Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Onnistunkohan?

Mummi teki maailman parasta pannukakkua!

Reseptiä ei tietenkään ole, ei sellaista tarvittu, mutta se oli jotakin tähän tyyliin:

Litra Vanhanajan maitoa, kananmunia, vajaa kahvikupillinen sokeria, hieman suolaa ja sopivasti vehnäjauhoja. Sekaan vielä voinokareita ja uuniin. Se uunissa oleminen olikin sitä varsinaista tiedettä! Pannukakkuun nousi sellaisia isoja ilmakuplia ja ne piti ehdottomasti puhkaista! Eikä niitä saanut mitenkä tahansa puhkaista, siihen hommaan piti käyttää tiettyä haarukkaa! Haarukat taitavat nykyään asua siskoni luona, jos oikein ymmräsin mummi oli saanut ne aikoinaan häälahjaksi. Joten minulla ei ole sitä aitoa haarukkaa, mutta ajattelin kuitenkin tehdä pannukakkua. Ja ihan lasivuoassa, sekin on hieman "harhaoppista" mutta menkööt. Katsotaan nyt osasinko arvioida määrät oikein.

Koska kaupasta ei saa vanhanajan maitoa laktoosittomana, olen joutunut tyytymään toiseksi parhaaseen, se aito punainen kun kelpasi mummillekin hätätapauksessa.

Kun Valio aikoinaan toi Vanhanajan maidon markkinoille, sitä sai Stockalta. Aika monta kertaa poikkesin Stockan kautta ja menin siten mummin luokse.Se tiesi ihanaa rupatteluhetkeä ja herkkuja.

Mummin pannukakku uudessa asussa

1 litra punaista Eila maitojuomaa
4 kananmunaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
reilu tl suolaa

sekaan laktoositonta voita reiluina nokareina, n 75 g?

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan. Tiputtele sekaan voinokareita-
Paista 200 asteessa n 40 min eli kunnes pannukakku on kauniin kullan keltainen.

Ja koska tänään on virallinen "kaipaan mummia päivä", ainakin minun maailmassani, niin olen ostanut ihan aitoa kuohukermaa! Tämä minun virallinen päiväni on muuten huomattavasti järjellisempi kuin monet muut viralliset päivät! Voisiko joku selvittää miksi vietämme maailman tervehdyspäivää 21.11? Mitä silloin tehdään? Tervehditään vastaatulijaa? Eikö sellainen kuulu hyviin tapoihin joka tapauksessa? Vai pitääkö maailma tervehtyä tuona päivänä? Joulukuun 21. on myös erityisen kiinnostava päivä. Mikäköhän siinäkin on ajatuksena? 

Lokakuun kolmantena sunnuntaina vietettiin isovanhempien päivää. Hauskaa päivää näin jälkikäteen.

Ja onnea kaikille ylioppilaille! Vietämme tänään kansainvälistä ylioppilaidenpäivää.

Hyvää sitä-sun-tätä-päivää vaan ennakkoon ja jälkikäteen, tulen kuitenkin unohtamaan lähes kaikki noista virallisista päivistä. Ja minä kun ihmetelin Ahtisaaripäivää. Sehän on vain pikkuinen aukko sivistyksessäni!

Täällä tuoksuu pannukakku, nyt pitää vielä päättää söisikö sohvan vaiko sängyn. Mummi tietäisi kyllä mistä puhun!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...