Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Vertailussa piparkakut

Kahvitauko. Silloin pitää päivitellä blogia!


Takahuoneeseen siunaantuu näin joulun alla piparkakkuja, ja nyt sattui olemaan kaksi pakettia avattuna niin päätin, ihan blogin takia, tehdä vertailevaa tutkimusta. Siispä kaksi eri piparkakkua käteen, kahvilasi (kahvi kuuluu juoda lasista kun on töissä) toiseen käteen ja eikun maistelemaan.

Maistiasessa Annas Orginal Pepparkakor (se punainen rasia) ja Tanniset piparikakkuja.

Molemmat olivat ohuita ja rapeita, joten siinä ei eroa, Tanniset hieman suurempia. Maussa oli sen sijaan eroa. Annan pipakakut olivat mausteisempia ja jälkimaku oli jopa hieman turhan mausteinen, Tannisten piparit olivat pehmeempiä maultaan ja näinollen suosikkejani.


Pitääkö tähän kohtaan sitten pistää 2 joulukuusiriviä?
Osotopiparkakuista Tannisille kuusia 4, jos noita vielä saisi eri muotoisina rapsahtaisi se täydet 5.

Annan piparit eivät olleet yhtä hyviä, vaikka ihan tarjoilukelpoisia nekin ovat:
Ja eikun takaisin töihin. Menihän se puhelinaika/kahvitauko näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...