Takaisin autokouluun?

Olenkin kertonut tästä tieprojektistamme muutamaan otteeseen.

Se kuuluisa Iisakin kirkko Pietarissa taisi valmistua nopeammin kuin tämä kaupungin iäisyysprojekti? Kirkkoa rakennettiin toki 40 vuotta, tietämme ei luonnollisestikaan ole vielä korjattu ja paranneltu yhtä kauan. Tosin tie ei todellakaan ole parempi. Jos korjaukseksi katsotaan että kaapelit on saatu siirrettyä asfaltin alle, niin siinä tapauksessa ollaan ehkä saavutettu jotakin. Joka tapauksessa kaupungin virkamiehet ovat sitä mieltä että valmista on!

Hienoa. Pihallemme ei ole tapahtunut mitään vuoteen, ammattikuskeja hirvittää tulla pihaamme, jotkut kertakaikkiaan kieltäytyvät. Ajorampissa on taas sellaiset nimismiehenkiharat että ratti huolehtii niska-hartiahieronnasta kun ajaa ylös ja kukkapenkkini yrittää pikkuhiljaa siirtyä ajoramppiin. Toki voin itse korjata nuo pienet puutteet, mutta kun tällaista ongelmaa ei ollut ennen kuin tietä lähdettiin parantamaan.

Mutta jos nyt jätän tuon oman pihaantuloväyläni ja helvetinkuilun, josta Ronjan isä Mattiskin olisi ollut otettu,oman onnensa nojaan ja keskityn pääväylään. 

Minulla on nimittäin ongelma! Sain ajokorttini joskus viime vuosituhannella ja sen jälkeen maailmaan on tullut kovin paljon uusia liikennemerkkejä. Ei kuitenkaan tällaista.

Autokoulussa opin että tämä merkki tarkoittaa seuraavaa:

"Merkkin 373 rajoittamalla alueella on pysäköinti kielletty.
Kielto koskee koko aluetta ja kadun kumpaakin laitaa.
Kielto on voimassa merkkiin 374 asti.
Alueen sisällä voidaan pysäköinnistä määrätä muuta erillisellä liikennemerkillä."

Opin toisenkin asian autokoulussa: merkki pitää ohittaa, eli suomeksi se pitää nähdä, jotta se on voimassa. Mikäli merkki on lumen peittämä, on autosta noustava pois ja putsattava se merkki että sen näkee. Pensaikkoon merkkiä ei saa piilottaa. Asia aivan selvä, ainakin minusta.

Joten mikä siis on ongelmana? Tien molemmin puolin on pysäköinti kielletty, jos olen tuon merkin ohittanut. Ihan selvä asia. Paitsi että ohitan tuon kun tulen päättyvän tien päästä, eli metsälenkiltä. En siis näe tuota merkkiä kun ajan sille päättyvälle tielle vaan vasta jos käyn tien päässä kääntymässä. Merkki on siis voimassa, mikäli olen käynyt kääntymässä tien päässä kunnes seuraavan kerran näen kieltomerkin päättymistä osoittavan merkin. Sitä ei tule vastaan vaikka ajan töihin, reilu 100 km matka. En siis saa parkkeerata koko matkalla, ellei toisin muilla merkeillä määrätä. Ihan selvä asia sinäänsä, moottoritie ei ole parkkipaikka, mutta en nyt oikein usko että Utsjoelle olisi ajettava kunnes kielto kumotaan.

Eli kun tulen kotiin, saan vapaasti parkkeerata tiemme varteen, edellyttäen etten aja tien viimeistä 100 m. tien päähän ja käänny takaisinpäin. Toivottavasti parkkivahdeilla on valvontakamera jossakin lyhtytolpassa, että voivat sitten osoittaa kuka on kääntynyt ja missä kohtaa. Mikäli ikinä eksyvät sakottamaan autoja meidän tiellemme.

Ja ellei joku tiedä miltä se merkki 374 näyttää, se löytyy saman tolpan toiselta puolelta, eli ne jotka asuvat tien päässä saavat sitten kotiin tullessaan taas pysäköidä tien varteen, me muut voimme tehdä niin koska tahdomme.

Adrenaliinia virtaa suonissa

11 v. sitten kävin Puolarmetsässä kiukuttelemassa.

Huomasin niskakarvojeni nousevan kun tänään kävelin ovista sisälle. Joten asenteeni oli varmaan väärä, mutta ei kyllä tämä päivä tilannetta parantanut.

