaissa ruukuissa!

Kuten totesin, olen hurahtanut ja kotonani on nyt perhosten lisäksi kahta muutakin lajia. On siis aika yrittää perehtyä edes hieman näiden kukkasten hoitoon. Jospa ne vaikka viihtyisi jatkossakin asunnossamme. Google on oivallinen tietolähde, mutta luoja että nuo hoito-ohjeet vaihtelevat paikasta toiseen. Kovin tieteellistä tuo hoitaminen tuntuisi olevan jos uskoo kaikkea lukemaansa. Onneksi perhoset eivät osaa lukea!

Perhoskämmekkä

Perhoskämmekkä (Phalaenopsis) elää sademetsissä puunrunkojen koloissa Aasiassa. Täällä myytävät lajit ovat risteytyksiä, ja varmaankin ruukkuolosuhteisiin jalostettuja. Kotini ei ole sademetsä, eikä meillä ole palmujakaan joiden halkeamiin voisi istuttaa orkideansa, joten tuo kaarnamurska tai mikä lie, on se missä kukkaset asustavat. Sen läpinäkyvän ruukun lisäksi. Koska täällä ei ole tarpeeksi kosteaa sisällä tapahtuu kastelu dippaamalla ruukku veteen noin 20 minuutiksi viikottain. Tunnustan iloisesti että tuppaan unohtamaan nuo ruukut vesiastiaan, joten yhden perhosen onistuin jo melkein tappamaan. Juuret kertakaikkiaan mätänivät. Onneksi netistä löytyy apua lähes kaikkiin ongelmiin. Kävin siis metsästä hakemassa rahkasammalta. Kuten jo mainitsin, en ole hortonomi, mutta otin teinin matkaan mukaan ja yritin googlen avulla oppia minkälaista sammalta metsästän. Jotakin me toimme mukanamme kotiin, kiedoin nuo mädät juurenkappaleet sammalpetiin ja toivoin parasta. Uskokaa tai älkää, orkidea työntää uusia hienoja ilmajuuria. Sammalta ei saa juurien ympäriltä pois, joten oletan että sinne on kasvanut uudet hienot juuretkin!

Muutenhan tämä kukkanen ei tunnu vaativan juurikaan mitään. Liian lämpimässä ei saisi olla, mutta meillä asuu eteläikkunalla talvisin, kesäksi siirrän pöydälle ikkunan alle. Suora auringonvalo voi polttaa lehdet. Netissä väitetään että pitäisi lannoittaa kolmen viikon välein. Orkidea lannoitetta olen ostanut, mutten uskalla käyttää kun tuo mätäneminen tapahtui lannottamisen yhteydessä. Iloisesti nuo tuntuvat kukkivan kaikesta huolimatta.

Lehtiä pitäisi suihkutella, sitäkään en harrasta. Tosin sen verran pölyisiä ovat nuo vanhimmat orkideani että jospa vaikka suihkuttaisinkin lehtiä. Saisin pölyt pois. Tosin vettä ei saisi jäädä kasviin, joten pesun jälkeen kunnon pyyhkiminen. Alkaa kuulostaa ihan samalta tekstiltä jota asiakkailleni naputtelen: annetaan vaikuttaa noin 10 minuttia ennen huolellista huuhtelua ja kuivaamista pyyhkeellä tai paperilla. Ei föönausta.

Minulla on pari perhosta olleet lepotilassa jo jonkin aikaa. Pitäsi alkaa siirtää iltaisin viileeän, noin 5 astetta alhaisempi yölämpötila kuulema aktivoi kukkasilmuja. Suurin osa noista perhosistani kyllä kukkivat ihan kiltisti uudestaan ilman että liitelevät ympäriinsä, mutta mitäpä sitä ei tekisi kukkastensa eteen?

Perhoset kuulema myös voivat tehdä kukintovarsiinsa pieniä keikejä, eli uusia taimia. Hieman kuten mansikka kai sitten? Kun keiki on tehnyt pienet juuret sen voi irrottaa varresta ja siirtää omaan ruukkuunsa. Näitä odotellessa!

Keiki on muuten hawaijin kieltä. Keiki on lapsi tai kirjaimellisesti pienokainen. Enkä muuten puhu hawaijia, piti googlata tuokin sana. Tahdoin tietää mistä kielestä tuokin sana on napattu. Kivaa sinäänsä että oppii uusia sanoja, mutta joskus kyllä ihmetyttää tämä vieraskielisten sanojen viljely joka yhteydessä. Kuten esim tsunami. Sillekin olisi olemassa ihan hyvä suomenkielinen sana, mutta kaipa tuo japaninkieli sitten on parempaa? Luulin muuten että keikikin olisi japania ennenkuin googlasin.


Puikkokämmekkä 

Hurahtamisen seurauksena kotiimme on muuttanut pari muutakin orkeidealajia. 

