Lucia

Oikeastaan olin ajatellut naputella ihan toisesta aiheesta tänään, mutta tajusin että minulla on toteutumaton unelma joten jospa vaikka blogin kautta löytyisi ratkaisu tähänkin ongelmaan. Google kun ei ole auttanut. Aiemmin olen luottanut naamakirjaan ja ainahan se apu on löytynyt.
Tämänkertainen haaveeni, ja aika pitäaikainen sellainen, on aito Lucia neidon kruunu. Siis sellainen metallinen raami johon tulee aidot elävät kynttilät!

Vieläkin muistan ne lapsuuden ihanat hetket kun pään suojaksi pistettiin märkä nenäliina, foliopaperia ja sitten se kruunu puristamaan pääkoppaa uuteen muotoon. Sitten joku raapaisi tulitikun, steariinikynttilät sytytettiin ja välittömästi alkoi aivoissani raksuttaa: palaako hiusjuuret ennen kuin kämmenet. Sitten vaan liikenteeseen pilkkopimeään saliin, varovasti, varovasti ettei vaan liiallinen nopeus saisi steariinia valumaan liikaa. Vieläkö joku ihmettelee miksi rakastan Havin valumattomia kynttilöitä? Onneksi oli se indikaattorikynttilä käsissä, jos sen liekki lepatti liikaa tiesi että pää palaa seuraavana. Se tunne muuten, kun sula steariini osuu päänahkaan, on sanoin kuvaamaton. Voi oikein tuntea sen kärähtäneen hiuksen tuoksun nenässään. Ja ettei nyt kukaan luulisi että hiukseni oikeasti ovat palaneet, ei ne steariinista pala, haju oli ihan mielikuvitukseni tuotetta. Tai sitten siinä pilkkopimeässä salissa oli pölyistä ja haju tuli siitä kun miljoonat tanssivat pölyhiukkaset kärähtivät. Niin tai näin, nuo ajat ovat edelleen hyvin terävinä mielessäni ja viimeistään kun totut pääsevät esille kenkälaatikkopiilostaan muistelen haikeudella noita aikoja. Hienon palkka nimittäin oli ihana posliinitonttupari ja Fazerin suklaalevy (silloin ne olivat n. 100 g, ehkä syy siihen että olin paljon hoikempi tuolloin?)

Mutta siis se kruunu. Näin kaunis traditio on ehdottomasti vietävä eteenpäin! Onhan meillä parikin tuollaista muoviviritystä patterikynttilöineen, mutta kuten eilen totesin, nuo muoviset eivät vaan oikein tuo sitä oikeaa tunnelmaa. Ne ovat niitä halpoja kopioita siitä aidosta. Minullekin aikoinaan kerrottiin että Luciakin kärsi, ei pidä valittaa pienistä palovammoista, ne kasvattavat luonnetta! Ja tehtävänihän on kasvattaa lapsiani, eikö?

Tällainen kuva löytyi googlen kautta. Minun unelmakruunussani ei kylläkään ole tuollaista sarvea keskellä kalloa, mutta kestän tuon naapurimaan version ellen muuta saa. Lastensuojeluviranomaisiin ei kuitenkaan tarvitse ottaa tästä syystä yhteyttä. a) kummitätimme on ollut alalla, joten olemme valvonnassa omasta takaa, b) minulla ei vielä ole kruunua ja c) en taida antaa lapsilleni kunniaa kantaa tällaista ihanuutta, elleivät sitten lupaa hoitaa asuntomme siivoamisen seuraavat 150 v. Voin ehkä siinä tapauksessa olla lahjottavissa?

Eikä muuten kasvatukseni loppunut mahdollisiin pieniin palovammoihin. Aivoihin piti saada pitkähkö runo tarttumaan ja sitä ei todellakaan ladeltu tulemaan rytmillisenä värssynä vaan siihen oli eläydyttyvä. Isoäitini vietti tunteja alleviivaten sanoja joille paino piti pistää, laskien taukojen pituuksia...ja taas aloitettiin alusta. Ja joka vuosi uusi runo, ne pitenivät ja vaikeutuivat vuosi vuodelta, olinhan itsekin kasvanut. Lempirunoni, noista kaikista ulkoa opetelluista, alla:

Tomten
Var kommer du ifrån, du vitklädda mö
Med strålande ljus kring din hjässa?
Din dräkt är så vit som Nordlandets snö,
Du strålande sagoprinsessa.

Lucia:

Jag föddes av sagor och sägner en gång,
När furorna sjöng sin eviga sång
Bland urtidens skyhöga fjäll.
Av solen, som föll genom granarnas snår,
Har flätats en gyllene länk i mitt hår,
Mitt öga fick färgen av himmel och sjö,
Min klädnad har spunnits av fallande snö
En skymmande midvinterkväll.
I tindrande natten vid månskärans glans
Blev satt kring min panna av stjärnor en krans.
Så trädde jag fram och blev älskad och känd

Som Sancta Lucia – en Helgonlegend.

Tomten

Så vandrar Du än med Din lysande skatt
av värme och ljus i den mörkaste natt
när jorden står frusen och hård.

Du höjer Din trollstav, och julljusens bloss
de tindrar ur fjärran på nytt emot oss.
Vi höra ur vardagens möda och id
hur julklockor ringa till helg och till frid.

Var hälsad, välkommen Sankta Lucia

 Minulle ei ole mitään mielikuvaa kuka olisi lukenut tuon tontun osuuden, mutta tuon "oman" osani osaan edelleen lähes unissani. Sitä en tiedä kuka tämän runon on kirjoittanut, voisiko joku lukijani ehkä auttaa? Ah, saan edelleenkin sen mummolan keittiönpöydän vahakankaan silmieni eteen ja mummin ihanat voileivät, joiden avulla olisi oppinut mitä vaan, mieleeni. Ja jos joku erehtyy uskomaan että nuo muistot ovat ikäviä, ei suinkaan. Päinvastoin, laatuaikaa uhrattiin minuun ihan loputtomasti. Se rakkauden määrä oli käsin kosketeltavaa. Vaikkakaan en osanut aina painottaa ihan oikein. Ja jos noihin harjoitteluihin varattiin aikaa tunti, siitä käytettiin 5 minuttia työhön.

Tähän aikaa vuodesta on tuo Lucia kilpailu kuumimmillaan. Folkhälsan ja Hbl valitsevat Suomen Lucian vuosittain ja äänestää saa parasta aikaa. Meidän perheellä on ehdoton ykkössuosikki. Nr 8 eli Jacintha. Aivan hurmaava neitokainen joka meloo Canoassa. Ja on muuten Baloon edellinen omistaja. Tosin silloin Baloo ei ollut Baloo, mutta punainen Chip II kuitenkin. Pelkkää kilpailuahan tämä ei ole, se ei oikein sopisi Lucia traditioon, joten samalla kerätään rahaa, tänä vuonna yritetään vähentää vanhusten yksinäisyyttä. Siihen toki jokainen varmaan voisi osaltaan osallistua myös ihan kronkreettisella tavalla?

Taitaa muuten nuoremman neitokaisen luokallakin olla tänä vuonna kunnia valita Lucia joukostaan. Epäilen ettei kyynärsauvoijen avulla liikkuminen ole valttikortti tuossa kisassa?

Kaunis ja tunnelmallinen traditio joka tapauksessa. Ja aina kun valot sammuvat salissa, tunnen sen sulan steariinin tuoksun, vaikka kruunuissa nykyään onkin sähkökynttilät. Jopa sillä valtakunnan ykkösneitokaisella.