Vahtimestaria ei ollut infokopissa kun tulimme. Roikuin kopin edessä kun herttainen henkilökuntaan kuuluva, kotiin lähdössä ollut ulkovaatteista päätellen, mieshenkilö kysyi voisiko auttaa. Mies avasi kopin ja kävi kurkkimassa listat: potilasta ei löydy. "Jos on tänään tullut ei ole listoilla. Vanhako hän on? ... Sitten on varmaan neljännessä kerroksessa, mene sinne kysymään, viivaa pitkin..." Kun kävelin kohti hissejä kuulin kun takanani joku kysyi onko mies vahtimestari. Iloinen ääni vastasi ettei ole, mutta auttaa mielellään jos voi. Päivän ainut positiivinen kokemus poistui sen jälkeen oletusarvoisesti rakennuksesta.

Jahas, hissillä neljänteen jossa "akvaariohuone" täynnä hoitohenkilökuntaa, varmaan joku palaveri meneillään. Käytävillä ei ketään, pari huonomuistista sentään tuli vastaan. Kun vihdoinkin yksi tuli kopista kysymään miksi roikun hissialuassa, sain tietää ettei heille ole ketään tullut. Jaha? Menenkö hissillä joka kerrokseen kysymään?. "Ei, voin katsoa koneelta" Kun olin 3 kertaa kertonut potilaan nimen sain tiedon: Ei löydy, ei ole tässä rakennuksessa." ON! Mies on itse soittanut ja kertonut että siirto on ohi ja hän on paikan päällä. Joten hän on talossa. "Ja, no sitten ei ole varmaan kirjattu sisään, en voi auttaa. Kannattaa tulla joku toinen päivä"

Ehkä kyseinen täti tulee joka päivä työpaikalleen, mutta minulla ei ole mahdollisuutta ajella päivittäin kyselemään ihmisen perään joka on talossa! Tunsin jo miten hiki nousi otsaani, mitä ihmettä he olivat tällä kertaa onnistuneet tekemään? Ja missä potilas oikein on?

Puhelimeni ei tietenkään suostunut toimimaan, joten hissillä takaisin alakertaan ja ulos pihalle sateeseen. Siellä sentään pikkuneidin känny sai yhteyden, saimme tiedon millä osastolla etsimämme henkilö on. Sen verran puhelu pätki etten saanut huoneen numerosta selvää.

Eikun takaisin hissiin, joka ei suostunut menemään kyseiseen kerrokseen. Painoin nappia, valo ei syttynyt ja odottelimme: ei reaktiota. Menimme kerrosta alemmaksi ja kysyin käytävällä kävelleeltä hoitajalta miten pääsen kolmanteen kerrokseen. Hän ei puhunut suomea? Tai ei vaan tahtonut kertoa? Kuuloaisti hänellä kyllä toimi, sillä käänsi katseensa minuun kun puhuttelin häntä. Omasta mielestäni ihan sivistyneellä äänensävyllä. Vastausta ei vaan tullut.

Onneksi potilas tuli kertomaan että hissit arpovat mihin kerrokseen suostuvat menemään minäkin päivänä, mutta "laitimmainen pikkuhissi" yleensä on yhteistyökykyinen. On se hyvä että potilaat ovat avuliaita kun henkilökunta ei hallitse kieltämme. Tai mikä nyt sitten olikaan ongelmana kysymykseni kanssa.

Pääsimme kerrosta ylemmäksi "pikkuhissillä". Ei taaskaan henkilökuntaa missään. Viereisellä osastolla oli hoitaja jolta kysyin mistä voisin löytää kadonneen potilaan. "En tiedä, ei ole minun osastoni". Juu, tiedän, tämä on saman aulan viereinen käytävä, mutta kun ei sillä osastolla ole ketään. "Kysyitkö kansliasta?" No en, en tiedä missä se on. Eikä täällä ole mitään opasteita.

