Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Joulukoteja

Viime vuonna kävin ystävän kanssa Loviisassa.

Kävimme katsomassa Wanhan Ajan Joulukoteja. Tänä viikonloppuna pääsee taas ihailemaan Loviisan Joulukoteja. Joulukoteja on tänä vuonna 19, niistä neljä on uutta.

Minun ehdoton suosikkini viime vuonna oli Lilla Ljuva. Toki koti on entisen luokkakaverini, mutta talo on oikeasti hurmaava. Villa Limpun leivät olivat suussasulavia, suosittelen siis niitäkin.

Nähtävää oli paljon ja joulukotien tunnelmat olivat ihania. Joten jos liikutte Loviisan suunnalla, käykää ihmeessä tutustumassa!

Tänä vuonna en itse pääse ihailemaan, sillä tänä viikonloppuna on myös Helsingissä Koiramessut. Viikonloppu siis vierähtää Helsingin Messukeskuksessa.


Päivän tehtävä:
"Kehu jotakuta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...