Numero seitsemän voitti

Kyllä eläinten omistajan arki on sitten stimuloivaa ja erilaista!

Tänään kotiin tullessani sain havaita että koiranikin ovat selvästi joulutunnelmassa. Joku noista söpöistä karvakuonoista (minulla on pääepäilty, mutta todisteiden puuttuessa joudun luopumaan syytteistä) oli löytänyt kivan muovipussin joka oli huolellisesti solmittu kiinni. Se ei suinkaan estä ahkeraa koiraa mitenkään, korkeintaan sitä voidaan pitää aktivointilelun haasteena. Tuollaisen pienen muovipussin saakin näppärästi auki pohjasta ja sen jälkeen voikin siirtyä siihen oikeaan haasteeseen: mitä tässä pienessä tuubissa onkaan. Siinä oli 10 grammaa tulipunaista karamelliväriä. Kertokaa minulle miten täysin tuhoutunut karamellituubi voi levittää värijauhetta ympäri koko asunnon ilman että yksikään koirista on edes vaaleanpunainen? Ja miten ihmeessä 10 grammaa jauhetta voi levitä useamman neliön alueelle?
Koirani eivät ainakaan tiedä. He katselivat kovin kummissaan toisiaan, hännät heiluen varovasti ja näyttivät tuumivan: tiedätkö sinä mitään tästä, minä ainakin olen nukkunut ihan koko päivän.
Siivoamallahan tämäkin katastrofin sai hoidettua. Jos joku ei muuten tiedä mitä karamellivärille tapahtuu kun siihen sekoittaa kosteutta, suosittelen kokeilemaan hieman pienemmällä määrällä jauhetta. Esimerkiksi sellainen 0,1 grammaa on ihan sopiva määrä. Olisin varmaan saanut myytyä tuon pesuveden (tai kaikki ne miljoonat vedet) 50-luvun kauhuelokuvaan "oikeaksi" vereksi. Sen verran kauniin kirkkaanpunaista tuo oli. Harmi ettei ole lunta. Olisin voinut kaataa tuon valkoiseen hankeen ja kirjoittaa pitkin tietämme: Hyvää Joulua ja vielä lisätä siihen pitkähkön runon perään.

Vaikkapa tämän:

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

yösydänuntaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää

harmaana uksen suuhun,

vanhaan tapaansa tirkistää

kohti taivasta kuuhun;

katsoo metsää, min hongat on

tuulensuojana kartanon,

miettivi suuntaan sataan

ainaista ongelmataan.

Partaa sivellen aprikoi,

puistaa päätä ja hasta –

tätä ymmärtää ei voi,

»ei, tää pulma on vasta;» –

heittää tapaansa järkevään

taas jo pois nämä vaivat pään,

lähtee toimiin ja työhön,

lähtee puuhiinsa yöhön.

Aitat ja puodit tarkastain,

lukkoja koittaa nytkyin, –

lehmät ne lehdoista näkee vain

unta kahleissa kytkyin;

suitset ja siimat ei selkään soi

ruunan, mi myöskin unelmoi:

torkkuen vasten seinää,

haassa se puree heinää. –

Lammasten luo käy karsinaan,

makuulla tapaa ne ukko;

kanat jo katsoo, pienallaan

istuu ylinnä kukko;

kopissa Vahti hyvin voi,

herää ja häntää liehakoi,

tonttu harmajanuttu

Vahdille kyllä on tuttu.

Puikkii ukko jo tupahan,

siellä on isäntäväki,

tontulle arvoa antavan

näiden jo aikaa näki;

varpain hiipivi lasten luo,

nähdäkseen sulot pienet nuo,

ken sitä kummeksis juuri:

hälle se riemu on suuri.

Isän ja pojan on nähnyt hän

puhki polvien monten

nukkuvan lasna; mut mistähän

tie oli avutonten?

Polvet polvien tietämiin

nousi, vanheni, läks, – mihin niin?

Ongelma, josta halaa

selkoa, noin taas palaa!

Latoon, parvelle pyrkii vaan,

siellä hän pitää majaa:

pääskyn naapuri suovallaan

on liki räystään rajaa;

vaikka pääsky nyt poissa on,

keväällä tuoksuun tuomiston

kyllä se saapuu varmaan

seurassa puolison armaan.

Silloin aina se sirkuttaa

monta muistoa tieltä,

ei toki tunne ongelmaa,

näin joka kiusaa mieltä.

Seinän raosta loistaa kuu,

ukon partahan kumottuu,

liikkuu parta ja hulmaa,

tonttu se miettii pulmaa.

Vaiti metsä on, alla jään

kaikki elämä makaa,

koski kuohuvi yksinään,

humuten metsän takaa.

Tonttu puoleksi unissaan

ajan virtaa on kuulevinaan,

tuumii, minne se vienee,

missä sen lähde lienee.

Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

aamuhun unta kiskoo.

Ääneti kuu käy laskemaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

 Valter Juva, 1926

Lucia neito on valittu. Emme saaneet omaa suosikkiamme, mutta varmaan tämä Nora neitikin on oikein sympaattinen tapaus.

Lisätietoa Folkhälsanin sivuilta