Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Yrttien tuoksua

Ostin lisää haimonnia.

Kunnes WWF saa luokituksen aikaiseksi näille niin joudun toivomaan että olisi sallittujen listalla. Sen verran sentään valvon ostojani että olen katsonut että paketissa lukee Vietnam. Aikaisemmin WWF luokitteli kalan keltaiseksi (eli harkitse ostatko), nyt on väritön. Tiedän että kotimaista pitäisi suosia, mutta on tässä tämä hintakin osatekiä. Toki söisimme mieluiten kotimaista, ekologista tuotetta. En vaan ehdi halliin hankkimaan sitä ja lähikaupoissa valikoima on yleensä pakasteallas tai järjetön hinta.

Kalasta tuli mieleeni että ensimmäistä kertaa elämässäni tutustuin lapamatoon ihan oikeassa elämässä, en pelkästään kirjan sivuilta. Lapamatoa esiintyy järvikaloissamme. Mato ei viihdy pakkasessa eikä kuumassa, joten kala on kypsennettävä jollakin tavalla jos tahtoo tuosta ällötyksestä päästä eroon ennen kalan syömistä.   Lapamatoa on käytetty "laihdutsulääkkeenä", mutta ei se kyllä ihan minua inspiroi että sisälläni kiemurtelisi kymmenen metriä matoa. Tai vieläkin enemmän. Sitäpaitsi tuo voi aiheuttaa kroonisen migreenin. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa, mutta en todellakaan aio tehdä empiiristä tutkimusta.

Mutta sorruin siis taas kerran hinnan takia tähän filepakkaukseen. Koska en halunut tehdä taas juurestan kanssa uunissa, päädyin tekemään yrttistä haimonnia. Oli ihan suosittu ruoka näinkin.

Yrttistä kalarullaa

1kg haimonnia tai muuta valkoista kalafilettä
timjania
suolaa
Forest blend maustetta(=sipulia, merisuolaa, sieniä, persiljaa, timjamia, rosmariinia, mustapippuria, valkosipulia, sokeria)
spagettia/hammastikkuja
n 2 dl kalalientä
2 dl laktoositonta kermaa
viherpippuria

Levitä mausteet ja yriti kalafileen päälle


Rullaa kala, aloittaen kapeammasta päästä, tiukalle rullalle. Kiinnitä rulla raa'alla spagetilla. Spagetti pehmenee kypsennettäessä ja sen voi syödä.


Keitä /höyrytä kalarullia n. 10 min. Mikäli nesetttä on pannulla vielä runsaasti siirrä kalarullat hetkesi syrjään ja keitä lientä kasaan. Kun lientä on jäljellä vähän, kaada pannulle 2 dl kermaa ja lisää viherpippuria.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...