Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 16. joulukuuta 2013

K-18

Alkon Etiketti-lehdestä löytyi kivan oloinen resepti.

Vaikka Alko sinäänsä on lapsilta kielletty kauppa, niin lehden reseptit sopivat vallan mainiosti myös teineille.

Tähän tarvitsette sitä suklaalevitettä josta jo kerroin.

Suklainen kakku Alkon tapaan

225 g laktoositonta (suolatonta) voita
2,75 dl sokeria
4 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

kostutukseen:
½ dl appelsiinimehua (tai sitruslikööriä)

täyte:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 20 cm irtopohjavuoka.Vatkaa voi ja sokeri, lisää sekaan kananmunat koko ajan vatkaten ja lopuksi kuivat aineet. Kaada taikina vuokaan ja paista n 50 min. 
Leikkaa kakku 3-4 kerrokseen ja pistä ensimmäisen kerroksen täytteeksi suklaalevitettä. Muista kostuttaa kerrokset! Seuraavaan väliin kermavaahtoa ja koko komeuden päälle vielä suklaalevitettä. Koristele oman maun mukaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...