Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pitikö väitteeni paikkaansa?

Meillä taas juhlitaan.

Tunnustan etten suostunut kolmatta vuotta putkeen tekemään kolmen suklaan kakkua, joten ratsastajani lienee hieman pettynyt. Mutta päätin sentään tehdä kalakakun, jospa se edes hieman lohduttaisi.

Vastasin eilen aikani kuluksi kyselyyn jossa haluttiin tietää millä perusteella valitsen raaka-aineet kaupasta. Väitin suosivani kotimaista ja nyt sitten katsotaan pitääkö paikkaansa. Tunnustan etten pysty välttelemään jättiyhtiöitä, pienet hukkuvat noissa isoissa kaupoissa jonnekin erikoishyllyihin joita en käy tutkimassa kuin harvakseltaan. Mutta kotimaisuus on minulle tärkeää. Lähituotettua tuo nyt ei millään ollut, mutta näin tällä kertaa.

Ja huomasin olevani myös Pirkka linjalla tällä kertaa leipoessani.

Hyydytetty lohikeikautuskakku

4 liivatelehtä (Meira, Helsinki)
3 dl laktoositonta Valion kuohukermaa (Valio, Turenki)
500 g (Pirkka) lämminsavulohta (valmistaja: V.Hukkanen, Sastamala)
50 g (Pirkka) tilliä (Kotimaisen pakkaajan tiedot löytyy, ei viljelijän)
n 10 cm purjoa (tämä ei ollut luomua eikä kotimaista, ei ollut kaupassa saatavilla)
200 g Viola laktoositonta rapu tuorejuustoa (Valio, Joensuu)
250 g (Pirkka) kevytmajoneesia (Lunden, Turku)
1½ dl (Pirkka) sinappikurkkusalaattia (Felix Abba, Turku)
½ dl sitruunamehua (ei kotimaista, sitruunoita ei kotimaisina saa)
Pirkka auringonkukkaleipä (valmistusmaa Saksa, tiesin, mutta tämä vaan sopi kakkuuni parhaiten)

Kostutukseen Pirkka laktoositon maitojuoma (Kaslink Foods, Kouvola)

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla. Lisää pohjalle mahdolliset koristeet, tässä tapauksessa sydämenmuotoiset leivät.
Vaahdota kerma. Paloittele lohi, leikkaa tilli ja purjo silpuksi. Sekoita kerman sekaan kääntäen silppu, juusto, majoneesi ja kurkkusalaatti. Lisää tarvittaessa mausteita. Kuumenna sitruunamehu ja sulata "kuivaksi" puristetut liivatelehdet mehuun. Lisää liivateseos kermaseokseen. Sekoita huolellisesti.
Kaada seos irtopohjavuokaan.
Peittele seos leivällä ja kostuta leipä maitojuomalle. Siirrä viileään hyytymään vähintään 8 tunniksi.

Ruususta lisätietoa täällä



2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...