Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Joulukuun kolmas

Kerroinkin jo Kaikkien aikojen Joulusta.

En todellakaan pitänyt lehdestä, mutta jäin kuitenkin odottamaan Kaikkien aikojen Jouluherkut-lehteä. Se tuli jo parisen viikkoa sitten. Äiti oli selannut lehteä ja sanoi että hänestä se vaikuttaa kivalta. Kaikkien aikojen aliarvionti! Lehti on loistava!

Olen nyt selannut lehden pariinkin otteeseen, ja tulen vaan vakuuttuneemmaksi sisällön ihanuudesta. Tössiäkin pari työkaveria selasi, toinen taisi lähteä kauppaan ostoksille. Hauskaa miten reagoimme samoihin resepteihin mm. Rocky Road-tähtitortut kiinnittivät huomiomme.

57 testattua reseptiä, kertoo kannet. Jokainen niistä pikavilkaisulla kokeilemisen arvoinen. Tosin jos näitä reseptejä seuraa on pidettävä karpaloista ja granaattiomenasta. Niitä kun on lisätty lähes jokaiseen reseptiin. Mutta ovathan molemmat kauniin joulunpunaisia, joten minulle sopii. Ja totuuden nimissä, joistakin resepteistä ne voi ongelmitta jättää pois.

Paria reseptiä olemme jo äidin kanssa toteuttaneet, palaan niihin varmaan lähiaikoina. Jos nyt jotakin huonoa lehdestä on sanottava: tuli isää ikävä. Hänen kanssaan kun usein keskustelimme resepteistä.

Isän kunniaksi teimme lehden inspiroimana viskillä glaseerattua possua pikkujouluksi. Oli hyvää.

Ja nyt otetaan muuten kaikki 5 joulukuusta käyttöön!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...