Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Laktoosia purkissa

Ben & Jerry's teki sen taas.

Markkinoille tuli 3 uutta jäätelöä, enkä minä tietenkään voinut olla maistamatta. Laktoosittomia nuo nyt eivät missään tapauksesa ole, mutta se hinta on maksettava. B&J jäätelöt ovat nimitääin yksinkertaisesti markkinoiden parhaita!

Siinä kärsii niin ekoajatteluni että vatsani kun noita syön, ainut, pienenpieni lohtu, on Fair Trade merkki noissa.

Kaupoissa siis komeilee kolme uutta purkkia mainoksen mukaan. Onnistuimme bongaamaan niistä kaksi. Karamel Sutra on suosikkini, vaikka näiden uusien jäätelöiden nimet nyt eivät ehkä ihan puhutelleet minun huumorintajuani.

Jäätelötiskeissä on muutenkin kovin paljon uutuuksia, uskon että perheessämme on uusia suosikkeja tänä kesänä. Itse odotan että löydän Kingis uutuuden, laktoositon pekaanipähkinä. Puffetillakin on päärynäjäätelö laktoosittomana. En vaan ole kovin ihastunut päärynäjäätelöihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...