Lisävaloa kaivataan

Salo, tuo ihana pikkukaupunki, jonne suuntaan matkani harva se päivä, on jo pitkään ilahduttanut minua ihanilla jouluvaloillaan. Kaupungin keskustaa koristaa tähdet, lumihiutaleet ja kellot. Ja tätä kirjoittaessa jään miettimään: onkohan vielä joutsen joen kohdalla vai mikä siinä on nykyään kun vaakunan joutsen vaihtui Halikon jonkin näköiseen vaakunaan? Pitääkin ottaa ihan asiakseen tarkastaa tämä tärkeä yksityiskohta!

Se Salon vaakuna, eli Halikon vanha, esittää jotakin puolilahoa puuta. Joku epämuodostunut tammi tai muu (ei joulu) puu on kyseessä. Melojana voin vaan todeta: kyllä joutsen vaan on kauniimpi! Muutenkin Salon entisen vaakunan sini-valkoinen värimaailma puhutteli minua enemmän. Tämä puna-ruskea (kulta?) jossa on musta puolikuu, joka vie ajatukseni eteläisiin maihin, ei nyt vaan mitenkään säväytä. Voisiko joku muuten ystävällisesti kertoa mitä se musta tuhru oikeasti symboloi?

Enkä malttamattomana tietenkään voinut olla googlaamatta: se on sarvi, se musta tuhru, ja viittaa alueella vaikuttaneeseen Horn-sukuun. Herra Horn on toki tuttu, työpaikkani kun sijaitsee Horninkadulla (eli Huurninkadulla). Tunnustan toki että minäkin nykyään sanon Horninkatu kun asiakas kysyy osoitetta, se Horn på svenska kun on hieman hankala. Postia tosin tulee Horminkadulle, Torninkadulle ja kerran olen jopa kuulut kysyttävän: Hornankatu? Herra Horn olisi kyllä voinut muuttaa nimensä Sarveksi. Sarvenkatu kun olisi paljon yksiselitteisempi...ehkä?

Nimet ovat muutenkin hauskoja. Omaakin sukunimeä on saanut muutamat kerrat tavata puhelimessa, voiton vei kuitenkin Jyväskylän apteekki. Onneksi ystäväni (jonka nimi ei myöskään ole perus Korhonen, maamme yleisin suksunimi tällä hetkellä) osasi vaatia lääkkeitään. Ne kun eivät löytyneet hänen eikä minunkaan nimelläni. Lopuksi ne löytyivät ihan sen takia että olin pyytänyt varaamaan kyseisen lääkkeen ja ystäväni tiesi mitä oli hakemassa. Lääkemääräyksen oli tehnyt tohtori Sinula. Mikä lie valetohtori sekin sitten on. Minä en ainakaan tunnista (tai tunnusta) tuota nimeä edes tähän mieheltäni saamaksi. Turussa eräs apteekkari vuosi sitten huokasi kun tavasin (silloin kovin uutta) sukunimeäni: tämäkin vielä, eikö tuohon firmaan voida palkata yhtään Virtasta? Eipä nykyiselläkään työpaikallani ole Virtasia, onko sellaisia edes nykyään olemassa?

Mutta joulustahan tämän piti kertoa, näin ne ajatukseni vaeltavat.Tänään kun ajoin kotiin tuli pimeällä tielläni vastaan kymmeniä vilkkuvia valopilkkuja. Herra joka ulkoilutti koiraansa oli koristellut itsensä ja koiransa useilla, riippuvilla, heijastimilla. Teki mieli pysäyttää ja kiittää miestä. Upeaa kun kerrankin jalankulkija näkyi. Ja miten iloiseksi tulinkaan kun nuo välkkyvät valoit koristavat tietä. Tuo lumi kun on edelleen harvinaista herkkua täällä etelässä. Jopa Salo alkaa pettää, muutamia, aurauksen seurauksena, syntyneitä kasoja on vielä, mutten sielläkin on maa mustana. Sen verran on tuota vettä nyt taivaalta tullut.

Joulu on ensi viikolla. Pieni stressinpoikanen alkoi nostella päätänsä, kunnes muistin: joulu tulee, joka tapauksessa, teen mitä ehdin ja sitten se on täällä.

Lapset ovat saaneet kummitätiensä lahjat tehtyä, en voi valitettavasti kertoa tämän enempää, ainakin yksi kummeista seuraa blogia, mutta tällä kertaa olen jo melkein kateellinen. Ehkäpä pitäisi vinkata pikkutontuille.

Huomenna on pakko avata korttitehdas! Ainakin Itella on vakaasti sitä mieltä.

Päivän laulukin valikoitui taas ihan itsestään. Arkihuolesi kaikki heitä!

Arkihuolesi kaikki heitä,

mieles' nuorena nousta suo!

Armas joulu jo kutsuu meitä

taasen muistojen suurten luo.

Kylmä voisko nyt olla kellä,

talven säästä kun tuoksahtaa

lämmin leuto ja henkäys hellä,

rinnan jäitä mi liuottaa?

Syttyi siunattu joulutähti

yöhön maailman raskaaseen,

hohde määrätön siitä lähti,

viel on auvona ihmisten;

kun se loistavi lasten teille,

päilyy järvet ja kukkii haat,

kuusen kirkkahan luona heille

siintää onnelan kaukomaat!