Kirjaston aarrekammarista

Käväisin tänään kirjastossa, oikeastaan hakemassa äänikirjoja työmatkalle, mutta tietysti piti jarruttaa "näytetiskin" kohdalla. Joulu! Se on sitten kirjastossakin. Esille oli nostettu jouluisia romaaneja, levyjä, keittokirjoja, lastenkirjoja... Päätin olla oikein varovainen ja pidättyväinen, lainasin vain ja ainoastaan kolme kirjaa (joskin tunnustan että Grishamin kirja oli kädessäni, mutta kun tuota tekemistä on muutenkin niin paljon niin en usko että ehtisin lukemaan). Noita joulukirjoja ei muuten ole saatavilla kesällä, joutuivat tilaamaan esille jostakin varastosta kun kävin kesäkuussa pari vuotta sitten hakemassa joulukirjaa. Ei kuulema ollut sesonki? No ei tietenkään ollut, siksi oletinkin saavani kirjan ongelmitta kirjastosta, ei ainakaan olisi lainassa.

Ihan pakko oli ottaa Dickensin Joululaulu. Voisiko joku selittää minulle miksi kyseisellä kirjalla pitää olla ainakin kuusi (ok, siksi että se kuuluu jouluun, kuusi siis) eri nimeä suomeksi? Niin tyhmä en sentään ole että lukisin saman kirjan aina uutena sen takia että nimi vaihtuu. Rakastan kyseistä joulutarinaa, alkuperäisenä voitte lukea sen vaikkapa täältä, ei siis tarvitse lähteä kirjastoon tämän takia. Olen nyt pari joulua pitänyt taukoa kirjan ääneen lukemisesta, pitäisiköhän tänä jouluna napata se taas mukaan jouluohjelmaamme? Joka vuosi olemme toki katsonut jonkun version kyseisestä sadusta dvd:ltä, viime jouluna Jim Carreyn tähdittämänä. Lapseni ovat jo tottuneet siihen että tietyistä asioista ei vaan pääse luistamaan. Kuten esimerkiksi Saiturin Joulusta.

Mutta se nimi siis. Miksi ei tuo Joululaulu ole kelvannut kaikille kääntäjille? Outoa. Tosin on tämä maailma muutenkin outo näiden nimien suhteen. Ymmärtääkseni kirjastokin uusi Agatha Christien "Kymmenen pientä" kirjat poliittisesti korrektiimpaan "Eikä yksikään pelastunut". Mikä sinäänsä oli alkuperäisen käännösversion nimi. Mutta eikö se lastenloru juurikin kertonut pienistä tummaihoisista poikalapsista Afrikasta? Tosin sekin on "korjattu" ja nykyään myös englanninkielisessä versiossa on sotilaita lorussa. Mikäs siinä, itse vaan olen kasvanut loruilla jotka kertoivat niin itiaaneista kuin tummaihoista lapsista Enkä kyllä koskaan kokenut niitä mitenkään oudoiksi. Itsekin halusin olla intiaaniprinsessa kuultuani iltasatuna Peter Panin!

Minusta on suorastaan hieman rasistista koko ajan yrittää olla niin hurjan suvaitsevainen. Espoon upeat betoniporsaat poistettiin, koska joku älypää keksi että ne loukkaavat tiettyä uskontokuntaa. Siis mitä ihmettä? Onhan meillä asunut vuosikymmeniä maassamme ihmisiä jotka eivät uskonnollisista syistä syö sianlihaa (ja hei, niitä uskontoja on useampia), mutta ei kai kukaan tosissan uskonut että ne possupatsaat oli syötäväksi tarkoitettuja? Mutta eipä nuo hauskat, pomppivat siat saaneet ilahduttaa maisemaa, tilalle työnnettiin taas ne kulmikkaat tylsimykset. Enkä todellakaan usko että nuo ketään loukkasivat, oli vaan taas tällainen älyväläys! Koskakohan keksivät ettei kaupoissa voi myydä minkään eläimen lihaa, ainahan joku voi loukkaantua.

Toinen, lähes yhtä järkevä esitys, on Fazerin lakupekka. Kuka on edes kuvitellut sen olevan ihminen? Minusta se on ollut lakritsista syntynyt ukkeli, ihan samanlainen kun juustosta tehty kuu-ukkeli. Eivät mitenkään ihmisille sukua. Joten miksi Fazerin lakupeikko piti tappaa? Sehän on kaukaista sukua Muumipeikoille...korkeintaan. Ja miksi muuten Muumipeikot ovat valkoisia? Pitäisikö loukkaantua?

Odotan koska Brunbergin suukkojen pussaajat vaihtavat ihonväriään. Tässä "suvaitsevassa" ilmapiirissä kun eivät varmaan saa suudella nuo ihmiset kuvassa. Minulle kyllä tuovat lähinnä mieleeni suukotteleat magneettinuket jotka minulla oli pienenä (on kyllä edelleenkin tallessa). Kun nuket pääsivät tietylle etäisyydelle toisistaan napsahtivat huulet yhteen. Ihana lelu.  Mutta nuo suukottelijat ovat varmaan jotenkin kanssa kiellettyjä. Johan suukot vaihtoivat nimeään. Kuten muuten Fazerin Kina suklaa naapurimaassammekin joutuu vaihtamaan logoa. Tuo "kiinalainen" käärepaperissa on kuulema loukkaava. Saakohan lapset vielä pelata Mustaa Pekkaa (minun mielestäni nokikolari, mutta mistä sitä teitää) jos kaivan kortit esille?

Mutta ne kirjat nyt oikeastaan oli aiheenani. Toinen lainaamani kirja oli J.R.R. Tolkien'in Kirjeitä Joulupukilta. Aivan hurmaava kirja. Tolkien kirjoitti kirjeitä lapsilleen parisenkymmentä vuotta ja mikä hauskinta, Pohjoisnavalla asuivat: Karhu, Paksu ja Valkotukka! Siis juuri noin Tolkien ne nimet kirjoitti kirjeisiin. Mahtoi lapsilla olla vaikeuksia lukea noita suomenkielisiä sanoja muutenkin hankalasti tulkittavasta, tärisevällä käsialalla kirjoitetusta, kirjeestä. Mutta Tolkien viisaana miehenä siis selvästikin tiesi missä se Joulupukki asuu.Nuo kirjeet ovat muuten kauniisti kuvitettuja. Uskomaton työmäärä minkä mies on tehnyt noiden kirjeiden eteen. Mutta mitäpä sitä ei tekisikään lastensa eteen. Eikä sen niin väliä ettei pukkiin uskota, jouluaattona muutumme kaikki (ainakin tässä perheessä) taas hetkeksi lapsiksi ja nautimme täysin rinnoin joulun taiasta. Minusta on hienoa että Tolkien jatkoi kirjeiden kirjoittamista vaikka lapset taatusti jo olivat kasvaneet pukista muuten eroon.

Kolmas lainaamani kirja oli Joulua! Hieman joululehtimäinen: reseptejä, askartelua ja kukkasia. Siihen en ole vielä kunnolla perehtynyt. Ainakin siellä opetetaan kalkkunan paistaminen.

Nyt painun lukemaan noita aarteita, ne kun pitää palauttaa kanssa.