Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulukuun yhdeksästoista

Olin päättänyt ettei uutta joulupöytään.

Miten huonosti tunnenkaan itseni. Viime viikolla vielä mietin ettei joulu ehkä tänä vuonna ehdi luokseni, mitä vielä, sieltä se tulee, ihan normaalissa järjestyksessä ja aikataulussa ja minä olen valmis ottamaan sen avosylin vastaan muutaman päivän kuluttua! Aikaahan tässä vielä on runsaasti ja vanhalla rutiinilla tässä kuitenkin mennään.

Siispä totesin ettei tässä edes vielä ole kiire, ruoanvalmistukseenkin ruhtinaallisesti kaksi vapaapäivää, minullahan on aikaa vaikka ja mille.

Satuin sitten näkemään K-kaupan mainoksessa glögi-sangrian kuvan, siinäpä minulla jouluaatoksi uutuus! Alkoholiton versio, niin että lapsetkin voivat nauttia ja se on siinä. Kyllä elämä joskus voikin olla helppoa!

K-kaupan reseptissä oli käytetty alkoholitonta viiniä ja glögitiivistettä sekä appelsiinia ja granaattiomensiemeniä. Se on varmaan täydellinen resepti, opinhan minä lehteä lukiessani että kaikken tungetaan tänä jouluna karpaloita tai granaattiomenaa.

Noita reseptejä löytyy loputtomasti googlailemalla, siitä niin vaan kokeilemaan jotakin sopivan tuntuista versiota.

Itse taidan tehdä glögiä, lisätä kivennäisvettä, omenaa, appelsiinia, sitruuna...saa nähdä, joku versio nyt kuitenkin. Siinä joulun uutuus meidän ruokapöydässämme. Ja jospa vielä rosmariinia lillumaan sekaan. Värin takia.

Kuohuava glögi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...