Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Suukkoja perheelle

Kaupasta lähti tänään mukaan mukava uutuus.

Brunberg on tuonut markkinoille uutuustuoteensa: Talvi suukko. Hetken kyllä tosin tuijotin pakkausta ja ihmettelin kenenköhän valmistama tuokin on, kunnes silmiini osui teksti: Brunberg. Klassinen, suuteleva pari, loistaa poissaolollaan nimittäin. 

Kuva: Brunberg
Tuote itsessään ei ollut, pakkauksen kaltainen, pettymys. Samanlaista rapisevaa paperia kuin mitä "suukkojen" ympärillä oli kun olin pikkutyttö. Tosin nimi on niistä vuosista muuttunut, mutta se nyt ei haittaa, kun ei vaan tarvitse syödä suklaakuorutettuja vaahtopalloja. 


Maku oli puolukkainen, karpaloa en löytänyt, tosin aika sokeripommihan tuo on kokonaisuutena. Mutta aivan loistavaa kahvin kanssa. Ja laktoositon, joten voin ihan vapaasti herkutella.
En ole viimeaikoina syönyt riittävästi suukkoja, sillä kun yritin suoristaa paperini siistiksi, se repesi. Olin huomattavasti taitavampi pikkutyttönä. Ehkäpä pitää käydä ostamassa lisää talvi suukkoja että pääsen harjoittelemaan. Tuo kuuden pakkaus ei tässä perheessä kauan säily. 


6 kommenttia:

  1. En olekaan niitä vielä maistanut!
    Ihana tuo joulupukki muki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukin sain joululahjaksi ystävältä viime vuonna. Käytössä ympäri vuoden :)

      Poista
  2. Näitä suukkoja sai ennen nimellä joulusuukko, tänä vuonna nimi oli muuttunut talvisuukoksi ja samalla paketin ulkoasu oli muutenkin muuttunut. Ennen paketti oli punainen ja paketin päällä joulupukin kuva.

    Suukoista nämä on ehdottomasti olleet mun lemppareitani jo muutaman vuoden ajan, ei ole ainakaan minun makuuni niin kauhean makea kuin muut suukot.

    Etsin viime viikolla joulusuukkoja ja mies sanoi, että tuossahan noita on. Ensin ajattelin, että eihän nuo ole samoja kunnes huomasin Brunbergin logon ja makuna puolukka-karpalo. Ei siis ihan uutuustuote, mutta uusissa "vaatteissa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Minulta on jäänyt moinen ihanuus kokonaan huomaamatta aiemmin :)

      Poista
    2. Itse löysin tosiaan muutama vuosi sitten ja ensin vähän epäilin tuota makua, niin oli pakko maistaa. Ja noista tuli ihan lemppareita. Sellainen iso paketti näistä ois kiva, muttei taida tulla :D.

      Poista
    3. Voisi kyllä minustakin jäädä normaalivalikoimaan :) Ja isossa laatikossa. Lähikaupoistamme en edes löytänyt, pitää oikein lähteä hakemaan

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...