Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Herkkua

Meidän perheen herkkua ovat mutakakut.

Mutakakkuja on leivottu ulkona hiekkalaatikolla ja mutakakkuja syödään edelleen hyvällä ruokahalulla. Tosin hieman eri muodossa. Tähän asti olemme tyytyneet kaupan pakastealtaiden valmisversioihin, suurin osa niistä ovat laktoosittomia. 

Minä taas rakastan HS:n reseptejä, joten kun isäni lukee "stadaria" hän myös nappaa talteen mielenkiintoiset reseptit. Tällä kertaa partiolainen sai mutakakun ohjeen. Joten kaupan kakut saavat jatkossa olla hätävarana, täällä leivotaan itse!

Mutakakku

175 g Fazerin tummaa suklaata
200 g Valion Eila voita
1,75 dl vettä
2½ tl pikakahvijauhetta
2 kananmunaa
1,75 dl sokeria
2,25 dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mittaa kattilaan voi, vesi ja pikakahvijauhe. Lisää (pilkottu) suklaa.
Kuumenna seosta hieman, varo ettei suklaa pala! Tätä kannattaa vahtia ja sekoitella kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet. Jäähdytä seosta. Kun seos on hieman jäähtynyt, sekoita joukkoon munat ja sokeri. Siivilöi vielä jauhot ja leivinjauhe seokseen ja sekoita varovasti.

Vuoraa noin 19 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja sivele reunoille voita. Kaada voideltun vuokaa taikina ja siirrä vuoka uunin alaosaan n 18 minuutiksi. 

Kakku on edelleen löysä keskeltä ja lässähtää kasaan jäähtyessään. Ei hätää, maku säilyy! Kakun pitäisi saada tekeytyä 8 tuntia viileässä jonka jälkeen se kuorrutetaan.

Niin pitkälle emme ikinä päässeet... kakkua ei nimittäin ollut olemassa 8 tuntia myöhemmin. Se oli itsetuhoutuva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...