Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 3. tammikuuta 2013

Korttien lumoissa


Kiitos kaikista ihanista joulukorteista!

Kortit koristavat tänäkin vuonna portaikkoamme, näin pystyn ihailemaan niitä paremmin. Kun ne roikkuivat olohuoneen katossa en nähnyt niitä kunnolla, joten tämä portaiden koristelu on paljon hauskempaa. Kortteja tuli tänä vuonna niin runsaasti, ennen saanut kaikkia mahtumaan "pyykkipoikiin" vaan osa niistä koristi vielä hyllyä.

53 joulukorttia on minusta ihan käsittämättömän paljon. Ja niin kauniita kaikki.

On hauskaa katsoa miten kavereiden lapset kasvavat ja lemmikit "aikuistuvat". Varsinkin kun säästän kaikki "kuvakortit", voinpahan sitten ihan oikeasti vertailla valokuvia.

Tontut olivat selvästi tämän joulun korteissa teemana. Aika hauskaa miten selvästi joku aihepiiri on sellainen johon ihmiset tarttuvat, viime vuonna oli paljon koiria ja kissoja korteissa. Siis perinteisissä postikorteissa.

Kolme joulukirjettäkin saimme. Ja monta itsetehtyä, upeaa korttia. Uskomatonta miten paljon aikaa on panostettu kortteihin, kuvia ottaessa, askarrellessa... KIITOS!



4 kommenttia:

  1. :) känner igen vårt :). Tack för ditt kort!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japs, märkte att ert kort syntes bra :)
      Tack för det, det är alltid skoj att läsa vad ni sysslat med

      Poista
  2. Visst är det roligt med julkort! Jag brukar också spara våra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo då, kort är underbara!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...