Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Kovin perinteistä

Äänestystulos on taas selvillä.

Kovin klassisisiin valintoihin päädyitte, bataattilaatikko ei saanut ensimmäistäkään ääntä. Vaikka sen ihanuutta on jo useamman vuoden ajan hehkutettu joululehdissä. Onkohan kukaan edes maistanut sellaista?

Oma suosikkini, lanttulaatikko, sai lähes puolet äänistä (46%). Minusta hieman yllättäen imelletty perunallatikko sai 23% äänistä, henkilökohtaisesti en perunalaatikkoa edes syö, vaikka sitä joulupöydässämme hieman onkin, yhden juhlijan toivomuksesta. Porkkanalaatikko sai saman verran ääniä kuin perunalaatikko, se on meidän joulupöydässä perunaa suositumpi, mutta en minä kyllä sitäkään syö. Lanttua sen nyt vaan pitää olla. Maksalaatikkokin sai 7% äänistänne, eli silläkin on kannattajansa. Hyvä niin. Meillä ei maksalaatikkoa pidetä joulupöydässä, vaikka sitä kyllä syödään arkiruokana. Vaikka maksaa syönkin niin maksalaatikkoon en ole ihastunut. En rusinoilla enkä ilman.

Lapsuuteni jouluihin kuului myös makaronilaatikko. Ilman lihaa. Makaroneja ja munamaitoa, mausteeksi muskottipähkinää. En tiedä kumman isovanhemman kodista tämä perinne tuli, pitänee selvittää, mutta tuota ei ole moneen jouluun tehty. Ei sitä juurikaan kukaan syönyt ja kun jouluna on muutenkin niin paljon erilaista tarjolla, ei vatsa kertakaikkiaan pysty kaikkea ottamaan vastaan.

Jossakin joululehdessä kerran ehdotettiin että jouluruoat jaettaisiin useammalla päivälle: aattona kalapöytä, joulupäivänä kinkku ja laatikot jne. Ei tulisi sitten syötyä niin hurjasti aattona. Pitäisiköhän joskus kokeilla?

Päivän joululaulu on ystäväni minulle lähettämä vinkki. En ollut aiemmin kuullut, hyvin kaunis laulu tämäkin. Olin ajatellut säästää tämän ensi viikon adventtisunnuntaille, mutta saatte nauttia tästä tänään.

 
Lapsen Joulurukous

Sua, Jeesus, katsomaan saanko tulla
luo seimen Daavidin kaupunkiin?
On kasvot lapsosen myöskin sulla
ja kädet pienoiset, eikö niin!
 Mä tietä kysyisin paimenilta,
kun maahan kaukaiseen saavuttais.
Jos pimentyisi ja tulis ilta,
mua tähti taivahan johdattais.
Sun enkelvartios nähdä saisin
ja lahjat viisaitten tietäjäin.
Sun pyhää kättäsi koskettaisin
ja hiljaa kuiskaisin sulle näin:
Sua kiitän, Jeesus, mä lapsi pieni.'
Sun ystäväsi kai olla saan?
Sun kanssas kulkea tahdon tieni,
mä pieni kulkija taivaan maan.
                                                
sanat Hilkka Luoma, sävel Sirkka Valkola-Laine

2 kommenttia:

  1. Jag kommer ihåg vår första jul då jag lagade typ fem liter leverlåda av svinlever! Jag gillar inte alls leverlåda, Aki åt det mycket men efter att ha smakat min delikatess så det var det, allt hamnade i soporna :D. Efter det har jag inte lagat leverlåda, morots- och kålrotslådor lagar jag varje år själv.

    VastaaPoista
  2. :D Dög det inte åt hundarna?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...