Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Punkkikarkoitetta

Rakastan valkosipulia.

Tunnustan että inhoan sitä lemua joka valkosipulista lähtee, mutta uskon vakaasti siihen että valkosipuli pitää taudit loitolla. Siispä tungen lähes jokaiseen ruokaan kuivattua valkosipulirouhetta, ajatuksen se ettei perheeni haisisi kovin pahasti valkosipulille. 

Koska kuitenkin rakastan valkosipulia niin sitä tulee hankittuna myös tuoreena. Ja ajatuksena olisi yrittää itsekin viljellä kyseistä herkkua. Se tosin on jäänyt vielä ajatuksen asteelle. Marinoidut valkosipulit ovat kuitenkin perheeni herkkua. Joten noita kiinalaisia valkosipuleita tulee talvisin hankittua kun ei kotimaistakaan saa.

Näin kesäisin noiden syömistä voi jopa puolustaa: valkosipulin käry pitää puutiaisetkin loitolla! Pitäisiköhän muutama kynsi murskata veteen ja suihkuttaa koirien turkkiin? Syöttää niitä ei koirille voi, sipuli kaikissa värimuunnoksissaan on vaarallista koirille. Sipulin syöttmisestä johtuva anemia kai on epätodennäköisempää valkosipulin kohdalla kuin keltasipulin, mutta en ota sitä riskiä. Siispä myrkytän koirat punkkikarkotteilla, mutta jospa niistä leijailisikin valkosipulin haju?

Toistaiseksi kotoota ei kuitenkaan löydy valkosipulia tähän käyttötarkoitukseen, sain juuri kaikki marinoitumaan.

Marinoidut valkosipulit

Valkosipulin kynnet heitetään kiehuvaan veteen poreilemaan noin 3 minuutiksi. 
Jätän yleensä kynnet vielä hetkeksi kuumaan veteen jäähtymään.

Kynnet huuhdellaan kylmällä vedellä ja kuoritaan. Kuoret irtoavat lähes itsestään tässä vaiheessa.

Peitä kuoritut valkosipulinkynnet valkoviinietikalla, pistä jääkaappiin noin 3 vrk:si. Suosittelen suljettua astiaa, ellet halua että jääkaappisi tuoksuu valkosipuli-valkoviinietikalle. 

Valkosipulit siirretään puhtaaseen purkkiin (ilman valkoviinietikkaa) ja päälle kaadetaan
marinadi.

4 dl rypsiöljyä (toki muutkin käyvät, mutta rypsi on kotimaista ja suhteellisen mautonta. Vieläkään en kuitenkaan suosittele esimerkiksi ompelukoneen öljyä ruoanlaittoon)
2 tl suolaa
1 sipuli (yleensä kotoota löytyy keltasipulia, mutta toki punainenkin käy. Tai salotti)
rosmariinia, timjania, oreganoa, mieluiten tietenkin tuoreina, mutta kuivattukin käy. Kuivattuja käytän arviolta ruokalusikallisen/laji, tuoretta enemmän. Tuoreet pilkotaan.
Sweet Thai Chili kastiketta n ½ dl
Roseepippuria 

Täytyy tunnustaa että suhteet ovat täysin arvioita, en koskaan mittaa noita vaan teen tarpeeksi marinadia niin että valkosipulinkynnet peittyvät. Joskus pistän sekaan myös mustapippuria, tämä on usein aika fiilispohjaista tämä marinadin teko. Rosmariini on kuitenkin ehdoton! Noin viikon saisivat marinoitua. Ja sitten saa nauttia ellei ole työpäivää seuraavana päivänä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...