Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 30. marraskuuta 2015

A niin kuin...


Sain yhden elokuva ehdotuksen: Addam's family, joten lähdetään purkamaan tämän vuoden aakkosia.

The Addam's family (1991) ei ole minun suosikkilistallani. Tunnustan, etten ole elokuvaa nähnyt kokonaisuudessaan, mutta televisiosarjaa tuli aikoinaan katseltua silloin tällöin. Elokuvasta olen nähnyt jonkun pätkän. Sen verran, että tiedän että Anjelica Huston näytteli Morticiaa ja että pidin kädestä joka näytti elävän omaa elämäänsä. 

Mietin kauan valitsisinko Aladdinin, Disneyn versiona vaiko Armageddonin.

Päädyin Armageddoniin (1998), ehkäpä ihan siitä syystä että ihastuin Aerosmithin "I don't want to miss a thing" lauluun elokuvaa katsoessani. Ja onhan Bruce osa joulua Die Hardien myötä, joten kun Willis pelastaa maailman, minä katson. 

Aladdin (1992 piirretty versio) on top ten listallani vain ja ainoastaan sinisen lampunhengen takia. Robin Williams teki loistavan suorituksen alkuperäisessä elokuvassa, mutta ei Loiri jää kovinkaan paljon jälkeen dubatussa versiossa. 

Löytyisikö B.llä alkavia elokuvia?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...