Tahtoo!

Olo on kuin kiukuttelevalla 6 vuotiaalla jonka tapasin kaupassa tänään. Herra oli bongannut jonkun jättikokoisen tikkarin. Oletusarvoisesti se sisälsi muutaman normikokoisen tikkarin, saman määrän tikkareita olisi varmaan saanut ottamalla Pirkan tikkaripussin. Mutta tämä hurjankokoinen pakkaus maksoi "vain viischi euvoa" kertoi herra minulle. Pirkan pussukka reilun euron, mutta en viitsinyt lähteä hintapolittiseen neuvotteluun tuntemattoman lapsukaisen kanssa. Syy että päädyimme juttelemaan oli että löysin herran kuljeksimasta jauhohyllyn kohdalta. Kysyin oliko hän yksin kaupassa, ei kuulema, mutta äiti oli eksyksissä. Herra itse ei kokenut olevansa mitenkään hukassa.

Löysimme äidin pakastetiskin vierestä. Hän etsi ehkä kissaa tai lompakkoaan, mistä minä tiedän, tosin lompakkoa ei kai kutsuta huutelemalla nimellä? Pikkumiehiä taas ei minusta etsitä pakastealtaan alta. Hieman hukassa tuo naishenkilö siis tuntui todellakin olevan. No, sain kuitenkin nämä kaksi esiteltyä toisilleen: onko tuo äitisi joka huutelee sinua, johon pikkupoika vastasi: on kai se. En ole ihan varma tyydyttikö vastaus äitiosaa minussa, mutta koska nuorehko naishenkilö näytti suhteellisen varmalta siitä että kyseinen lapsi ehkä kuitenkin oli mukavampi löytää kuin se pakastetiskin alle karannut hamsteri, niin jätin pariskunnan oman onnensa nojaa ja jatkoin rasvatiskiä kohti.

Tiemme kohtasivat taas kassajonossa. Miehenalku oli joutunut luopumaan perhepakkauksestaan (sääli sitä lasta joka saa sen jo kertaalleen suussa käynneen käärepaprin) ja saanut tilalle pakkauksen colan makuista Hubba-Bubbaa. Ihan tyytväinen pikkuisäntä ei selvästikkään ollut vaihtokauppaan, sen verran äänekkäästi protestoi kohtaloaan. Ymmärrän sinäänsä, en minäkään tahtoisi colan makuista purukumia. Herra yritti vakuuttaa lompakkovastaavalle että hän tahtoo Aku Ankan Taskukirjan numero miljoonakuussataatuhatta tms, mutta nihkeä naishenkilö kai oli masentunut siitä pakastealtaan alle jääneestä pikkulemmikistä, joka tapauksessa hän tiuskaisi että heillä on ihan riittävästi taskukirjoja. En tietysti tiedä montako taskukirjaa perheestä löytyy, mutta voiko kirjoja olla liikaa? Tosin, ehkä minä en ole oikea henkilö ottamaan kantaa siihen, minä tahtoisin oman kirjaston.

Jostakin kummallisesta syystä istahdin tähän tietokoneemme eteen, oikeastaan pitäisi siivota, mutta kun ei huvita. Ehkäpä meidänkin sovan alla on joku pikkuinen piilossa joka säikähtää imuria. Eikä toisia saa säikäytellä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä todennäköisempää on että siellä oikeasti on joku, ainakin sieltä näkyy sellainen pehmeän vaikutelman antava karvatuppo. Sekin tosin voi olla pölyä, mutta ihan 100% varmahan ei koskaan voi olla.

Jämähdin siis tähän ja löysin keittiöömme uudet verhot!



Ostin kyllä viime vuonna uudet verhot keittiöön, mutta koska ne eivät ole viralliset jouluverhot, niin pitäähän tuollainen rullaverho saada. Ne viimevuotiset siis tulivat jouluksi, mutta niissä ei ole tonttuja eikä tähtiä vaan sydämiä, joten ne ovat roikkuneet tuolla kohta vuoden. Ne pitäisi pistää pesuun. Samalla voisi ripustaa oikean jouluverhon keittiöön. Loistava idea, eikä rakas puolisoni varmaan huomaisia mitään. Ei ainakaan sitä että meillä on taas uudet jouluverhot. Nuo edelliset kun siis muuttuivat juuri äsken kesäverhoiksi! Entiset kesäverhomme voisivat siirtyä takkahuoneeseen, kunnes löydän ne Coca-Cola verhot sinne. Eikun tuumasta toimeen. Alkuperäisen kuvan löysin naapurimaamme Elloksen sivuilta (edelleen googlaan sitä Lucia kruunua) ja voi sitä onnen tunnetta kun ne löytyivät myös täältä Ollen sivuilta. Ja sitten olikin aika saada se ämpärillinen tulevaa jäälyhtyä niskaansa: pelkästään 80 cm jäljellä. Kenellä on niin kapeita ikkunoita? Pistänkö tuon saunan ikkunaan? Siis oikeasti, ei näin voi olla että verho on loppuunmyyty leveämpänä. Minä tahdon!

Jos menen Elloksen myymälään (onko sellaista) kiukuttelemaan? Saankohan sitten verhoni? Tosin, ei saanut pikkupoika sitä taskukirjaansa kiukuttelemalla, eikä meidänkään perheessä kiukuttelemalla saa yleensä tahtoansa läpi. Nyt harmittaa! Menen säikyttelemään sohvan alla asustavan villakoira perheen hengiltä!