Löysin Salon plussakaupasta puikkokämmekän (Dendrobium) alelaarista. Kuten jo aiemmin täällä kerroinkin. Minulla ei ollut aavistustakaan miten tätä kukkasta tulisi hoitaa, mutta oli sen verran halpa että päätin ottaa sen, kukkikoot niin kauan kun tahtoo. Ongelmani on etti googlekaan oikein tunnu auttavan. Puikkökämmeköitä on kahta eri lajia ja niiden hoito eroaa jonkinverran toisistaan. Mutta kumpaakohan lajia tämä nyt sitten on? Löysin tiedon miten lajit eroavat toisistaan ja sen perusteella olen ehkä päätynyt siihen että tämä minun kukkaseni on lämpöä vaativa lajike. Tämä helpottaa elämääni siinä mielessä että lämpötilavaatimus tuntuu olevan suurinpiirtein sama kuin perhosella. Suomeksi siis: asuvat ikkunalaudalla tai pöydällä. 

Valoa tämä yksilö tuntuisi vaativat enemmän kuin perhonen, joten nähtäväksi jää kestääkö puikkoni lempivuodenaikaani. Kukkalamppua kun ei ole taloomme hankittu...vielä. Lepokaudella, eli talvella, lehdet voivat varista, kuulema kasvi ei silti ole kuollut. Ainakaan jos runko, eli se puikko, tuntuu kiinteältä. Ensi kevät onkin sitten jännää aikaa, lähteekö kasvamaan uudestaan. Mikäli pääsemme niin pitkälle. 

Ruukunkin tulisi olla pieni, oletan että samaa kaarnamurskaa näillekin käytetään kasvualustana (eli orkkideamultaa. Ihan järjetön nimi tuotteelle joka ei ole multaa edes nähnyt). Opin muuten taas uutta googlen avulla. "Multaa" voi tehdä itsekin:  Käyttökelpoinen sekoitus voi olla esimerkiksi sormenpään kokoisia männynkaarnan palasia, 20 % pitkäkuituista turvetta tai rahkasammalta kosteutta pidättämään sekä hieman hiiltä desinfioimaan seosta. Valmiina ostettava orkideakasvualusta on sellaisenaan joskus liian tiivistä ja siitä on hyvä seuloa hienojakoisin aines pois. Jos otat kaarnan luonnosta, kuumenna sitä varovasti uunissa sen verran, että mahdolliset eliöt kuolevat. Lähde: Suomen Orkideayhdistys
Kastelu ainakin tuntuisi olevan yhtä suuripiirteistä kuin perhosilla: vähän ja silloin tällöin. 

Nämä kaverit lisääntyvät sivuversoilla. En edes näe unta tällaisesta, mutta palataan asiaan jos näin pääsee käymään.



"Cambria"

Tämä olikin sitten ihan ulkonäön perusteella tapahtunut hankinta. Kukat ovat niin järjettömän kauniita ja kun kaverilla kerran tällainen oli niin pitihän minunkin saada. 

Cambria siis lukee ruukun kyljessä. Sellaista orkideaa ei ole olemassakaan, vaan on yhteisnimitys useamman eri suvun kasveille. Hoito kai kuitenkin on suhteellisen sama, joten kaipa me pärjätään vaikka ei oikein tarkkaa nimeä olekaan tiedossa. 

Edelleen tämä sama huoneenlämpö tuntuu toimivan, joten taas helpottaa olemistani ihan huomattavasti. Ja valonkin suhteen samat vaatimukset kuin perhosilla. Hyvin menee!

Sitten tulikin se vaativampi osa hoidosta: nämä vaativat hieman enemmän veden kanssa läträämistä. Uuden verson kasvaessa tahtovat enemmän vettä, saavat vaan kuivahtaa kevyesti kastelujen välillä. Mikä ihmeen kosteusmittari minun pitäisi hankkia? Minun maailmassani joko kuivutaan tai sitten ei. Ja oikeastaan: ellei siedä kuivumista niin eipä taida viihtyä meillä. No, homma kuitenkin jatkuu: kun uusi varsimukula on kasvanut täyteen mittaansa, siis hei haloo? Sytyykö siihen lamppu siinä vaiheessa? Mistä minä tiedän onko täydessä mitassaan? No, siinä vaiheessa saa sitten kuivahtaa kastelujen välissä. Jeps, meni liian tieteelliseksi, eipä taida olla kauan elävien kirjoissa täällä...

Tätä kukkasta ei muuten tarvitse lannoittaa kuin kukintaan saakka. Sitten pidetään taukoa kunnes uudet versot lähtevät kasvamaan. Hienoa, meillä ei lannoitetan koskaan, kuten jo totesin. 

No, jos tämä jää henkiin, sen voi jakaa, jollakin tavalla, joskus. Ja sitten on kaksi nirppanokkakukkaa sen sijaan. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...