Kaksi pikkutonttua kävivät toimittamassa, isänsä kanssa, tuon ihanan, vihreän puun joka kohtapuolin pääsee koristamaan olohuonettamme. Ja levittämään sitä huumaavaa, hurmaavaa tuoksuansa.
Nykyään tuota ei tarvitse köyttää kiinni verhotankoon, lapset ovat jo sen verran isoja. Pikkuisemme aikoinaan kaatoi kuusen ja istui sitten majassaan piilossa, ympärillään tuhansia lasisirpaleita kun pallot olivat osuneet parkettiin. Kummallista kyllä, neitiin ei tullut haavan haavaa, oksat suojasivat rungon painolta ja lasisateelta.
Saa nähdä koska otamme kuusen sisälle, tänä vuonna tuo aatto osuu ikävästi viikonlopuksi. Perjantai iltana viimeistään, joka tapauksessa. Tuskin maltan odottaa. Jos minä saisin päättää se olisi jo sisällä, herra on hieman rajoittuneempi. Tuo kaunis puumme on nyt pihalla odottamassa.
Joku kysyi miten kestän noita havuja. Mitä kestämistä niissä on? Jos perheessä on neljä shelttiä niin kaiken maailaman pikkuroskaa löytyy jatkuvasti sisältä, vaikka kuinka niitä tassuja putsaisi. Siinä ei yksi kuusi juurikaan lisää työmäärää. Ja se tuoksu kyllä korvaa mahdolliset havuhaitat.
Sain ystävältä tänään joulupiparin, kauniisti cellofaaniin pakattuna. Pitkän työpäivän jälkeen tällainen lahja piristää kummallisesti. Kiitos <3
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti