Lukemisen iloa

Siskoni antoi minulle kirjan syntymäpäivälahjaksi.

En ole pitkiin aikoihin lukenut kirjaa vaan kuunnellut äänikirjoja ajaessani autoa. Päätin siis säästää tämän lomamatkallemme. Huono päätös, sillä kirja oli todella vaikea laskea käsistään.

"Min mormor hälsar och säger förlåt" on Fredrik Backmanin kolmas romaani. Tämä on kuitenkin ensimmäinen jonka minä olen lukenut. Tämä ilmestyi viime vuonna ja kertoo seitsemän vuotiaasta Elsasta joka on hieman erilainen ja siitä syystä koulukavereittensa kiusaama. Ja rehtori ja opettajat ovat sitä mieltä että vika on ehkä kuitenkin Elsassa. Kun hän on hieman pikkuvanha ja hieman parempi koulussa kuin ikäisensä. Miksi ihmeessä tämä saa minun niskakarvani nousemaan pystyyn?

Onneksi Elsalla on isoäiti, jonka elämäntehtävä on rakastaa lapsenlastaan ja yrittää kertoa hänelle että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on. Sellainen isoäiti on kullan arvoinen. Sellainen pitäisi olla jokaisen pienen tytön elämässä. Ja pienen pojan. Minullakin oli sellainen. Ja kuten Elsan mummi, myös minun kuoli kauan ennen kuin olin valmis mummistani luopumaan.

Elsan mummi kuitenkin jätti Elsalle tehtävän: hänen piti toimittaa mummin elämässä olleille ihmisille kirjeitä joissa mummi, joka kyllä oli pikkaisen hullu minunkin mielestäni, pyysi anteeksi tekemisiään. Ja tekemättä jättämisiään.

En oikein tiedä minkä ikäisille kirja on suunnattu, aion kuitenkin pistää lapseni lukemaan sen, kuten äitinikin. Sitten kun siskoni on sen lukenut. Minusta tuntuu että tämä kirja sopii hieman kaikenikäisille. Siinä on samaa kertomisen iloa kuin Astridin saduissa, väkisinkin ajatukseni menee Veljeni Leijonamieleen kun Elsan mummi vie Elsan iltaisin Miamakseen. Mielikuvitusmaahan joka osittain löytyy myös "Elsan kerrostalosta". Ja taitaa muutama ajatus olla lainattu Pottereistakin, Elsan lempikirjoista. Välillä kirjan mielikuvitusmaailma on ehkä hieman liikaa minulle, mutta sitten palataankin karuun todellisuuteen, eronneiden vanhempien maailmaan jossa jokaisen pitäisi sopia johonkin tiettyyn malliin ollakseen täydellinen.

Koska Backmanin ensimmäinen "Mies joka rakasti järjestystä" on näköjään käännetty suomeksi, oletan että tämäkin on tulossa. Miksi "En man som heter Ove" sitten rakastaa suomeksi järjestystä on minulle hieman epäselvää, toivottavasti käännös muuten kunnioittaa Backmanin kirjoitustyyliä. Minut se nimittäin sai hihittämään ääneen ja pyyhkimään kyyneleitä hetken kuluttua. Saavutus johon harva kirja pystyy. Vaikka välillä melkein pitkästyin satumaailmassa. Tosin, se johtunee siitä että olen tylsä aikuinen joka ei jaksa keskittyä olennaiseen.

Olin kirjoittanut lentokoneessa oksennuspussin kylkeen pari ajatusta kirjasta ja otteen jonka olin ajtellut jakaa kanssanne. Olen kuitenkin pistänyt pussin johonkin niin hyvään paikkaan etten sitä nyt löydä.

Siispä saatte tyytyä kohtaan jonka löysin netistä. Ei se, jonka olin ajatellut jakaa kanssanne, mutta tärkeä ajatus tämäkin:

"Det är ett barnbarns yttersta privilegium, att veta att någon står på din sida, alltid, oavsett. 

Till och med när du har fel. Speciellt då, faktiskt."