Autokuumetta

Löysin elämäni auton tänään!

Tai no, en minä sitä löytänyt vaan se ajoi edessäni kun olin menossa kauppaan. Sinänsä auto ei ollut omaani kummallisempi ja vielä ruman värinenkin, mutta siinä oli jotakin joka minulta puuttuu. Se suorastaan huusi minulle: olen sinun!

Pelkkä ajatus autokauppoihin menemisestä saa minut voimaan huonosti, mutta tuo auto sai senkin ajatuksen päähäni. Muistan edelleen turhautumiseni kun viimeksi kiertelin autokauppoja. Joissakin eivät suostuneet palvelemaan ollenkaan, toisissa tuli kysymyksiä tyyliin miksi haluat sellaista. En kyllä ymmärrä mitä väliä sillä on miksi haluan kuljettaa autoni katolla 6,3 metristä kajakkia, mutta kun nyt tällainen mieliteko on, niin se asettaa jonkinverran vaatimuksia auton kattotelineiden kiinnityskohdille. Ja jos ei autoon saa telineitä kiinni toivomallani tavalla niin se ei ole minun autoni. Turha siinä on selitellä että harrastan väärää lajia. Myyjä myy vääränlaisia autoja!

Seuraava ongelmani oli etten halua katumaasturia. Miksi? Koska en jaksa nostaa sitä 36 kiloa painavaa kajakkia niin korkealle. Jo tuo Mazin katolle nostaminen tekee tiukkaa, muutama lisätuuma korkeuteen tekisi nostamisen katolle mahdottomaksi. Yhdellä myyjällä sentään oli olevinaan ratkaisu siihenkin: askelma joka kiinnitettiin pyörään tai johonkin vastaavaan paikkaan sivulla. Muuten hyvä, mutta kajakki nousee takaata katolle, sivuaskelma ei auta.

Joissakin malleissa ei ole tarjolla sitä ainoata oikeaa väriä. Ei edes lisämaksusta. Mikä ihme juttu sekin on että auton on oltava beige tai harmaa, niiden eri sävyjä oli kymmenkunta eräässä mallissa?

Kierrettyäni kaikki kotikaupunkini autokaupat voin todeta: Volkkaria minulle ei haluttu myydä, kolme kertaa menin "centeriin", ainoan kerran kun palveltiin tuli myös mieheni paikalle. Minähän sitä autoa olin ostamassa! LänsiAuton myyjä todella teki parastaan, kävimme varmaan läpi firman kaikki farmarit, minä olin hieman nipo tarjonnan kanssa. Firman ainut kelpaava oli se leijona-auto, mutta sekin olisi vaatinut hieman säätöä että saataisiin mieluisaksi ja se väri... Automassa käin useampaan kertaan, taas kerran, miestä tarvittiin että saatiin palvelua ja aika kauan potkimme renkaita sielläkin. Fordi ei pystynyt värivaatimukseeni ja palvelu oli onnetonta. Vehosta en nyt viitsi edes puhua. Koeajolle ei päässyt, edes rukoillemalla, eikä oikeastaan mitään haluttu myydäkään. "Ei ole tarjolla kun tämä tässä seisova auto. Ei voi saada takapenkeille lämmittimiä tähän autoon, muuta meillä ei ole kuin tämä". Asia selvä, pitäkää autonne, menohan oli kuin neuvostokaupassa. Olen selvästikin väärää kohderyhmää. Äidilleni sentään myyvät autoja, minulle eivät. Laakosella ei oikein ollut tarjolla mikään minkä katolle saisi Arielin, joten se siitä. Palvelua sentään sain. Ja sitten kävelin siihen kauppaan minne olin luvannut etten mene. Asenne oli ettei kuitenkaan palvella eikä huolto pelaa, mutta menimme kuitenkin. Myyjä tuli heti juttelemaan mihelleni, mutta pisteet siitä että palveli murisevaa vaimoakin kun kuuli kenelle auto tulee. Istahdin Maziin ja se oli siinä. Maz oli myyty! Periaatteesta mieheni koeajoi sen, minä istuin vieressä ja kehräsin. Olisin ostanut sen koeajamattakin, niin muuten teinkin, enhän minä sitä ajanut.

Mutta se näkemäni auto. Vanhempi malli omastani, musta, mutta se rekisterikilpi. Olen numerot muuttanut, mutta kirjaimet olivatkin se idea. Selvästi minun autoni, eikö niin?