Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pyhäinpäivää odotellessa

Kaiken pyhän aatto.

Kohta on siis taas aika viettää halloweenia, eli kaiken pyhän aattoa. Eli pyhäinpäivän aattoa siis. Ymmärtääkseni tuo oikea halloween osuu 31.10, mikä takoittaisi että pyhäinpäivä olisi 1.11. Meillähän tätä päivää vieteään marraskuun ensimmäisenä viikoloppuna, mikä siirtäisi halloweenin ensi viikon perjantaille. 

Meidän perheessä ei pyhäinpäivän aattoa juhlisteta mitenkään erityisesti, eivätkä lapseni käy pummaamassa naapureista karkkeja uhkailemalla kepposilla. Mutta muistan että kerran vietimme kavereiden kanssa, lapsien takia halloweenia. Teemana tietenkin pahikset ja ällöt syötävät. Ja pihalle koverrettiin aito kurpitsalyhty. Jos kaipaatte inspiraatiota sellaiseen niin näitäkin on netissä loputtomasti.




Silmälinkki olikoin Ån kohdalla alkuviikosta, mutta onhan näitä kammoleivonnaisia maailmassa loputtomasti. Meillä oli silloin hämähäkkikakkua, sormia, luita...en muista mitä kaikkea. Mutta hauskoja ideoita tuli ihan sähköpostiinikin alkuviikosta. Vai mitä sanotte dipattavista sormista? Suosittelen että dippikastike olisi verenväristä eli tomattipohjaista kastiketta. Olisi tällainen paholaispiirakkakin aika hauska. Pitäisikö ihan harkita juhlia?

Halloween on kuulema skottilaisten matkassa reissannut amerikkaan. Siellähän tätä juhlaa vietetään todella vauhdikkaasti ja on ymmärtääkseni joulun jälkeen tärkein pyhä. Trick or treat!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...