Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Jäätävää menoa

Lähes puolen vuoden tauon jälkeen olen taas virallinen jäähallikuski.

Eilen kävin ihailemassa ETKn muodostelmajoukkueiden joulujuhlaa. Voi sitä silmien säihkettä kun kehitysryhmäläiset olivat jäällä, ja tapansa mukaan keräsivät runsaimmat aplodit. Mutta säihkyivät silmät toki noilla hieman vanhemmillakin tytöillä. Ilo heitä on jäällä seurata.

Tänään sitten lääkäri antoi lupansa ja saamme taas ajaa jäähalleille monta kertaa viikossa. Silmät säihkyvät täälläkin.

Ja pääsen taas "kokkailemaan" kun välipalaeväitä pitää alkaa miettiä.

Pikkuenkelini ovat ristineet keitokseni "mömmöjuomaksi" ja se on todella suosittua täällä. Helppoa valmistaakin, joten en valita.

Mömmöjuomamme

1 litra Valion marjakeittoa, maku vaihtelee
1 litra rasvatonta piimää
8 rkl tattarijauhoja tai talkkunaa. Meillä valinta tapahtuu sen mukaan mitä kaapista löytyy.

Sekoitetaan keskenään ja palauttava juoma on valmis. Voiko se olla helpompaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...