Nyt meni hermo!
Se nyt ei sinäänsä ole mitään uutta, minulla tunnetusti nuo kierrokset nousevat nopeammin kuin kaunis lippumme juhannusaattona salkoon. Mutta silti.
Heräsin aamulla järjettömään mölinään pihasta. Näin loma-aikana tuo aamu tietysti on suhteellinen käsitys, mutta minulle se oli aamua. Työpäivänäkään en herää ennen sitä, kysyvkää vaikka ihanilta hoitajiltamme jotka voivat vannoa että Karvisen tapaan tarvitsen mustaa ihmeainetta ennen kuin suostun avaamaan silmäni. Töihin voi tulla nukkuvana, kahvi odottaa kuumana pannussa kun raahaudun paikalle.
Olin toki tietoinen että kaivinkone saapuu paikalle tiistaina, keskiviikkona tai jonakin muuna päivänä. Tosin olen pihaprojektimme kohdalla oppinut että tiistai ei välttämättä ole se seuraava tai edes saman kuukauden aikana oleva tiistai. Se on tiistai. Joku niistä.
No, reippaana tyttönä päätin nousta pystyyn ja lähteä koirien kanssa lenkille. Nukkuminen nyt ei ainakaan onnistu. Työmiesten onneksi olin siis nukuksissa, ilman kahvia en tajunut edes oikein mitä näin. Kone nenän edessä ja hurja kasa hiekkaa pihassa. Kysyin miten he olivat ajatelleet että pääsen lähtemään, auto kun on kasan takana. Sain vastukseksi "pitääkö nyt päästä?" No ei, mutta lähtisin viiden tunnin sisällä. Tai mieluiten vähän aiemmin. Asia selvä.
Puolilta päivin piha hiljeni. Loistavaa. Eikun kamat kantoon ja kauppoihin. Myöhässä, mutta ehtisin. Uimarille kun pitää saada pimennysverhot. Olin ajatellut yllättää neidin uusilla verhoilla kun tulee leiriltään.
Eteeni avautui käsittämätön maisema. Pieni hiekkakasa ja kaivuri. KESKELLÄ PIHATIETÄ! Onneksi pihassa oli kaksi miestä, hyvin ystävällistä keltapaitaa vielä kaiken lisäksi. Ongelmana vaan että he edustivat väärää firmaa, eikä heillä ollut avaimia kaivuriin. He kun olivat hoitamassa nettiyhteyttäni ja ilmoittivat samalla että katkaisevat sen. Jepulista, täydellisestä päivästä tuli vain parempi!
Mutta nämä kaksi ihanuutta olivatkin ensimmäiset täyspäiset joihin olen tämän projektin aikana törmännyt. Toinen herroista soitti ovikelloa viiden minutin kuluttua ja kysyi saisiko hän pyytää että katson että netti toimii taas. Toimihan se!
Tulin vielä ihailemaan kun he poistivat oravien nuorallatanssikaapelin, haikeeta, ja samalla kysyin sitten mitä mieltä he ovat tukimuuristamme. He hörähtivät ja totesivat että koko tie on syvältä, heistä kun pihakatu olisi ollut parempi ratkaisu. Kuten sanoin, täyspäisiä miehiä! He sitten samalla kysyivät minulta miten tämä "päätymme" aiotaan viimeistellä. Totesin että se on kuulema valmis. He katsoivat minua kuin vajaaälyistä. Valmis? Tunnustan, en minäkään ymmärrä. Odotan kauhulla vesisadetta, sitten tämä piha valuu muurin reunan yli ja tekee tuohon muurin alapuolelle jonkinlaisen suoalueen.
Koska en päässyt vankilastani poiskaan, ainakaan auton kanssa, jatkoin pihani ihmettelyä. Tuo kompostiaidan näköinen rakennelma on suojaamassa meitä ettemme tipahda pihalta. Mutta entäs sitten kun lumi tulee, ja sehän tässä maassa tulee, sanokoon kaupungin suunnitteluhenkilö ihan mitä tahansa. Pitääkö tuo 30 cm maanpinnan yläpuolelle jäävä osa meidät turvallisesti täällä ylhäällä?
Tosin, en tiedä osaavatko he olettaa yhtikäs mitään. Tämä näky nimittäin kohtasi minua uimarin ikkunana alla. Kivet ja hiekat kukkapenkissäni. Ja kun kysyin kenen elämää suurempaa ajatus oli pistää kukkapenkkiini kiviä sain vastaukseksi: Ai, onko siinä kukkia? Kukkapenkissä? Mitä siinä sitten oletusarvoisesti olisi? Hapankaalipurkkeja?
Tämä hapan(kaali) jatkaa nyt siivoamista, se on loistavaa puuhaa kun ottaa kunnolla päähän. Saavat pölyt kyytiä!
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti