Joulukaloja

Vapaapäivän kunniaksi kävimme katsomassa Helsingin isoa akvaariota. Vuodenajan tunnelma oli selvästi tartutettu myös kaloihin, esimerkiksi piraijoille oli pistetty joulukuusi akvaarioon.

Nuo olivat oikeasti hurjan hauskan oloisia kaloja, pitäisiköhän hankkia? Väritys oli kaunis. Kyljet kimalsivat kultahippusista ja vatsa oli tulipunainen. Muuten olivat ulkonäöltään oikeastaan aika tylsiä. 

Satuimme vielä osumaan paikalle ruokinta-aikaan ja ajattelin että nyt saan nähdä kuhinaa. Petyin pahasti. Nuo selävsti arastelivat ihmisiä, eikä niillä kyllä nälkäkään ollut. Yksi rohkea uskalsi repiä vatsan auki "saaliiltaan" ja koristeli kuusen mätipalleroilla. Jonkin sortin sisustusarkkitehti tai jouluhörhö. Muuten ei ruokaan edes koskettu. En siis saanut nähdä niitä piraijan kuuluisia hampaita. Niitä kun jopa käytettiin aikoinaan saksina, eli aika julma kalusto kai noilta sitten löytyy? Mutta mitään Tarzanissa esiintyviä norsunsyöjiä nuo eivät kyllä ole. Eivät varmaan olisi edes pientä rosvoa jaksaneet maistella?

Rasvakalat eivät kyllä kauneudellaan häikäisseet, kuvankin otin ainoastaan jouluisen sisustuksen takia. 

Tällaisiakin ihmeitä voi kuulema maastamme löytyä. Minä ainakin järkyttyisin jos tuollainen uisi vastaan. Pitää siis merellä pysyä kajakissa, ettei tuollaiseen törmää.

Kultakala altaan äärellä tuli jo kotoinen olo. Odotan innolla että pikkuisemme kasvaisivat täyteen mittaansa, tällä hetkellä uiskentelevat keltabarbiemme kavereina ja hyvin sopivat joukon jatkoksi. Oikein saa katsoa ketkä eivät kuulu joukkoon, varsinkin se kultaisen värinen sekoittuu jengiin aivan täydellisesti.

Kultakalat olivat selvästi olleet kiltisti kun pukki oli jättänyt näin paljon paketteja altaan reunalle.

Tässä vielä vertailun vuoksi omat pikkuiset söpöliinini. Ihan yhtä kilttejä eivät ole olleet, ei ole paketteja vielä akvaarion ympärillä:

Jostakin syystä päädyin seuraavaan joululauluun tänään:

Me käymme joulun viettohon

Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin,nuo
rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka,
juoma, meno muu. Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.