Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lumoavaa, tai sitten ei

Uskalsin sitten avata sen Lumoava glögipullon. Kaadoin glögiä muumimukeihin, eli annoin sille ihan samat olosuhteet kun Tuike glögille viime jouluna. Ja yritin suhtautua tähän "pehmeään uutuuteen" ilman ennakkoasenteita.
Elämäni mies väitti että tuote on ihan ok. Ihan ok on minun maailmassani sellainen: kyllä sitä juo ennen kuin selkäänsä ottaa. Ja toki se sen määritelmän täyttääkin. Mustikan makua en saanut suuhuni edes yrittämällä. Minusta kun mustikka maistuu...noh, mustikalle. Mutta jospa tuohon oli käytetty niitä kuivia, mauttomia marjoja? Värin perusteella olisin ehkä siihen mustikkaan uskonutkin, sellainen mustikan punainen tuo oli.
Tunnustan ettei ole reilua verrata tuotteeseen jota en ole maistanut kohta vuoteen. Eikä tuotteeseen joka oli suosikkini. Tunnetusti nämä "menetetyt ihanuudet" vaan parantuvat ajan myötä kun varhaisdementia tekee tehtävänsä. Tai sitten se on sitä aika kultaa muistot juttua.

Ollakseen Alkon glögi (en yleensä tykkää niistä) niin 3 joulupuuta lienee kohtuullista. onhan se markkinoiden ainut mustikkainen. Ainakin Alkon valikoimassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...