Kävelimme käytävää pitkin lapseni kanssa, ohitellen käytävillä pyörätuoleissa, seiniin tuijottavia vanhuksia. Löysimme lukitun kanslian ja jäin oven eteen roikkumaan. Pari hoitajaa nostivat katseensa ja sain katsekontaktin, siihen sitten heidän mielenkiintonsa loppuikin. Kysyin laitoshoitajalta (oletan että tämä henkilö oli sellainen, työtehtävistä päätellen) osaisiko kertoa onko potilas jossakin. "Kysy kansliasta, koputa ikkunaan" Yritän, olen seissyt tässä tämän lukitun lasioven takana jo 5 min, kukaan ei tule. "Juu, ei ne tule ellet koputa". No eivät tulleet koputtamallakaan. Tässä vaiheessa kilahti. Kerroin tyttärelleni mitä mieltä olen kyseisestä laitoksesta ja palvelualttiudesta. Verrattuna "isoon sairaalaan" mistä siirrettiin, jossa henkilökunta auttaa, liikkuu käytävillä ja ovet ovat auki. Silloin tämä laitoshoitaja armahti: huoneessa 4 on tänään tullut potilas, katso sieltä.

Menin katsomaan, eihän muukaan auttanut , toivoin sydämeni pohjasta etten törmäisi vanhukseen joka tahtoisi puhua vierailijan kanssa. Onneksi en, löysin etsimäni. Tunnin etsimisen jälkeen. Kannattaa asua maassa joka on kuuluisa huipputeknologiastaan!

Lähdimme alakertaan istuskelemaan ja olin jo täysoppinut hissien suhteen kun palasimme osastolle: tuo ei mene kolmoseen, vieläkään, lamppu ei nimittäin syty. Ja tuo keskimmäinen ei taida liikkua ollenkaan. Pikkuhissiin emme mahdu pyörätuolimme kanssa. Siispä lähetin sen arpahissin kaksi kertaa neljänteen ja onnistuin jo kolmannella yrittämällä saada sen ainoan kolmateen kerrokseen vievän isomman hissin tulemaan.

Sain vielä iltaraportin sairaalasta:
Iltaruoan sitten unohtivat tuoda diabeetikolle joka siirtynyt toisesta sairaalasta tänään, jäi ilman ruokaa. Ei kai ollut vieläkään kirjattu sisälle ja tuskinpa ne hoitajat siellä kopissan ymmärsivät että heillä on parikin uutta potilasta huoneessa 4, sinne kun tuli toinenkin mies. Siinä vaiheessa kun "jalaton" potilas oli saanut itsensä siirrettyä pyörätuoliin ja löydettyyään hoitajan jolta kysyä oli keittiö jo kiinni. Kutsunappi ei toiminut tai arpoi kutsun jollekin toiselle osastolle?

Sehän sitten on terveellistä. Kuulema oli saanut viiliä, joten eivät nyt ihan ensimmäisenä päivänä ainakaan aio tappaa nälkään minulle rakasta henkilöä. Kauhulla odotan huomisia uutisia...mutta kuten se toinen rakas totesi: on tuo varmaan paljon parantunut 11 vuodessa. Ai onko? En huomannut. Huonommaksi ei meno voi mennä, elleivät ala aktiivisesti lopettaa vanhuksiamme.

Olen aika monta sairaalaosastoa tässä vuosien varrella nähnyt, osa kuluneita, osa uusia, mutta aina pääsen samaan lopputulokseen: henkilökunnan asenne ratkaisee. Puolarmetsän asenne taitaa olla: istutaan piilossa kunnes työpäivä päättyy? Siihen ei uusi sairaalarakennus valitettavasti auta, siihen auttaa vain asennemuutos! On ilo olla käymässä osastolla jossa henkilökunta hymyilee ja verta ottaessa kysyy kuulumisia. Siihen ei mene sen enempää aikaa, mutta on kullan arvoinen asia sille sänkyynsä sidotulle potilaalle.

Kuva: Iltalehti

Ihmeitä odotellessa

"Ensi viikolla"

Se on nyt uusin tieto pihamme tilanteesta. Mitään ei ole tapahtunut sitten kesäkuun ja juhannuskin tuli ja meni. Siis se juhannus johon mennessä pihan piti olla valmiina. 

Eilen tuli ensilumi, myös tänne meille, ja tuo aitamme on edelleen noin 20 cm maanpinnan yläpuolella. Odotan kauhulla sitä kunnon lumisadetta, mutta jospa jo huomenna oikeasti alkaisi tapahtua? Ei siis lumessa mitään vikaa, sitä odotan oikeasti, mutta ellei tuo aita tuosta nouse, ja pihamme pinta laske, niin tuo 5 metrin suora pudotus asfaltille on 20 cm suojan varassa. Epäilen että lunta tulee hieman enemmän.

Tätä aitaihmettä odotellessa olemme naapurin rouvan kanssa keskittyneet "kadonneiden istutusten mestästykseen". Tai siis naapuri on tehnyt työn, minä olen vain hyväksynyt suunnitelmat. Hän on jaksanut vääntää ratakiskosta ohjeita kaupungin suuntaan. Pihaa tuhotessa meni nimittäin aikamoinen kasa pensaita, puita, mukuloita, sipuleita ja perennoja Ämmässuolle. Tai minne äijät nyt "hukkamaan" kuskasi. Istutuksia tuhottiin työturvallisuuden nimissä. Kukaan ei vaan ymmärtänyt että me ihan oikeasti pidimme pensaistamme. Ja kukkasistamme. Ja mieluiten tahtoisimme ne takaisin omille paikoilleen. Alkuperäisessä järjestyksessä. Se nyt vaan ei enää onnistu. 

Kapungin puutarhuri ymmärsi ongelman ja siihen aidan peitoksi on nyt sitten suunniteltu uusia istutuksia jotka ehkä kestäisivät talven pakkaset ja kesän saharamaiset oltavat. Ongelma vaan on ettei istutuksia voi tehdä ennen kuin tuo moska jonka toivat mullan tilalle on kaivettu pois ja tilalle tuotu uutta multaa. Ja sitä taas ei voi tehdä ennen kuin asfalttikone on käynyt. Ja se ei käy ennen kuin piha on laskettu omalle tasolleen...ja se on alkuperäisen työporukan hommaa. Jeps, taidatte ymmärtää turhutumiseni. Jos joku asia on sen porukan varassa joudun oikeasti odottamaan ihmettä. Ja pelkäämään pahinta!

Koska pihaa nyt sitten lasketaan 20 cm alemmaksi, ja sitä aitaa kai sitten hieman korotetaan, jouduin luopumaan kukkapenkeistäni. Samalla kun ne kuitenkin tuhottiin päätettiin lisätä hieman eristettä joten talon miehet ovat askarrelleet erilaisten eristeaineiden ja petonin kanssa. Piha ei todellakaan ole tällä hetkellä mikään ilo silmälle. 

Siispä päätin tuoda edes vähän vihreyttä etupihalle. Lapset kävivät hakemassa luonnon antimia takapihalta ja nyt etupihan hiekkakuopassa on pikkuinen tuikkuruukku. Vähän valoa pihaan siis. 

Tervetuloa meille

Nyt meni hermo!

Se nyt ei sinäänsä ole mitään uutta, minulla tunnetusti nuo kierrokset nousevat nopeammin kuin kaunis lippumme juhannusaattona salkoon. Mutta silti.

Heräsin aamulla järjettömään mölinään pihasta. Näin loma-aikana tuo aamu tietysti on suhteellinen käsitys, mutta minulle se oli aamua. Työpäivänäkään en herää ennen sitä, kysyvkää vaikka ihanilta hoitajiltamme jotka voivat vannoa että Karvisen tapaan tarvitsen mustaa ihmeainetta ennen kuin suostun avaamaan silmäni. Töihin voi tulla nukkuvana, kahvi odottaa kuumana pannussa kun raahaudun paikalle. 

Olin toki tietoinen että kaivinkone saapuu paikalle tiistaina, keskiviikkona tai jonakin muuna päivänä. Tosin olen pihaprojektimme kohdalla oppinut että tiistai ei välttämättä ole se seuraava tai edes saman kuukauden aikana oleva tiistai. Se on tiistai. Joku niistä. 

No, reippaana tyttönä päätin nousta pystyyn ja lähteä koirien kanssa lenkille. Nukkuminen nyt ei ainakaan onnistu. Työmiesten onneksi olin siis nukuksissa, ilman kahvia en tajunut edes oikein mitä näin. Kone nenän edessä ja hurja kasa hiekkaa pihassa. Kysyin miten he olivat ajatelleet että pääsen lähtemään, auto kun on kasan takana. Sain vastukseksi "pitääkö nyt päästä?" No ei, mutta lähtisin viiden tunnin sisällä. Tai mieluiten vähän aiemmin. Asia selvä.

Puolilta päivin piha hiljeni. Loistavaa. Eikun kamat kantoon ja kauppoihin. Myöhässä, mutta ehtisin. Uimarille kun pitää saada pimennysverhot. Olin ajatellut yllättää neidin uusilla verhoilla kun tulee leiriltään. 

Eteeni avautui käsittämätön maisema. Pieni hiekkakasa ja kaivuri. KESKELLÄ PIHATIETÄ! Onneksi pihassa oli kaksi miestä, hyvin ystävällistä keltapaitaa vielä kaiken lisäksi. Ongelmana vaan että he edustivat väärää firmaa, eikä heillä ollut avaimia kaivuriin. He kun olivat hoitamassa nettiyhteyttäni ja ilmoittivat samalla että katkaisevat sen. Jepulista, täydellisestä päivästä tuli vain parempi!

Mutta nämä kaksi ihanuutta olivatkin ensimmäiset täyspäiset joihin olen tämän projektin aikana törmännyt. Toinen herroista soitti ovikelloa viiden minutin kuluttua ja kysyi saisiko hän pyytää että katson että netti toimii taas. Toimihan se!

Tulin vielä ihailemaan kun he poistivat oravien nuorallatanssikaapelin, haikeeta, ja samalla kysyin sitten mitä mieltä he ovat tukimuuristamme. He hörähtivät ja totesivat että koko tie on syvältä, heistä kun pihakatu olisi ollut parempi ratkaisu. Kuten sanoin, täyspäisiä miehiä! He sitten samalla kysyivät minulta miten tämä "päätymme" aiotaan viimeistellä. Totesin että se on kuulema valmis. He katsoivat minua kuin vajaaälyistä. Valmis? Tunnustan, en minäkään ymmärrä. Odotan kauhulla vesisadetta, sitten tämä piha valuu muurin reunan yli ja tekee tuohon muurin alapuolelle jonkinlaisen suoalueen.

Koska en päässyt vankilastani poiskaan, ainakaan auton kanssa, jatkoin pihani ihmettelyä. Tuo kompostiaidan näköinen rakennelma on suojaamassa meitä ettemme tipahda pihalta. Mutta entäs sitten kun lumi tulee, ja sehän tässä maassa tulee, sanokoon kaupungin suunnitteluhenkilö ihan mitä tahansa. Pitääkö tuo 30 cm maanpinnan yläpuolelle jäävä osa meidät turvallisesti täällä ylhäällä?

Nämä kaivinkonemiehetkin saapuivat jossakin vaiheessa takaisin pihamme. Olin siinä vaiheessa jo sarvet otsassa, olinhan kahvin voimin taas tolkuissani ja katselin kuopassa olevaa johtoa joka oli poikki. Tästäkään eivät herrat viitsineet ilmoittaa, kuvittelivat kai että heittävät hiekkaa päälle enkä huomaa mitään. Kuvittelivatkohan he että totean vaan että pihalampusta on varmaan, ihan sattumalta, kärähtänyt poltin samana päivänä kun he kaivelivat pihaamme? Ja entäs sitten kun ei lamppu toimisi vielä senkään jälkeen kun olin polttimon saanut hankittua ja vaihdettua uuteen?

Tosin, en tiedä osaavatko he olettaa yhtikäs mitään. Tämä näky nimittäin kohtasi minua uimarin ikkunana alla. Kivet ja hiekat kukkapenkissäni. Ja kun kysyin kenen elämää suurempaa ajatus oli pistää kukkapenkkiini kiviä sain vastaukseksi: Ai, onko siinä kukkia? Kukkapenkissä? Mitä siinä sitten oletusarvoisesti olisi? Hapankaalipurkkeja?

Tämä hapan(kaali) jatkaa nyt siivoamista, se on loistavaa puuhaa kun ottaa kunnolla päähän. Saavat pölyt kyytiä!

Kävellen kotiin

Kalenterini ei toimi.

Reilu viikko sitten ovikellomme soi. Luulin että joku perheenjäsenistä oli lähtenyt ilman avaimia liikenteeseen, onneksi oli sentään sen verran aivoissa toimintaa että vedin aamutakin päälleni ennen kuin avasin ovemme. Ulkopuolella seisoi keltaliivinen kypäräpää joka kysyi "herätinkö"? En luonnollisesti tiedä minkälaisessa asussa heidän perheessään avataan ovi, en tunne koko miestä, minulla on kuitenkin tapana olla puettuna kun tapaan minulle tuntemattomia henkilöitä. Ja jopa silloin kun tapaan sellaisia jotka tunnen. Katselin siis herraa hieman hämmästynyt ilme naamallani, ne jotka tietävät millä tuulella olen aamusta voivat lukea tuon "hämmästynyt" sanan kohdalla jonkun totuudenmukaisemman sanan.

