Kello löi jo viisi

Hyvää Joulua.

Se on virallisestikin, ihan oikeasti, joulu. Mieheni on sanansa mittainen mies, kello viideltä pärähti radio soimaan. Käänsin toisen kylkeni, olin lukenut aamuyön tunneille ja minua ihan oikeasti väsytti. Radiosta soi joululaulut ja päätin että on sitä ennenkin nukahdettu tuutulaulujen soidessa. Tai telkkari pauhatessa. Mieheni kuitenkin taitaa tuntea minut. Ehdin juuri ajattelemaan ajatukseni loppuun saakka niin känny pirahti hälyttämään. Se on ihmeellistä miten ihminen ehdollistetaan tiettyyn ääneen. Kännyn ääneen on herättävä. Ja jos naapuri vielä samalla pamauttaa yöpöytänsä lampun loistamaan niin siinä herää jo sitkeinkin nukkuja.

Olin hieman mutissut seurakuntamme joulukirkko tarjonnasta, ainoastaan Tuomiokirkossa sai lauleskella kuudelta, minä tahdoin Matasaareen, sillä paikalla kun on erikoispaikka sydämessäni. Mieheni kuitenkin oli eri mieltä. Tuomiokirkko sai kelvata minulle. Lapsetkin jaksoivat nousta ja pääsimme matkaan yllättävän helposti.

Vaikka lumi loistaakin poissaolollaan niin kirkon ympäristö loisti niistä tuhansista kynttilöistä joka välkkyivät ja tuikkivat haudoilla. Jokikin virtasi mustana, mutta katulamppujen säteet tanssivat virtauksen sekoittaessa vedenpintaa, joten sekin oli kaunis kaikessa synkkyydessään.

Muistan lapsuuteni joulut samaisessa kirkossa. Ellei tullut ajoissa sai tyytyä seisomapaikkaan. Nyt tilaa oli vaikka muille jakaa. Olen toki tietoinen että kirkosta erotaan vauhdilla, mutta taisin silti hieman järkyttyä. Varsinkin siitä että keski-ikä kirkossa laski noin "sadalla vuodella" kun perheemme saapui. Tosin, tunnelma ei kyllä kärsinyt yhtään vaikka ihmisiä oli vähän. Kauneimmat jouluvirret nousivat kohti kattoa ihan yhtä ihanina ja kirkko oli todella kauniiksi koristeltu. Alttarin 6 kynttilää olivat valkoisten ja punaisten ruusujen saartamina ja seimen ympärillä seisoivat jättimäiset joulutähdet, nekin valkoisina ja punaisina.

Opin minä jotakin uuttakin, kaikkien traditioiden keskellä. Jean Sibeliuksen op. 1 no. 5 on käännetty äidinkielelleni. Maailmasta löytyy siis vielä runsaasti joululauluja joita en ole kuullut. Jopa muutamia iänikuisen vanhoja. Sibelius itse on kuulema soittanut tämän jouluna kotonaan, kaunis tuo on, kuten niin monet muutkin Sibeliuksen sävellyksistä.

Ja vaikka en ollut ajatellut joululauluja tänne laittaa, niin arvatenkin osa teistä ei tunnista tätä Sibeliuksen op. 1:stä tällä nimellä. Nauttikaa.

On hanget korkeat, nietokset

On hanget korkeat, nietokset,
vaan joulu, joulu on meillä!
On kylmät, paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu, joulu on meillä. Me taasen laulamme riemuiten,
kun joulu, joulu on meillä!
Se valtaa sielun ja sydämen
ja surun särkevi entisen,
mi kasvoi elämän teillä! Oi käykää, ystävät laulamaan,
kun joulu, joulu on meillä!
Se tuttu ystävä vanhastaan,
on tänne poikennut matkoillaan
ja viipyy hetkisen meillä. Nyt tähtitarhoihin laulu soi,
kun joulu, joulu on meillä!
Nyt maasta taivaaseen päästä voi,
jos sydän nöyrä on lapsen, oi,
kun joulu, joulu on meillä! Oi anna, Jumala, armoas,
kun joulu, joulu on meillä!
Ja kansaa suojaa sun voimallas,
meit´ auta näkemään taivaitas,
kun joulu, joulu on meillä!