Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 12. marraskuuta 2015

Muurahaisia sukassa

Viides pari tipahti puikoilta.

Eli yhden perheen sukkatoive on sitten toteutettu. Päätin tähän viimeiseen pariin kokeilla jotakin minulle uutta ja päädyin sitten muurahaisenpolkuun, Voihan Villasukka ryhmästä sekin ohje on alunperin otettu. Ihan hauskoja noista tulee, mutta valepalmikko on kuitenkin minusta jotenkin helpompaa. Eihän tämä muurahaisenpolkukaan vaikeata ollut, ei vaan jotenkin samalla tavalla iskostunut selkäytimeen.

Muurahaisenpolku

Lanka: Novita Suomalainen sukkalanka
Puikot: 3½

Luo 40 silmukkaa (neljällä jaollinen määrä) ja neulo

1. krs: 2 oikein, 2 nurin
2. krs: langankierto, 2 oikein yhteen, 2 nurin
3. krs: 2 oikein, 2 nurin
4. krs: 2 oikein yhteen, langankierto, 2nurin


Kantalappuun kokeilin Voihan villasukkaryhmästä löytämääni ohjetta:

Kantalappuun puikon 1 ja 4 silmukat (=20 silmukkaa) ja 20 kerrosta ohjeella:

Nurjalla puolella:
Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta
Neulo 1 nurin, nosta 2 seuraavaa silmukkaa. Toista kierros loppuun

Oikealla puolella:
Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta.
Neulo 1 nurin, 2 oikein. Toista kierros loppuun.


Tee kantalapun kavennukset normaalisti: jaa silmukat kolmeen ryhmään, keskimmäiseen "ylimääräiset silmukat" eli tässä tapauksessa 6+8+6 =20 silmukkaa.
Jatka ohjeen mukaan nurjalla puolella 13 silmukkaa (keskimmäisen ryhmän viimeinen neulomatta) ja neulo kaksi silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ, neulo ohjeen mukaan 7 s (kunnes jäljellä on taas keskimmäisen ryhmän viimeinen silmukka) nosta 1 s neulomatta ja neulo seuraava silmukka oikein ja nosta nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ. Jatka kavennuksia näin kunnes vain keksimmäisen ryhmän 8 silmukkaa on jäljellä. 


Jaa silmukat kahdelle puikolle (4+4) ja nosta kantalapun reunasta 10 silmukkaa ja vielä 1 silmukka 1 ja 2 puikon välistä. Neulo silmukat oikein puikolle 1 ( = 15 s). Neulo puikolla 2 ensimmäiset 4 silmukka muurahaisenpolkua ja loput oikein. Neulo puikon 3. silmukat oikein ja nosta taas kantalapun reunasta (ja puikon 3 ja 4 välistä) 11 silmukkaa ja neulo ne + 4 odottavaa silmukkaa oikein puikolle 4.

Aloita seuraavalla kierroksella kavennukset. Neulo 10 silmukkaa oikein ja 3 nurin sekä puikon 1 kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo puikoilla 2 ja 3 silmukat oikein, paitsi muurahaisenpolkusilmukat puikon 2 alussa. Neulo puikon 4 alussa 2 ensimmäistä silmukkaa takareunasta oikein yhteen, 3 silmukkaa nurin ja loput oikein. 

Tee yksi välikerros, kavenna taas, tee kaksi välikerrosta, kavenna ja sen jälkeen 3 välikerrosta jne, kunnes puikoilla on taas alkuperäinen määrä silmukoita (10/puikko)  

Kakkospuikolla jatkoin muurahaisenpolkua neljällä ensimmäisellä silmukalla. Tarkoitus oli tehdä peilikuvat, mutta ajatuskatkos teki näistä samanlaiset. 

Kärkeen vielä sädekavennus:

Neulo puikon keskellä ja lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen. alkuun ja kavennusten väliin jää yhtä monta silmukkaa, eli tässä tapauksessa 3 oikein, 2 oikein yhteen, 3 oikein, 2 oikein yhteen. Ja sitten yhtä monta välikerrosta, ilman kavennuksia, kuin kavennusten välissä oli silmukoita, eli 3.

Sen jälkeen 2 o, 2 o yhteen, 2 o, 2 o yhteen ja 2 välikerrosta. Jatka näin kunnes jäljellä on 8 s. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...