Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset: F

Fazer

Olen suklaa-addikti. Maailman kaikista herkuista suklaa on se ainoa jota en pysty vastustamaan. Tosin, en kyllä ole kovin hyvä vastustamaan niitä muitakaan.

Belgian pienet suklaakaupat olivat taivas...tai helvetti, sillä vaihtoehtoja oli loputtomasti. Kotimaisista suklaista yksi on yli muiden. Fazerin sininen. Valitettavasti sitä ei saa laktoosittomana, joten kulutus on, olosuhteiden pakosta, pienentynyt. Olen kyllä Fazerille lähettänyt mailia aiheesta, mutta siihen ei ole edes vastattu.

Fazerilta tulee kaikenlaisia makuvariaatioita, ikään ei kuitenkaan voita sitä perinteistä sinistä. Ei mustikka ja mansikka pahoja ole, eivät missään tapauksessa, mutta sininen on sinistä.

Fazerin kahvilassa join pikkutyttönä kaakaota, se oli luksusta vailla vertaa kun pääsin isoisän kanssa "kahville". Kaakaokupponen ja kissankieli. Nam!

Mummolassa oli usein Fazerin parhaita tarjolla, niistä kelpasi jääkarhut ja kis-kis:it. Muut maut jätin muille. Hauskaa että monet lapsuuteni suosikeista ovat taas kaupoissa. Tosin en allekirjoita että merkkarit olisivat alkuperäisiä. Ne ovat liian pehmeitä.

Toinen Fazerin ehdoton suosikki on marjapiirakat. Kun olin tyttönen, isi joskus osti Sestosta mustikkapiirakoita. Aivan ihania. Niistä peltikuorista ja muovipaketista joihin ne silloin oli pakattuna isi sitten kerran teki minulle robottipuvun naamiaisiin. Todellista kierrätystä! Vieläkin ostan harvakseltaan Fazerin marjapiirakoita, makuja on nykyään paljon, mutta mikään ei voita sitä mustikkaa.

Onhan Fazerilla toki paljon muitakin upeita tuotteita, mutta suklaa ja marjapiirakat ovat saaneet myös lasteni hyväksynnän. Äidiltä tyttärille.


There is nothing better than a friend, unless it is a friend with chocolate.~ Linda Grayson



2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...