Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Raikas kääretorttu

Siskoni hemmotteli meitä oikein kunnolla vappuna.

Niiden loistavien pullien, joista kerroin eilen, lisäksi nautimme todella ihanaa kääretorttua. Jämästä ehdin jopa nappaamaan kuvan, ennen kuin sekin syötiin. Koska armon siskoni ei suostu blogin toiseksi ylläpitäjäksi, pakotin hänet kuitenkin kirjoittamaan reseptinsä teille!

Kääretorttu

4 munaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl öljyä
(ei kylmäpuristettua)
2 rkl laktoositonta kermaviiliä (tai ranskankermaa)
1 sitruunan kuori raastettuna
0,5 dl sitruunanmehua
vaniljasokeria 


Täyte
4 dl laktoositonta kermavaahtoa
1 prk laktoositonta tuorejuustoa (esim sitruuna)
marjoja


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää muuta aineet. Voitele leivinpaperi ja laita uunipellin päälle. Paista 175 astetta noin 10 min (huom kääretorttu ei tummu uunissa vaan kypsyy ainoastaan, väria siis ei kannata seurata). 

Rulllaa lämmin uunista tullut kääretorttu pyyhkeen tai leivinpaperin sisään ja anna jäähtyä rullalla. Avaa ja täytä ja rullaa välittömästi takaisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...