Herra tahtoi keskustella pihatiestämme, joten sanoin, kukkasin kehystetyn puhekuplan avulla, että puen päälleni ja tulen ulos.

Herra työnjohtaja tahtoi informoida että pihatiemme katkaistaan maanantaina ja on sitten parisen päivää poikki. Autojen tulisi olla poissa pihasta heti aamusta, sen jälkeen niitä ei pihasta saa pois. Kävellen kuulema pihaan pääsee. Sepä hauskaa. Entä jos tarvitsemme ambulanssia? Siihen ei herralla ollut vastausta.

No, teimme työtä käskettyä, eipä oikein ollut vaihtoehtoja, joten sunnuntaina siirsimme automme pihalta pois. Maanantai aamuna kävelin sitten, leveää pihatietämme autolleni ja iltapäivästä ajoin sitten takaisin pihaan. Manaten hieman herroja työntekiöitä.

Eilen oli sitten taas maanantai, mutta en todellakaan siirtänyt autoani yhtikäs mihinkään, minulle kun oli hieman epäselvää mistä maanantaista olimme puhuneet. En nimittäin unenpöppöräisenä ymmärtänyt kysyä tarkempaa päivämäärää. Minä kun kuvittelen että jos puhutaan maanantaista puhutaan siitä seuraavasta. Eikä jostakin toisesta maanantaista. Olen hieman yksinkertainen siinä(kin) suhteessa. Iltapäivästä en kuitenkaan ajanut pihaan. Hyvä että pääsin edes kävellen perille!

Suureksi yllätyksekseni herrat kuitenkin yllättivät hieman. Tänään jo pääsin ajamaan pihaan! Ja aikamoista valtaväylää pitkin! Yllätyksiä todellakin oli tarjolla muutenkin. Vanha piha on noin metrin korkeammalla kuin tuo uusi taso. Ihan ok muuten, mutta kuten jo keväällä huomasimme, ja kerroin myös herra työnjohtajalle tämän salaisuuden: vedellä on taipumusta valua alaspäin ja hiekka tuppaa valumaan sen mukana. Tämä eroosio tuntui olevan herralle ihan uusi ilmiö! Toki se sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimmista ilmiöistä, mutta ehkäpä tällainen tieto ei kuulu tiemestarikoulutukseen? Toinen mielenkiintoinen asia on tuo tukimuuri. Sitä on rakennettu isojen poikien legopalikoilla. Ongelma vaan on että yksi palikka on noin ½ metriä liian matala. Mutta ehkäpä se oli tarkoituskin?

No, ehkäpä en arvostele keskeneräistä työtä. Varmaan jo huomenna nuo pienet ongelmat ratkaistaan ja maisemointiryhmä tuo multaa tuohon vanhan kukkapenkkini paikalle. Uskonhan minä joulupukkiinkin!

Kulkuväylä

Loitavaa Fortum!

Minkälainen koulutus on kaivinkoneen kuljettajalla?

Sähkökaapelia ei ainakaan täällä riehuva mies tunnista, ei edes sen jälkeen että on kertaalleen sellaisen katkaissut.

Kesken "hyvin tärkeän tv-ohjelman" telkkari pimeni. Soitin ensin miehelleni, luulin että sulake meni, koska akvaarioon jäi valo ja terraarioon lämpö. En löytänyt uusia sulakkeita mistään. "Keskustelimme" hetken ja kerroin muutaman mielipiteeni tavaroiden paikoista. Mitä järkeä on säilyttää sulakkeita jossakin korissa apukeittiössä eikä sulaketaulun päällä? Kun niitä tarvitaan on yleensä suhteellisen pimeää jossakin osaa taloa.

Tämän jälkeen sain luennon aiheesta montako sulaketta on järjellistä vaihtaa jos olohuoneen valot (ja tietsikkahuoneen ja pesukoneen ja jääkaapin ja...) eivät pala. Minusta kun se missä lukee liesi ei voi vaikuttaa tilanteeseen mitenkään. Ja jos kaksi sulaketta ovat olleet ihan ehjän näköisiä eikä niiden vaihtaminen auta niin miksi ihmeessä se kolmas tekisi ihmeitä? Hyvähän herran on viisastella jossakin 300 kilometrin päässä! Päätin jättää herran ja hänen loistavat ideansa oman onnensa nojaan ja jatkaa asian selvittelyä ihan itse.

