Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mikä ihmeen yuzu?

Selvisihän se lopuksi.

Vuoden Blossamaun piti paljastua tänään. Olen välillä kurkannut laskuria ja arvatkaa oliko pettymys suuren suuri kun laskuri näytti 00.00.00.00 eikä mitään tapahtunut! Päivitin Blossan sivua vaikka ja kuinka monta kertaa ennen kuin alennuin lukemaan käyttöohjeet (eli tekstin). Laskuri tietysti raksutti aikaamme, mutta tekstissä mainittiin että maku paljastetaan 13.00. Eli 14.00 jos asuu Suomessa. Eli jouduin odottamaan ylimääräisen tunnin!

Pitkän odottamisen jälkeen sivu vihdoinkin päivittyi: Vuoden maku on yuzu-inkivääri. Mikä ihmeen yuzu oli spontaanireaktioni. Kolleega osasi informoida että kyseessä on japanilainen sitrushedelmä, joka ei kestä kuljetusta vaan mätänee. Mädistä hedelmistäkö tuota on valmistettu? Vai onkohan glögiä tehty kaukana idässä? Tai sitten hedelmä on säilötty alkoholiin ja tuotu sellaisena Ruotsiin.

Mausta ei ollut ihan tarkkaa informaatiota, mutta Blossan sivuilla kerrottiin että grape ja mandariini kohtaavat. Ja siihen sitten inkivääriä lisäksi. Aika eksoottinen valinta joka tapauksessa. Blossalla on jo aiemminkin ollut mandariinilla maustettua glögiä jossa on chiliä tuomassa terävyyttä, se ei minusta ollut mitenkään kovin ihmeellistä. Nähtäväksi jää pidänkö tästä, oletusarvoisesti tulen sitä joka tapauksessa hankkimaan. Mutta odotan kyllä nyt entistä innostuneempana L&P:n makupaljastusta.

Blossan sivuilla kerrotaan lisäksi että yuzu-hedelmä kasvaa kuuran peittämillä rinteillä Japanissa. On kasvanut jo samuraiden aikana. Joten jotakin hieman jouluista sentään tuohon hedelmään liittyy. Se kuura.

 kuva Wikipediasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...