Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kuvastosta löydettyä

Eilen tuli ensimmäinen varsinainen joulumainos töihin.

Siis sellainen mainos missä ihan lukee tuo maaginen sana kannessa. Pääsin siis selaamaan ihan ihka oikeata joulukuvastoa. Oli Pentikiä, Aarikkaa, Fiskarsia ja niin edelleen, ja sitten, kaiken keskellä Blossan glögiä. Miksi ihmeessä? Miksi ei Loimua? Nyt en ymmärrä. Tosin, löytyi luettelosta muitakin naapurimaan tuotteita, esim. Vingan. Ja täytyy tunnustaa että ihastuin idean: design sammutuspeitteitä.

Ei aavistustakaan miltä itse peite näyttää, eikä sillä väliä, toivon ettei kukaan koskaan sellaista tarvitse, mutta epäilen että jos sitä tarvitaan ei ulkonäöllä juurikaan ole väliä.Sen sijaan tuo peitteen suojapussi on "designtuote". Eli peitto on tungettu kuvioituun pussiin. Tietysti tuo oma punainen pussimme näkyy hyvin ja vieraskin tajuaa mikä se on, mutta eipä se roiku keittiössä. Tällainen sen sijaan voisi roikkuakin:


Noita peittoja oli erinäköisissä pusseissa. Todella onnistunut idea. Ainakin minusta.

Melkein sanoisin että tämä on tämän vuoden joululahja, mutta meidän perheessä kaikilla on omat sammutuspeitteet, kiitos niistä kuuluu VPK:laiselle. Hyödyllinen lahja jolle toki toivon ettei koskaan tule käyttöä. Mutta tuossa se on seinällä. Varmuuden vuoksi.

Mutta jos teiltä, tai rakkailtanne, puuttuu tällainen kotoota, antakaa joululahjaksi. Se voi joku päivä olla korvaamattoman tärkeä esine. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...