Samalla toinen lapsista selitti että hänellä on koe johon pitää harjoitella. Netissä, luonnollisesti, eihän nykylapsi osaa käyttää kynää ja paperia? Tai tuoda koulukirjojansa kotiin, nehän painavat ja "kaikki löytyy netistä". Niin löytyykin, ellei satu olemaan modeemi pimeänä. Siispä käskin etsiä mokkulan ja ottamaan läppärini käyttöön. Ei mokkulaa missään. Minne järjestelmällinen mieheni piilottaisi sellaisen? Koluttuani kaikki mahdolliset nurkat etsien mokkulaa pistin lapsen soittamaan isälleen. Minä en aikonut kuunnella uusia tarinoita aiheesta montako sulaketta pitää vaihtaa. Mokkula löytyi...se oli miehen matkassa.

Käskin lapsen ottaa hyllystä karttakirjan, hän meinasi tikahtua nauruun: Äiti, täältä löytyy Jugoslavia! Sanoin että on minulla vieläkin vanhempi, omani kouluajalta. Sieltä löytyisi Neuvostoliitto. Tyttäreni heitti ilmaan: onko painos otettu ennen ensimmäistä maailmansotaa. Saakelin teini kun ei osaa edes historiaa kunnolla. Sanoin Neuvostoliitto (ja hän kuuli siltä ajalta kun äiti oli koulussa...).

Koska asunnossa ei meinannut hihitys loppua millään, päätin siirtyä kiukkuni kanssa muualle. Kävelin pihalle ja kysyin "työmiehiltä", siis niiltä jotka tarkkailevat kaivinkoneen toimintaa, ovatko mahdollisesti syypäitä osittaiseen pimennykseen. Eivät tienneet asiasta kuulema yhtikäs mitään, he kun kuulema hitsaavat! Eikö siinä käytetä suojavarustusta silmien edessä ja jonkinlaista tulta tai ainakin kipinöitä tuottavaa laitetta? Siskoni osaa hitsata, samoin isäni ja mieheni, ja muistan ihan selvästi että suojavarustusta kuuluu käyttää. Voin toki olla väärässäkin, mutta sellainen sinertävä liekki kuuluu minusta siihen hommaan. Ei suupielessä roikkuva tupakka.

Päätin ettei miehistä ole mihinkään ja soitin äidille ja pyysin Fortumin puhelinnumeroa. Ja soitin Fortumille. Siellä oli loistavaa palvelua! Ensin valitsin ykkösiä ja nelosia ja seiskoja ihan lottoamalla, minä kun en tiennyt koskiko asiani valokaapelia vai jotakin boksia vai mitä. Siitä olin varma etti laskutus ollut huolenaiheenani. Jokaisen valinnan jälkeen tuli aina vaan oudompia ehdotuksia: valitse yksi jos asiasi koskee gammasäteilyä vesistöissämme tai jotakin lähes yhtä selvää salaviestittelyä. Sen jälkeen että ohitimme kohdan 1= suomi, 2 = svenska 3= english olin ihan hukassa.

Sain kuitenkin langapäähän, tai ainakin teleaalloille vai mitä nuo nykyään ovatkaan, ihanan NAISEN ja kerroin että arvoin numeroita koska en tajunnut vaihtoehtoja. Hän naurahti ja sanoi että anna kuulua mikä on ongelma niin keksitään minne yhdistetään seuraavaksi. Olin luultavasti osannut eksyä oikeaan osoitteeseen (pitäisikö lotota?) koska tämä tuplaX osasi auttaa minua.

Kerroin aluksi osittaisesta ongelmastani ja että olin onnistunut vaihtamaan sulakkeet, ihan itse! Seuraavaksi kerroin että siihen loppuukin sitten tietotaitoni sähköasioissa. Varovasti nainen kysyi tiedänkö missä mittarimme sijaitsee. Ilmoitin iloisesti että en, mutta voin arvata että ne ehkä ovat autotallin nurkassa sijaitsevassa kaapissa johon ei voi sijoittaa mitään järjellistä. Päättelimme että se lienee hyvä paikka aloittaa kadonneen mittarin metsästys, joten suuntasin sinne.

