Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Paljon postia

Voi mikä päivä! Postinjakajamme on joko vaihtunut uuteen, lukutaitoiseen, tai sitten tuo omamme on pistetty takaisin peruskouluun ja annettu aapinen käteen. Joka tapauksessa oli tänään vain ja ainoastaan meille osoitettua postia laatikossamme. Ei yhtään naapurin tiliotetta. Ja vielä kaiken lisäksi kivaa postia: hyvityslasku (nehän ovat laskuista ne ainoat siedettävät), kortti, joku mainos jonka jätin avaamatta, se nyt ei ehkä ollut kiva, muttei häiritseväkään, ja ei vaan yksi vaan jopa kolme joulukalenteria!


Tähän kottiin oli myös kirjoitettu runo:
Elämän ihana taika
on eteenpäin vierivä aika,
sillä jokainen muisto
on sydämessä
kuin kukkiva puisto.

Kiitos ystävä, tämä ilahdutti, minkä tietysti tiesitkin. Nyt voin taas jännittää mitä luukuista paljastuu!


Ja se toinen kirjekuori sisälsi sitten kaksi kalenteria (ettei tule tappelua). Muistattehan iki-ihanan Myyrän? Se animaatiohahmo jonka nimi alkuperäiskielellä (tsekki?) sisälsi lähinnä konsonantteja: Krtek. Ja alkutekstissä oli hurja määrä väkäsiä ja erikoismerkkejä lähes jokaisen kirjaimen päällä. Ötökkähän ei puhunut, äänteli vaan. Montakohan niitä filmejä tuli katsottua pikkutyttönä? Aika monta luultavasti koska tuo Krtek on jäänyt mieleeni.
Nyt lapsenikin saavata tutustua tuohon herttaiseen kontiaseen (olettehan tutustuneet kielitoimiston uusiin nimisuosituksiin? Heti kun tikutaku oikeasti on se uusi nimi juovamaaoravalle niin alan oikeasti miettiä pitäisiköhän siirtyä takaisin esikouluun. Siellä kun näitä tikutaku nimiä viljellään harva se päivä)



 Kyllä on hienoa kun on näin upeita ystäviä. Toivottavasti voin edes joskus ilahduttaa vuorostani!




2 kommenttia:

  1. Kyllä on hienoa, että meillä on näin upea ystävä. Ulla, ilahdutat meitä jo olemassaolollasi! Kiitos, että olet osa elämääni.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...