Minua huimasi

Päätimme partiolaisen kanssa mennä elokuviin.

Samalla hieman avarsimme maailmankuvaamme ja matkustimme itään tutustumaan siihen parhaimpaan ja suurimpaan. Eli Itikseen ja Imax-teatterisaliin.

Pakko on todeta että tilat olivat aika uskomattomat, melkein kolme kerrosta korkea sali ja teatterisalissa ihan kiitettävästi jalkatilaakin. Ihmiset pääsi ohitse eikä kukaan potkinut selkänojaa. Eikä väliä minkä mittainen istahti eteen, yli näki ihan taatusti. 

Ja itse teatteri sitten. 44 kaijutinta ja valkokangas 315 neliömetriä. Todellisuudessa kangas on 13,3 m x 25,36 m, mutta osa menetetään kiinnitykselle. Jos haluat tutustua yksityiskohtiin tarkemmin, voit käydä Muropaketin sivulla. Minä tyydyn toteamaan että ääntä ja kuvaa riitti!

Elokuvavalintamme oli Disney-faneille aika itsestäänselvä: Maija Poppasen paluu. Alkuperäinen on lempi-elokuviani, joten hieman kyllä pelotti mennä katsomaan, "paluut" kun yleensä ovat pettymyksiä.

Elokuva kuitenkin alkoin hyvin lupaavasti. Kun Lovely London Sky alkoi soida, matkustin välittömästi takaisin Lontooseen ja 30-luvulle, koska sinne minut haluttiin viedä.

Itse asiassa elokuvan alku oli niin alkuperäisen tyylinen että minua alkoi jo hieman ahdistaa. Kunnes tapahtui jotakin ja tämä nousi omille jaloilleen. Lopetin Bluntin ja Andrewsin vertailun ja keskityin elokuvaan. Tosin on pakko todeta että Julie Andrews oli iloisempi Poppanen, Bluntin versio on  tiukkis. 

Maija Poppanen siis palaa Banksin perheeseen. Michael ja Jane (olisikohan tekstityksessä olleet Mikko ja Anna?) ovat kasvaneet aikuisiksi ja Michaelilla on kolme omaa lasta. Yh-isä on pulassa ja silloinhan Maijaa tarvitaan. Maija tulee hoitamaan Banksin lapsia, myös tätä uutta sukupolvea. 

Nuohoojan oppipoika on kasvanut aikuiseksi ja on kaasulamppujen hoitaja, ja Maijan kaveri, naapurin merikapteeni pamauttaa edelleen tykillään ruutia ilmaan ja Bnaksin isä on edelleen pankissa töissä. Hyvin läheltä siis liippaa alkuperäistäkin, tosin ehkäpä siinä on osittain elokuvan taika?

Erikoistehosteita riittää, mutta niissäkin on mukailtu 60-luvun tehosteita. Kaikki on ihanan tuttua, animaatioineen, tanssikohtauksineen ja silti aivan uutta ja ihmeellistä.

Ei tämä alkuperäistä voita, mutta toisealta tämä on aivan uusi tarina ja omalla tavallaan hurmaava.

Hatunnosto muuten Angela Lansburylle ja Dick van Dykelle. Molemmat ovat 93 vuotiaita, mitä ei ikinä uskoisi kun heidät näkee näyttelemässä. Dick van Dyke (kerran nuohooja eräässä toisessa versiossa Maija Poppasesta) jopa steppaa pienen tanssin. En voi kun ihailla. 

Minä pidin elokuvasta, partiolainen taas ei loppukohtauksesta, se kuulema pilasi salaisuuden. Lohdutin että "aikuiset kuitenkin unohtavat kaiken huomiseen mennessä" mutta kun lapsetkin näkivät salaisuuden. Enhän minä sitä aikuisena huomannut.