Onnistuin ihan itse löytämään mittarin, mutta heti iski uusi ongelma, siitä piti nähdäkin jotakin. Pimeässä? Onneksi naapurinsedällä oli taskulamppu heidän hyllyllään. Valitettavasti onnistuin lyömään läskini hiekkastiaan matkallani sinne. Teki mieli manata muutamia pyhimyksiä avuksi, mutten tahtonut huolestuttaa ihastuttavaa naista asiakaspalvelussa. Siispä purin hammasta. Kaipa meilläkin olisi ollut joku ledviritys. Jossakin laatikossa, jossakin hyllykössä...mutta tuo mustelma oli kuitenkan säästetyn ajan arvoinen.

Kun valaistus osui siihen löytyneeseen mittariin, piti kertoa mitä lukee L3 kohdalla. Minkä L3? Löysin L1 ja L2  kun auttava enkelini kertoi mistä ne pitäisi löytyä, mutta en yhtään kolmosta. En myöskään naapurin mittarista... Sen sijaan onnistuin löytämään ortodoksiristin, se on T:n yläpuolella, sekin oli oleellinen tieto. Tosin kuvaukseni ortodoksirististä sai pienen hihityksen aikaan toisessa päässä, mutta palveluhenkinen ammattilainen kertoi että hän kyllä tajuaa mitä tarkoitan.

Oikeasti tuo Fortumin ihminen sai minut hymyilemään. Ihan loistavaa asiakaspalvelua! Päädyimme siihen etten ole ihan blondi ja että vika on talomme ulkopuolella. Ihan siitä syystä etten löytänyt kolmosta vaikka näinkin sen ristin.

Olen niin ylpeä itsestäni!

Miehenikin soitti illemmalla ja kysyi joko valot ovat palanneet. Kerroin että eivät ole koko tielle tulleet vaikka kuinka vaihtelen sulakkeita täällä...menenkö seuraavaksi vaihtamaan niitä naapuriin, auttaisikohan se?

P.S. Unohdin ihan mainita: kuvan kaivuri ei liity tähän tarinaan millään lailla, se liittyy edelliseen sähkötarinaani. Kuski lienee sama?

Tunnelmallista

Se sitten tapahtui!

Johan minä olen tuomiopäiväennustuksiani tässä kylvänyt ympäriini tuon tietyömme takia. Milloin olemme ajaneet laittomasti pyöräteitä pitkin kotiin, milloin miettineet mistä me oikeasti ajamme kun tie on molemmista päistä poikki. Nyt on sitten työmaa siirtynyt tuohon meidän rinteeseemme ja kysyin mikäköhän menee ensimmäisenä päin... a) Katkaisevat puhelinlinjamme (=nettiyhteys), b) katkaisevat vesijohtomme, c) katkaisevat sähkömme (ja samalla nettiyhteyden ja vedet) d) saavat koko rinteen sortumaan jolloin kaikki on poikki. Nyt tiedän vastauksen!

Luistelijamme soitti tänään kun tuli koulusta kotiin: "Telkkari ei toimi! Eikä mikro. Minulla on nälkä!" Äidillä on toki ratkaisu siihen ongelmaan: ota voileipää tai muroja. Ei mennyt kuin hetki niin sain kuulla että maito on lämmintä. 

Kyllä nykyihminen on muuten avuton ilman sähköä. Luistelija oli jo tyytynyt kohtaloonsa ja kaivanut lankaa ja puikot esille. Mutta mitä tekee äiti kun pääsee kotiin? Ei voi imuroida, todella masentavaa. Mikäli näette korviin asti leviävän hymyni niin näette väärin. Ruokaa? Ei oikein onnistu, tai ainakin pitäisi hakea kaasupullo kellarista ja virittää se ulkogrilliin ja seistä pakkasessa grillaamassa. Ei kiitos. Sitäpaitsi pakkasessa grillaaminen ei oikein tahdo onnistua, ruoka ei pysy kunnolla lämpimänä. 

Nettiin olisi päässyt jos olisi jostakin kaivanut mokkulan esille, uuden läppärin akku toki olisi kestänyt ainakin hetken. 

Seurasin kuitenkin auringonlaskua ja päätin sitten virittää kynttilöitä ympäri kotiamme. Oikeastaan täällä oli oikein tunnelmallista ja jouluista. Silti huomasin katsovani mitä herrat sähkömiehet puuhastelivat tuolla ulkona. Ja mietin menisinkö soittamaan naapurin ovikelloa perunakattila kainalossa.

Täytyy sanoa että oli ihan kivaa kun sähköt palasivat ja terraarion lämpömatto taas toimi ja akvaarion suodatin sai veden virtaamaan.