Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 19. elokuuta 2013

Talvi tekee tuloaan Muumilaaksossa

On tämä vaan mielenkiintoista.

Olen jo jonkun aikaa seuraillut Iittalan sivuja, josko vaikka tulisi tietoa uusista Muumimukeista. Eipä ole näkynyt. Oikeastaan siis odotan tietoa uudesta talvimukista, mutta ei vaan näy eikä kuulu. Arabian sivuilla kuitenkin esiteltiin uutta seikkailu mukia: Muutto. Pyrstötähti uhkaa Muumilaaksoa ja jengi pakenee. Täytyy tunnustaa että Muumitarinat ovat minulle hieman hämärän peitossa, ellemme puhu Taikatalvesta ja Joulusta. Sen sadun osaan. Ja Kuinkas sitten kävikään on tuttu. Olen hieman huonosti tutustunut kotimaisiin kirjailijoihin, mutta pyrin parantamaan tapani. Aina silloin tällöin tarttuu kotimainen äänikirja matkaan mukaan kirjastosta.


Hinta on taas hurja uudella sesonkimukilla: 21,70 Iittala Shopissa. Mutta lähteväthän nuo hinnat pyrstötähden vauhilla kohoamaan, joten omansa saanee pois jos aikoo mukistansa luopua. Ellei onnistu rikkomaan sitä aamukahvia juodessa.

Päätin sitten samalla käydä naapurimaan sivuilla katselemassa joko siellä olisi lisätietoa mukista. Olihan siellä, ja hieman muutakin tietoa. Ehkäpä kotimainen Muumi pitää ensin esitellä naapureille?

Talvimuki näyttää tältä, kuvat siis tulevat naamakirjasta, itse en ole vielä näitä ihmeitä nähnyt.


Naapurimaan fb-sivuston mukaan tarjolla olisi myös lusikka. Siitä en ole onnistunut kuvaa löytämään. Oletan että kyseinen kuva on muuten hakenut inspiraationsa Taikatalvesta. Muutenhan Muumien kuuluisi nukkua talvisin. 


Ja jos aion ihan Taikatalvea täälläkin viettää niin koristelen jatkossa kuusenikin mukeilla. Ja ennen kuin jolla kulla menee kahvit väärään kurkkuun. Siinä kulkee Muumirajani. Sellainenkin on olemassa.


Itse asiassa en edes pitänyt Muumeista, mutta elämä opettaa. Ja lapset, jotka rakastivat Muumeja ja niitä katsottiin VHSltä, jeps lapseni ovat niin vanhoja, kunnes nauhat kuluivat käyttökelvottomiksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...