Kirjat
Isäni luki minulle iltasatuja aina kun oli kotona siihen aikaan kun minun tuli kömpiä nukkumaan. Toki äitikin varmaan luki, mutta isän satutuokiot muistan. Ehkäpä siksi että ne, isin työmatkojen takia, olivat harvinaista herkkua.
Itse opin lukemaan lukemalla satuja ja läksyjä ääneen koiralleni. Lukukoira ei suinkaan ole mikään uusi keksintö.
Tätini oli päättänyt päästä aikanaan pälkähästä hyydyttämällä siskoni ja minut tylsillä runoilla iltasatujen sijaan. Siispä hän satsasi Runebergiin ja Vänrikki Stoolin tarinoihin (Fänrik Ståls sägner). Osaan edelleenkin pätkiä sieltä täältä ulkoota. Mikään pikasatu tuo ei missään nimessä ollut, täti luki runon jos toisenkin ja aina vaadin lisää.
Isoisäni satsasi kirjoihin kun oli joululahjojen aika. Tai siis auttoi joulupukkia. Isoisä oli ehtinyt hankkimaan joululahjoja ennen kuolemaansa, ne sitten jouluaattona tulivat perille. En osaa sanoa olivatko ne korvamerkitty isoisän toimesta vai kuka valitsi saajan, minä kuitenkin sain D.E Westlake'in kirjan Käytös hyvä kymmenen (Good behavior). Yksi aarteistani. Hihitin ääneen kun sitä luin, se selvästikin oli teinistä hauska. Olen itseasiassa hieman unohtanut Donaldin kirjat, pitäisi varmaan katsoa kirjastosta josko löytyisi muita herran kirjoja. Vieläköhän ne naurattaisivat?
Edelleen rakastan kirjoja, joskin olen ymmärtänyt etti jokaista kirjaa tarvitse omistaa, kirjojen maailma kun on sen verran suuri että harvemmin tulee luettua samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan.Tällä hetkellä työn alla ovat Grishamin Puhallus (The racketeer) äänikirjana työmatkoilla ja Iveyn Lumilapsi (The snow Child) yöpöydällä. Ja pari muuta kirjaa jotka odottavat kiltisti vuoroansa.
 |
You know you’ve read a good bookwhen you turn the last pageand feel a little as if you have lost a friend.
~Paul Sweeney
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti