Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Jouluisia tunnelmia

Matkailu avartaa, sanotaan.

Käväisimme Kanarialla joulukuun puolessa välissä. Tuttu ja turvallinen, joten lasten valintaa kunnioitettiin ja lähdimme katselemaan aaltoja ja aurinkoa. Blogini tietysti hieman kärsi päivitysten osalta ja kotini joulusiivouksen, mutta mitäs pienistä, siivota ehtii tänäkin vuonna!

Alla hieman matkamuistoja, jouluisia sellaisia.


Mikä sopisikaan paremmin jäätelökioskin alle kuin joulupukki? Kolmenkymmenen asteen helteessä tuo pukin varustus tietysti on ehkä hieman liioteltu. Jäätelö oli kuulema hyvää, samoin syömäni mansikkasorbetti.


Hotellimme aulaan ilmestyi joulukuusi jo toisena päivänä. Joku oli selvästi ollut kilttikin kun paketteja oli heti tuotu kuusen alle.


Kävimme shoppailemassa pääkaupungissa, jostakin syystä en innostunut mieheni ehdottamasta glögistä. T-paita ja shortsit eivät oikein ole oikea vaatetus kun juo glögiä.


Vauhdikas tanssi show: All I want for Christmas is You!


Näkymä bussin ikkunasta kun köröttelimme takaisin Maspalomakseen. Joulukatu löytyy joka kylästä näköjään.
Atlantin aallot hyväilevät nilkkojani ja samalla ihmettelen joulukuusta. Jeps, en taida ihan heti tottua tähän kontrastiin.


Kuusia oli joka lähtöön ja makuun. 


Oivallinen keirrätysidea! Kerätään talteen kaikki kertakäyttökupit, pestään ne ja...


Onnistuin bongaamaan ihan aidonkin kuusen. Ehdoton suosikkini.


Olin päättänyt kuvata jokaisen seimen jonka näen, ododtin että kuvia olisi kymmenittäin. Olihan niitä naapurisaarella aikoinaan joka nurkassa. Tämä on hotellimme vastaanotosta...


Samainen seimi.


Onnistuin sentään löytämään toisenkin! Tämä on rannalta, mikäli ihmettelitte.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...